Ujous
Ujous on epävarmuuden tunne, joka johtuu esimerkiksi muiden ihmisten seurasta tai muille ihmisille puhumisesta.
Ujouden syntymisestä tai sen aiheutumisesta ei ole varmaa tietoa. Jotkut tutkijat sanovat, että ujous on geneettistä, jota esiintyy syntymästä asti ja toiset tutkijat nostavat esille kasvatuksen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkoiset tunnusmerkit
Yksi ujona olemisen vaikeuksista on se, että on usein mahdotonta piilottaa ujous muilta ihmisiltä. Ujouden merkkejä voivat olla esimerkiksi puhevaikeudet, änkytys, mumina, epäröinti, punastelu, vapina ja hikoilu.[1] Kun tällaisia oireita alkaa esiintyä, ujo ihminen tulee usein yhä hermostuneemmaksi, eikä kykene hallitsemaan keskustelua tai tilannetta. Tällaista tapahtuu useimmille ihmisille. Yleensä ihmiset tulevat jännittyneiksi uusissa tilanteissa ja mitä enemmän jännittyneisyyttä ajattelee, sitä enemmän sitä esiintyy. Ujoudeksi tämä määritellään usein siinä vaiheessa, kun se alkaa haitata elämää.
[muokkaa] Sisäiset tunnusmerkit
Monilla ujoilla ihmisillä on sekä sisäisiä että ulkoisia merkkejä ujoudesta. Kuitenkin jotkut ihmiset voivat käyttäytyä itsevarmasti ulospäin ja piilottaa ujostelun sisälleen. Kun nämä ujot henkilöt käyttäytyvät hyvin itsevarmasti ulkopuolisen silmin katsottuna, sisällä heillä on jatkuvasti ajatuksia siitä, miten keskustelu sujuu, miltä he näyttävät, ja pitävätkö muut ihmiset heistä.
[muokkaa] Ujouden hoito
Ujoutta voidaan hoitaa lääkkeillä, jolloin puututaan ujouden syihin, kuten epävarmuuteen. Myös ujouden oireita voidaan hoitaa. Eräs hoito on stressihermon salpaus, joka estää punastelun. Huomattuaan, että ei enää punastele, ujo ihminen voi saada lisää itsevarmuutta. Näin pyritään myönteiseen vaikutusten kehään. Ujoutta voi myös "hoitaa" itse hakeutumalla usein tilanteisiin, joissa on pakko tulla esille.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Zimbardo, Philip G.: Ujous: Mitä ujous on? Mitä ujoudelle voi tehdä?. (Shyness: What it is, what to do about it, 1977.) Lyhentänyt ja sovittanut suomeksi Paula Leistén. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1453-7.
Tätä sivua ei ole