Trifluorietaani
| Trifluorietaani | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 1,1,1-trifluorietaani |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC(F)(F)F[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C2H3F3 |
| Moolimassa | 84,044 g/mol |
| Sulamispiste | -111 °C[2] |
| Kiehumispiste | -47 °C[2] |
Trifluorietaani eli (C2H3F3) HFC-143a tai R-143a on fluorattuihin hiilivetyihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää jäähdytysaineena muun muassa ilmanvaihtolaitteissa.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa trifluorietaani on väritöntä ja hajutonta kaasua, joka voidaan nesteyttää. Yhdiste ei ole haitallista otsonikerrokselle, mutta sillä on korkea GWP-arvo (4 470). Trifluorietaani ei ole erityisen myrkyllistä, mutta suurina pitoisuuksina se voi vaikuttaa keskushermostoon, mistä voi seurata huimausta.[2][3][4]
Tyypillisin tapa valmistaa trifluorietaania on 1,1,1-trikloorietaanin ja vetyfluoridin välinen reaktio. Tässä reaktiossa voidaan käyttää katalyyttinä muun muassa kromi(III)oksidin, alumiinioksidin ja sinkin seosta tai antimonipentafluoridia. Yhdistettä voidaan valmistaa myös vedyttämällä useita klooria ja fluoria sisältäviä hiilivetyjä, ja näitäkin reaktioita katalysoivat metallioksidit, -fluoridit tai -kloridit. Trifluorietaania käytetään seoksena yhdessä muiden fluorattujen hiilivetyjen kanssa kylmäaineena esimerkiksi ilmastointilaitteissa. Sitä käytetään myös vinylideenifluoridin valmistukseen.[2][3][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,1,1-trifluoroethane – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 11.7.2017.
- ↑ a b c d Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 1140. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)
- ↑ a b Richard P. Pohanish: Sittig's Handbook of Toxic and Hazardous Chemicals and Carcinogens, s. 2981. William Andrew, 2017. ISBN 9780323389686. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.7.2017). (englanniksi)
- ↑ K. V. Raghavan,B. M. Reddy: Industrial Catalysis and Separations, s. 414–415. CRC Press, 2014. ISBN 978-1-4822-3426-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.7.2017). (englanniksi)
- ↑ Günter Siegemund, Werner Schwertfeger, Andrew Feiring, Bruce Smart, Fred Behr, Herward Vogel, Blaine McKusick & Peer Kirsch: Fluorine Compounds, Organic, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016. Viitattu 11.7.2017