Träskböle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Träskböle on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee Kemiön sisäosissa kunnan pohjoisosassa.

Träskböle sijaitsee Mustajärven ja Pitkäjärven välissä. Kylän läpi kulkee maantie Gesterbyn kylästä Viksgårdiin. Träskbölen vähäinen asutus sijaitsee hajallaan kylän alueella, minkä lisäksi kylässä on hieman kesäasutusta.[1]

Varhaisin maininta Träskbölestä on vuodelta 1550.[2] Kylä on ollut pitkään yhden talon muodostama kylä eli yksinäistalo, joka oli Gesterbyn säterikartanon lampuotitila, kunnes tila liitettiin kokonaan kartanoon 1800-luvun puolivälissä. 1900-luvun alussa kylään syntyi kaksi pientilaa sekä myöhemmin neljä uutta tilaa torppareiden itsenäistyessä ja sotien jälkeen vielä muutama siirtolaistila.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 6.3.2021.
  2. Träskböle, Kimito Finlandssvenska Bebyggelsenman: SLS. Viitattu 6.3.2021. (ruotsiksi)
  3. Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 6.3.2021.