Zelig
| Zelig | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Woody Allen |
| Käsikirjoittaja | Woody Allen |
| Tuottaja | Robert Greenhut |
| Säveltäjä | Dick Hyman |
| Kuvaaja | Gordon Willis |
| Leikkaaja | Susan E. Morse |
| Tuotantosuunnittelija | Mel Bourne |
| Pukusuunnittelija | Santo Loquasto |
| Pääosat |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | |
| Levittäjä |
Warner Bros. Netflix |
| Ensi-ilta | 1983, Suomessa 1984 |
| Kesto | 71 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Zelig on Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuva vuodelta 1983. Pseudodokumentin tyyliin rakennettu elokuva on kertovinaan tositarinaa hämmästyttävän muuntautumiskykyisestä ja miellyttämishaluisesta 1900-luvun miehestä (nimiosassa Allen itse), kaikkien aikojen konformistista, joka oli monessa mukana kykenemällä vaihtamaan roolia kulloisenkin seuransa mukaisesti. Dokumentaarista vaikutelmaa korostavat vanhat uutisfilmit sekä käsikirjoitetut pseudohaastattelut todellisten älyköiden kuten Susan Sontagin ja Bruno Bettelheimin kanssa.[1][2]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Woody Allen | … | Zelig |
| Mia Farrow | … | tohtori Eudora Nesbitt Fletcher |
| Patrick Horgan | … | kertojaääni |
| Stephanie Farrow | … | sisar Meryl |
| Mary Louise Wilson | … | sisar Ruth |
| Sol Lomita | … | Martin Geist |
| John Rothman | … | Paul Deghuee |
| Deborah Rush | … | Lita Fox |
| Garrett Brown | … | näyttelijä Zelig |
| Marianne Tatum | … | näyttelijä Fletcher |
| Saul Bellow | … | itsenään |
| Susan Sontag | … | itsenään |
| Irving Howe | … | itsenään |
| Bruno Bettelheim | … | itsenään |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zelig sai kaksi Oscar-, kaksi Golden Globe- ja viisi Bafta-palkintoehdokkuutta muttei yhtään voittoa. Festivaaleilla se palkittiin muun muassa Venetsian elokuvajuhlien parhaana.[3]
Elokuvakerhojen liiton Projektio-lehdessä suomalaiskriitikot äänestivät Zeligin vuoden 1984 toiseksi parhaaksi ensi-iltaelokuvaksi Francesco Rosin Kolmen veljeksen jälkeen.[4] Helsingin Sanomien Matti Salo kirjoitti elokuvasta laajan jutun noin kuukautta sen Suomen-ensi-illan jälkeen. Hänestä Zelig oli Allenin siihen asti omintakeisin työ ja todella onnistunut tuotos Manhattanin jälkeisten ”sekoilujen” Stardust Memories ja Kesäyön seksikomedia jälkeen.[2] Saman lehden Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 1994 Zeligistä: ”Mitään näin järisyttävän selväpiirteistä ja täydellistä Allen ei ehkä ole luonut aikaisemmin eikä myöhemmin.”[5] Filmgoer-verkkojulkaisun Aleksi Salosen mielestä Zelig on postmodernin elokuvan ehdoton klassikko: ”Zelig osoittaa käytännössä miten dokumentin muotokieli on sen uskottavuuden tae, ei sisältö. Se todistaa lähes vastustamattomasti dokumenttielokuvan totuuden konstruoituneisuuden ja valaisee historiaa kertomuksena, jonka käänteet ovat kaikkea muuta kuin objektiivisia tosiasioita.”[1]
Allen mainitsi vuoden 2010 haastattelussa Zeligin aikajärjestyksessä vanhimpana suosikkinaan omien elokuviensa joukosta. Muut olivat Kairon purppuraruusu (1985), Miehiä ja vaimoja (1992), Luotisade Broadwaylla (1994), Match Point (2005) ja Vicky Cristina Barcelona (2008).[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Salonen, Aleksi: Zelig Filmgoer.fi. 13.11.2009. Viitattu 8.5.2019.
- ↑ a b Salo, Matti: Woody Allen on yhä komedian kuningas. Zelig – lyömätön tyyli. Helsingin Sanomat, 4.3.1984, s. 17. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Zelig Internet Movie Databasessa (englanniksi), Awards
- ↑ Fränti, Mikael: Projektion kriitikkoäänestys. Rosin Kolme veljestä vuoden paras elokuva. Helsingin Sanomat, 11.5.1985, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Fränti, Mikael: Ihmiskameleontti luovii jazz-ajan jylyssä Woody Allenin dokumenttikomediassa. Helsingin Sanomat, 2.1.1994, s. 63. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Emerson, Jim: The Best and Worst of Woody Allen rogerebert.com. 17.5.2011. Viitattu 8.5.2019. (englanniksi)