Etuosa
Etuosa (ruots. fördel) oli ennen vuotta 1930 solmittuja avioliittoja koskeva käsite, joka tarkoitti lesken oikeutta ottaa irtainta tavaraa jakamattomasta pesästä puolison kuoleman jälkeen.
Säännökset etuosasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun ennen 1. tammikuuta 1930 solmittu avioliitto purkautui miehen tai vaimon kuolemaan, sai eloonjäänyt puoliso, sen jälkeen kun pesän velat oli suoritettu, ottaa pesän jakamattomasta irtaimesta tavarasta etuosaksensa mitä vain tahtoi, ei kuitenkaan enempää kuin yhden kahdeskymmenesosan (1/20) siitä. Jos pesä oli köyhä ja vähäinen, puoliso sai etuosakseen kihlasormuksensa, jokapäiväisen vuoteensa ja tarpeelliset pitovaatteensa, vaikka niiden arvo nousisikin vähän päälle kahdeskymmenesosan.[L 1] Ellei pesässä ollut irtainta, mikä osa pesän omaisuudesta oli ensisijaisesti menevä pesän velkojen maksuun, ei leski saanut etuosaa.[1]
Vuoden 1929 avioliittolaissa[L 2] etuosaa vastaa tavallaan lain 91 §:ssä säädetty puolison oikeus määrätynlaisen omaisuuden päältäpäin erottamiseen.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Naimakaari 17. luku 1 §.
1.§. Jos mies eli waimo cuole; nijn ottacon se joca jälken elä, etu-osans jacamattomasta omaisudesta, sijnä cuin hän irtaimesta calusta itze tahto; Ei mahda se cuitengan suurembi olla, cuin cahdeskymmenes osa sijtä. Jos omaisus on köyhä ja halpa; nijn ottacon kihlasormuxens, jocapäiwäsen wuotehens, ja tarpelliset pito-waattet, waicka se jotakin yli cahdenkymmenennen osan nousis. - ↑ Avioliittolaki (234/1929), annettu 13.6.1929, voimaan 1.1.1930.
91 §: Puolisolla on oikeus osituksessa päältäpäin erottaa itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka on tarkoitettu yksinomaan hänen henkilökohtaista käyttöään varten, ei kuitenkaan enempää, kuin puolisoiden oloihin katsoen voidaan pitää kohtuullisena.