Ad orientem

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Messun viettoa ad orientem

Katolisessa liturgiassa, samoin kuin muissakin läntisissä kirkoissa ad orientem (kohti itää) on ilmaisu papin orientoitumisesta kohti itää messun vieton aikana. Tämä orientointi on kuvattu "nousevan auringon kosmiseksi eleeksi joka esittää Jumalan universaalisuutta. [1] Kirkon alttari on suunnattu vanhastaan itään, kohti paratiisia, auringonnousua ja Jerusalemin .temppeliä. Tälllöin oli mahdollista toimittaa messuvain niin, että pappi seisoo alttarin edessä kasvot kirkon alttariseinää eli apsista kohti (versus apsidem ad orientem).

Käytännön taustalla on varhaiskristillinen tapa, jossa pappi rukoilee yhdessä seurakunnan kanssa kasvot kohti itää ja Jumalaa. Puhutellessaan seurakuntaa pappi toimii puolestaan Kristuksen persoonassa ja kääntyy näissä kohdissa kohti seurakuntaa.[2] Tämä käytäntö alkoi muuttua Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen 1960-luvun alkupuoliskolla, jolloin messua alettiin viettää vapaasti seisovan "pöytäalttarin" äärellä, siten että pappi seisoo alttarin takana kasvot seurakuntaan päin (versus populum).[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Spirit of the Liturgy, Cardinal Joseph Ratzinger, Ad Solem, 2006 p. 64
  2. a b Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 134. Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Kirkkohallitus. Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.