Transvestisuus
Transvestisuus, ristiinpukeutuminen eli transvestismi (engl. cross-dressing) on sisäinen tarve eläytyä vastakkaisen sukupuolen rooliin muun muassa pukeutumalla ja meikkaamalla tälle sukupuolelle tunnusomaisesti ja muuttamalla elekieltä sen mukaisesti. Transvestisuus on sukupuolisuuden ilmiö, jolla ei ole selvää yhteyttä seksuaalisuuteen; vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisesta seksuaalisen mielihyvän saamista kutsutaan transvestiseksi fetisismiksi. Vaikka eroottista latausta liittyy usein myös transvestisuuteen, se ei ole transvestisen käytöksen päämotivoija, ja saattaa myös kadota ajan myötä.
Sisällysluettelo |
Transvestiitit [muokkaa]
Transvestista ihmistä kutsutaan transvestiitiksi tai ristiinpukeutujaksi. Transvestiitteja on arvioitu olevan noin yksi prosentti väestöstä. Transvestisuutta esiintyy sekä miehillä että naisilla, joskin usein transvestiiteiksi mielletään vain naisiksi laittautuvat miehet. Vaikka transvestiitin seksuaalinen suuntautuminen voi olla mikä tahansa, heteroseksuaalisuus on transvestiiteilla ainakin yhtä yleistä kuin muulla väestöllä. Transvestiitin sukupuoli-identiteetti on anatomisen sukupuolen mukainen, eikä transsukupuolisuudelle tyypillistä sukupuolen korjaushalua esiinny.
Rajankäynti transsukupuolisuuteen [muokkaa]
Transvestismi sekoitetaan joskus transsukupuolisuuteen. Transvestiitit lasketaan sukupuolivähemmistöksi, ja ilmiö on kaikkiaan transsukupuolisuutta yleisempi.
Syyt [muokkaa]
Transvestisuuden syntysyytä ei tiedetä. Lapsuusiän kokemusten rinnalle mahdolliseksi selittäjäksi ovat tutkimuksessa nousseet geenit ja hormonit. Haastatteluissa jotkut transvestiitit ovat sanoneet, että eivät pysty ilmaisemaan itseään täysin vapaasti miesroolin rajoitusten takia ja haluavat siitä irti välillä. Jotkut taas pitävät naisten vaatteista ja kokevat miesten pukeutumiskoodin rajoittuneeksi. Transvestisuus on pysyvä ominaisuus, jonka intensiteetti saattaa vaihdella, mutta joka ei koskaan katoa pysyvästi.
Suomessa [muokkaa]
Transvestismi luokiteltiin Suomessa kansainvälisen tautiluokituksen perusteella fetisismin ja sadomasokismin ohella sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka. Tuolloin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti poistaa ne luokituksesta, koska niiden mukana ololle ei nähty enää kunnollisia lääketieteellisiä perusteluita.[1]
Tunnettuja transvestiitteja [muokkaa]
- Ed Wood – amerikkalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja
- Eddie Izzard – brittiläinen näyttelijä ja stand up -koomikko
- George Sand – ranskalainen kirjailija
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Sadomasokismi ei ole enää sairaus Helsingin Sanomat. 13.5.2011. Viitattu 13.5.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Transvestiittiyhdistys Dreamwear Club ry.
- Transtukipiste
- Transvestismi pois tautiluokituksesta (Lääkärilehti)
Sivulta puuttuu