Tommy Steele

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tommy Steele
Tommy Steel 1957.jpg
Tommy Steele 1957
Syntynyt 17. joulukuuta 1936 (ikä 77)
Kotipaikka Lontoo
Aktiivisena 1956-
Tyylilajit rock, musikaalit
Laulukieli englanti
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt Decca
Hallmark
Pegasus
Tommy Steele 1999

Tommy Steele (oik. Thomas Willam Hicks; s. 17. joulukuuta 1936 Bermondsey, Lontoo, Britannia) on brittiläinen muusikko, joka oli ensimmäisiä Rock and roll -tähtiä, hetkittäin jopa itsensä Elvis Presleyn kilpailijana pidetty.[1] Hän siirtyi myöhemmin viihde- ja musikaaliartistiksi.

Steele työskenteli merimiehenä ja tutustui siten amerikkalaiseen rock'n'rolliin. BBC on kutsunut häntä "mieheksi joka toi rockin Britanniaan". Hän teki Decca-merkille levyn Rock With The Caveman joka nousi listalla 13. sijalle vuonna 1956, ja samana vuonna Singing The Blues nousi listaykköseksi. Jo seuraavana vuonna Steelen tähdeksi noususta tehtiin elokuva. Vuonna 1960 Steele luopui rockista ja siirtyi tekemään musikaaleja.[2]

Faneja.

Steelen ura musikaalitähtenä jatkuu yhä vaikka hän on täyttänyt 75 vuotta.[3]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuepräisten rock-levyjen lisäksi Steele on julkaisuut joukon musikaalilevyjä, ja hänen Decca-vuosiensa levytykset on julkaistu uusina laitoksina.[4]

  • Young Love
  • Singing the Blues (1957)
  • The Little White Bull (1957)
  • 1984 Singin' in the Rain [1984 Original Cast]
  • 1990 Some Like It Hot: The Musical (Original cast)
  • 1995 Singing in the Rain and Other Great...
  • 1999 The Decca Years Dm2
  • 2008 Hey You
  • 2008 The Tommy Steele Story
  • 2008 A Handful of Songs
  • 2008 Razzle Dazzle
  • 2008 The Real Steele
  • 2009 Singing the Blues
  • Cinderella
  • Gershwin/Jobim/ etc.
  • Rock Around the Town
  • Singing the Blues + More Hits
  • The Long Haul

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kill Me Tomorrow (1955)
  • The Tommy Steele Story (1957)
  • Tommy the Toreador (1960)
  • The Happiest Millionaire (1967)
  • Half a Sixpence (1967)
  • Finian's Rainbow (1968)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Daily Mail
  2. The man who brought rock to Britain 2004. BBc Northamptonshire. Viitattu 29.4.2013.
  3. Tommy Steele: I’m 75 and my Palladium comeback shows that I’ll never retire Express. 2012. Viitattu 29.4.2013.
  4. Tommy Steele allmusic.com. Viitattu 29.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tommy Steele.