Yanni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yanni

Yanni (oik. Yiannis Chryssomallis, s. 14. marraskuuta 1954 Kalamatan saari, Kreikka) on kreikkalainen säveltäjä, itseoppinut pianisti ja oman "yhtyeensä", eli orkesterinsa "kapellimestari". Hänet tunnetaan etnisestä musiikkityylistään. Hänen monipuolisessa ns. "New Age" -pohjaisessa musiikissaan on paljon aistikkuutta, ja se on hyvin monipuolista. Yannin levyjä ja video- ja DVD-tallenteita on myyty ympäri maailmaa yli 20 miljoonaa kappaletta. Yannista ilmestyi vuonna 2003 David Rensinin kirjoittama Yanni In Words -kirja, joka kertoi Yannin siihenastisen elämäntarinan.

Yannin konsertit koostuvat usein musiikista, joka on varta vasten live-esityksiin sävellettyä, sekä usein huippumuusikoiden vapaata sooloilua. Myös monien albumiversioiden kappaleita muokataan hyvin erilaisiksi konsertteja varten.

Sisällysluettelo

Historia[muokkaa]

Yannia pidettiin lupaavana kilpauimarina Kreikassa. Tavoitteet olympialaisissa kilpailemisesta jäivät ja hän päätti kokeilla uraa rock and rollin parissa. Hän kiersi pitkin Yhdysvaltoja paikallisten yhtyeiden kanssa. Hän opiskeli samanaikaisesti University of Minnesotassa. Kuuluisin hänen yhtyeistään tuolloin oli Chameleon, joka sai paljon ristiriitaisia mielipiteitä kiertäessään Yhdysvaltoja. Yhtye kiersi pääosin Minnesotan-, Iowan-, Wisconsinin-, Illinoisin- ja Etelä Dakotan-osavaltioita.

Yannin ura rock and roll - musiikin parissa jäi ja hän siirtyi sooloartistina enemmän etnisen ja monikulttuurisen musiikin pariin. Suurin osa hänen alkutuotannostaan painottui koskettimilla soitettuun musiikkiin ja tuon ajan viihdemusiikkiin. Hän teki niiden ohessa muutamia New Age -painotteisia teemoja, jotka New Age -musiikkiin suuntautuneet radiot huomioivat heti.

Yannin läpimurto tapahtui 1994 "Live at the Acropolis" - levyllä jonka kanssa julkaistiin samanaikaisesti musiikkivideo, jotka esittelivät hänen uudentyylistä musiikkiaan. Video kuvattiin Ateenassa Herodeksen amfiteatterilla.

Tämä oli Yannin ensimmäinen levy, jolla soitti kokonainen orkesteri tavanomaisen studiokokoonpanon sijaan. Levy oli myös hänen ensimmäinen live-albuminsa. Live at the Acropolisin myötä Yannin musiikissa alkoi esiintyä yhä enemmän piirteitä etnisestä ja uusromanttisesta musiikista.

Muuta[muokkaa]

Vuonna 2010 Yanni julkaisi Truth of Touch- albumin, joka oli hänen ensimmäinen pelkkää instrumentaalimusiikkia sisältävä albuminsa kahdeksaan vuoteen.

Tuotanto[muokkaa]

  • Optimystique (1980)
  • Keys to Imagination (1986)
  • Out of Silence (1987)
  • Chameleon Days (1988)
  • Niki Nana (1989)
  • Heart of Midnight (1989)
  • Yanni/Dallas Symphony Feature Reflection of Passion (24.5.1990)
  • In Celebration of Life (12.11.1991)
  • Dare to Dream (10.3.1992)
  • In My Time (6.5.1993)
  • Live at the Acropolis (1.3.1994)
  • Tribute (4.11.1997)
  • If I Could Tell You (3.10.2000)
  • Ethnicity (11.2.2003)
  • Yanni Live, The Concert Event (15.8.2006)

Aiheesta muualla[muokkaa]