Timo Toivonen (laskuvarjohyppääjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Toivonen on suomalainen laskuvarjohyppääjä, joka on tarkkuushyppymaajoukkueen lisäksi edustanut Suomea myös painonnostossa. Utin Laskuvarjokerhoa edustava Toivonen on voittanut uransa aikana useita Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruuksia sekä edustanut Suomea myös 18 kertaa MM-kisoissa, joista paras sijoitus toistaiseksi on 12. sija henkilökohtaisessa tarkkuudessa.

Laskuvarjohypyn maailmancup-kisoissa Toivonen on parhaimmillaan ollut kolmas (Saksa 2016). Näissä kisoissa hän on hypännyt pääasiassa italialaisten kanssa (Freeteam Italy).

Toivosella on hallussa myös Suomen korkeusennätys, 9 302 metriä (21. huhtikuuta 2013, Utti).[1] Kyseinen ennätys, kuten myös pisin vapaa pudotus (8 125 metriä), ratifioitiin kesällä 2014 myös Euroopan ennätyksiksi.lähde?

Painonnostossa saavutuksena on yleisessä sarjassa yksi Pohjoismaiden mestaruus ja useita mitalisijoja SM-tasolla painoluokassa 56 kg sekä ikäluokkansa maailmanmestaruus. Nykyään Toivonen on kansainvälinen painonnostotuomari.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Timo Toivonen hyppäsi laskuvarjolla uuden korkeusennätyksen 21.4.2013. Mediatalo Esa. Viitattu 15.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]