Uskonnonopetus

Uskonto on peruskoulun oppiaine Euroopan maista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Saksassa, Itävallassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa, Englannissa, Walesissa, Skotlannissa, Italiassa ja Kreikassa. Uskonnonopetuksesta käytetään myös termiä uskontokasvatus. Yksi merkittävä teema eurooppalaisessa uskonnonopetuksessa on kulttuurienvälisen, rauhanomaisen kanssakäymisen edistäminen.

Uskonnonopetus Suomessa

Suomessa Opetushallitus on määrännyt peruskoulun kaikkien uskontokuntasidonnaisten ryhmien uskonnon opiskelun tavoitteeksi monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttamisen. Uskonnonopetus aloitetaan monissa paikoissa jo päiväkoti-iässä, joka jatkuu myöhemmin uskontotunneilla koko peruskoulun ajan. Pakollista se ei kuitenkaan ole, vaan valittavana on elämänkatsomustieto. Uskonnonopetuksen monipuolisiin tavoitteisiin sisältyy omaan uskontoon ja sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin perehtymistä.

Perusopetus- ja lukiolaeissa käsite ”oppilaan oman tunnustuksen mukainen uskonnonopetus” korvattiin vuonna 2003 käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus”. Uudistetun lain mukaan oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuu enemmistön uskonnonopetukseen vain, jos hän ilmoittautuu siihen erikseen. Uskonnondidaktiikan lehtori Jyri Komulaisen mukaan Suomessa perusopetus on määrätty uskonnollisesti tunnustuksettomaksi, mutta uskonnonopetus tämän määräyksen suhteen poikkeus, koska se on kytketty oppilaan uskontoperinteeseen. Esimerkiksi luterilaisille oppilaille opetetaan evankelisluterilaista uskontoa.

Uskonnonopetuksen poistaminen kouluista

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
()

Muslimien arjesta kirjan kirjoittanut muslimi, lakimies Husein Muhammed kertoo muslimivanhempien olleen järkyttyneitä siitä, että kun he ovat paenneet ääri-islamilaisesta maasta Suomeen, täällä onkin lapsille pakollinen uskonnonopetus kouluissa.

Uskontokasvatus ja indoktrinaatio

Tapio Puolimatkan mukaan uskonnon opettaminen ei ole välttämättä indoktrinoivaa, sikäli kuin opetus tapahtuu älyllisesti avoimessa ilmapiirissä. Richard Dawkins on sanonut, että lapsi ei synny ”kristityksi” tai ”hinduksi”, vaan hänet indoktrinoidaan uskontoon. Vapaa-ajattelijoiden ja muiden kirkon ja valtion eron kannattajien mielestä uskonnonopetus on poistettava julkisista kouluista. Jokainen lapsi on syntyjään ateisti, koska tältä puuttuu jumalausko, ja vasta kasvatus tekee hänestä mahdollisesti uskovaisen. Tämän vuoksi monet uskonnot ovat pyrkineet varmistamaan asemansa pakkokeinoin. Muiden uskontojen kannattajat ja uskonnottomat suljetaan sisäryhmän ulkopuolelle, mikä on vaaraksi suvaitsevuudelle. Yhtä hyvin kuin uskonnonopetusta voitaisiin perustella sitä, että lapsille saa opettaa natsismia. Uskontojen opit, jyrkkä oikeaoppisuuden vaatimus ja aivopesevä kasvatus voivat uskonnon arvostelijoiden mielestä johtaa kauheisiin tekoihin. Uskontokriitikoiden mielestä uskontojen huonoista puolista puhutaan julkisuudessa liian vähän ja lapsen oikeudet näyttävät unohtuneen. Toisaalta kriitikot eivät juurikaan mainitse nykyisen uskonnon opetuksen hyviä puolia.

Kasvuympäristön merkitys uskontokasvatuksessa

Ympäristö vaikuttaa paljon siihen, millaisen uskonnollisen formaatin lapsi saa. Uskonnollisten asenteiden muodostaminen voi tukahduttaa tai edistää psyykkisen integraation muodostumista ja ehjän identiteetin muodostumista. Uskonto tarjoaa nuorille mahdollisuuden toimia erilaisissa nuoriso- ja mielipideryhmissä, joilla on merkitystä identiteetin muodostumisessa. Uskonnosta voi tulla sitova ja yksilöä hajottava tekijä, jos se toimii ihmisen destruktiivis-agrssiivisen puolen puhdistusvälineenä. Uskonto on haitallista jos se estää nuorta tutustumasta omiin tunteisiinsa ja niiden hallintaan (esimerkiksi seksuaalisuus).

Oppilaan vakaumuksen vapaus

Suomen perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.

Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee oppilas itse.

Suurin osa koulujen päivänavauksista on uskonnon harjoittamista. Vapaa-ajattelijain liiton entinen pääsihteeri Erkki Hartikainen valitti YK:n ihmisoikeuskomitealle, että lukion aamuhartaudet, kuten myös peruskoulun päivänavaukset loukkaavat kirkkoon kuulumattomien oikeuksia. Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltänyt päivänavaukset, koska ne rikkovat perustuslakia.

Katso myös

• Päivähoidon uskontokasvatus
• Uskontotieto
• Uskonnonpedagoginen instituutti
• Julistus kaikkinaisen uskontoon ja elämänkatsomukseen perustuvan suvaitsemattomuuden ja syrjinnän poistamisesta

Kirjallisuutta

• Hilska, Päivi & Kallioniemi, Arto & Luodeslampi, Juha (toim.): Uskontokasvatus monikulttuurisessa maailmassa. Pääosa artikkeleista Varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksen symposiumin 2005 alustuksia. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-233-X.
• Itäkylä, Antti Realistisen uskonnonopetuksen oikeutus indoktrinaation ongelman valossa Tapio Puolimatkan ajattelussa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.
• Kallioniemi, Arto & Luodeslampi, Juha (toim.): Uskonnonopetus uudella vuosituhannella. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-234-8.
• Porkka, Jouko (toim.): Johdatus kristilliseen kasvatukseen. Työryhmä: Liisa Luukkonen, Jouko Porkka, Kirsi Tirri, Marja-Leena Toivanen. Helsinki: Lasten Keskus: LK-kirjat, 2008. ISBN 978-951-627-705-2.
• Pyysiäinen, Markku: Kasvatus ja uskonto. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14816-4.
• Pyysiäinen, Markku & Seppälä, Jarkko (toim.): Uskonnonopetuksen käsikirja. Helsinki Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23094-4.

Aiheesta muualla

• Uskonnon opetussuunnitelmat.
• Anne Puumala: Isä meidän? Ilkka 12.7.2009.
• Otto Favén: Uskomaton vapaus. Voima 27.2.2009.
• Paneelikeskustelu katsomusaineiden tulevaisuudesta. Helsinki, Tieteiden talo 6.3.2010.