Antti Airio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Antti Airio (alk. Bonett, 4. heinäkuuta 1877 Pori2. lokakuuta 1950)[1] oli suomalainen liikemies ja toimittaja.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsena huutolaisena ja äitinsä kuoleman johdosta kaupungin holhokkina[1] ollut Airio toimi nuoruudessaan muun muassa torikauppiaan ja suutarin apulaisena, sekatavaraliikkeiden palveluksessa sekä myöhemmin ulosottomiehenä[2] ja vuodesta 1908 lähtien toimittajana Satakunnan Kansan edeltäjässä Satakunta-lehdessä. Vuosina 1914–1915 Airio oli myös lehden päätoimittaja.[3]

Vuonna 1917 hän perusti oman kauppaliikkeen Porin Antinkadulle ja osti kaksi vuotta myöhemmin toimintansa lopettaneen lasitavaraliikkeen varaston. Airio avasi 1919 Porin lasi- ja porsliinikauppa -nimisen liikkeen Yrjönkadulle, joka vuonna 1933 muutti nykyiselle paikalleen saman kadun varrelle kauppatorin kulmaukseen. Vuonna 1939 yrityksen nimi vaihtui Antti Airio Oy:ksi ja vuodesta 1961 lähtien se on toiminut Airionkulma-nimisessä liike- ja asuintalossa. Nykyään liikkeen valikoimaan kuuluvat keittiö- ja taloustavaroiden lisäksi muun muassa sisustus- ja lahjatavarat.[2]

Kauppaneuvoksen arvo Airiolle myönnettiin vuonna 1946 ja 1949 hän julkaisi muistelmansa nimellä Elämäni kertomus, Antti Airio.[2] Porin Raatihuoneenpuistossa sijaitseva suihkulähde on Antti Airion lahjoittama.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anna-Maria Vilkuna: Kauppaneuvos Antti Airio (1877–1950). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 17.7.2014.
  2. a b c Antti Airio Oy:n historia perustajasta ja yrityksestä Antti Airio Oy. Viitattu 17.7.2014.
  3. Salmenperä, Eino: "Sata vuotta satakuntalaista sanomalehteä" s. 39, (teoksessa Satakunnan Kansa ja sen edeltäjät 1873–2003). Satakunnan Kirjateollisuus Oy, Pori 2007. ISBN 951-95029-0-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]