Tapaustutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapaustutkimus on yksi tutkimuksen strategioista kokeellisen tutkimuksen ja survey-tutkimuksen ohella.[1] Tapaustutkimus ei ole tutkimusmenetelmä.[2]

Tapaustutkimusta käytetään varsinkin yhteiskuntatieteissä ja luonnontieteissä. Sen sijaan että otettaisiin suuri, edustava aineisto ja tutkittaisiin tilastollisesti sen ominaisuuksia, tapaustutkimuksissa paneudutaan muutamiin tapauksiin syvällisesti ja tutkitaan niitä eri puolilta. Tavoitteena ei ole löytää yleistyksiä ja tyypillisiä piirteitä eikä syy-seuraussuhteita, vaan kuvailla ilmiöitä ja tehdä uusia havaintoja.[3] Monitapaustutkimuksessa (multiple case study) tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä kuvaavia tapauksia ja niiden piirteitä puretaan osiin ja kootaan uudestaan ylemmällä abstraktion tasolla teorian kehittämiseksi.[4] Tapaustutkimusta käytetään eri aloilla yhtenä näkökulmana tutkimusaineiston hankintaan ja valintaan. Ongelmalähtöinen oppiminen käyttää tapaustutkimuksia oppimisen välineenä.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaustutkimus eli case-tutkimus on yksi tavoista suorittaa tutkimus – sitä voisi ehkä kutsua laadullisen tutkimuksen lähestymistavaksi, mutta tapaustutkimus ei kuitenkaan ole synonyymi laadulliselle tutkimukselle, koska tapaustutkimuksessa voidaan käyttää määrällistä aineistoa. Vaihtoehtoisia määrittelyitä tapaustutkimukselle ovat tutkimusote tai tutkimus-strategia. Tapaustutkimus ei ole varsinaisesti tutkimusmetodi- tai menetelmä. Yleispätevää tai kattavaa määritelmää tapaustutkimuksesta on vaikea antaa, koska tapaustutkimuksia on erilaisia. Tapaustutkimuksen voi tehdä monella tavalla. Tapaustutkimus ei ole varsinaisesti tutkimusmetodi, koska tapaustutkimus on moniulottei-nen ja historiallisesti muuttuva tutkimuksellinen suuntaus tai lähestymistapa, jota voidaan luonnehtia ”tutkimusstrategiaksi” [5]. Lisäksi tapaustutkimuksissa voidaan soveltaa erilaisia, sekä laadullisia että määrällisiä, aineistokeruu- ja analyysimetodeja (esimerkiksi lääketieteessä potilastapaukset).

Tapaustutkimuksen tekemisestä ja tapauksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaustutkimukset olivat suosittuja sosiaali-/yhteiskuntatieteissä 1900-luvun alussa ennen survey-tutkimuksen laajaa yleistymistä. Tapaustutkimusta kohtaan esitettiin kritiikkiä aineiston keruun ja analyysin tarkkuuden ja edustavuuden puutteesta, tutkimuksen tulkin-nallisuudesta ja yleistämisen puutteesta. Nykyään tapaustutkimus on vallitseva laadullisen tutkimuksen lähestymistapa liiketaloustieteissä.

Keskeistä tapaustutkimuksessa on tutkittava tapaus tai tapaukset, joiden määrittelylle tutkimuskysymys, tutkimusasetelma ja aineistojen analyysit perustuvat. Tutkimuskysymys kiinnittyy tapauksen ymmärtämiseen tai ratkaisemiseen; mistä tapaus kertoo, mitä sen avulla voidaan oppia. Tapaustutkimuksessa keskeistä on myös kontekstuaalisuus. Tapauksen ymmärtämisessä on olennaista siihen liittyvän kontekstin huomioiminen.

Tutkimuksesta tulee tapaustutkimus silloin kun se rakennetaan tapaustutkimukseksi. Tapaustutkimus ei ole sopiva lähestymistapa kaikkiin tutkimuskysymyksiin, eli tapaustutkimus soveltuu joidenkin tutkimuskysymysten vastausten selvittämiseen paremmin kuin toiset lähestymistavat, mutta toisaalta tapaustutkimus voi olla huono valinta. Tapaustutkimusta kannattaa käyttää silloin kun on miten- ja miksi-kysymyksiä.[6] Myös silloin tapaustutkimusta kannattaa käyttää kun aiheesta on tehty vain vähän empiiristä tutkimusta. Myös silloin tapaustutkimusta kannattaa käyttää kun pyrkimyksenä on kokonaisvaltainen ymmärrys tutkimuskohteesta. Tapaustutkimus soveltuu ilmiöiden tarkasteluun.

Tapaustutkimus soveltuu ymmärtämään ilmiötä, jotka ovat vahvasti ja monisäikeisesti sidoksissa tiettyyn kontekstiin - myös silloin kun kontekstin ja ilmiön rajat ovat epämääräiset. Uuden teknologian kehitysprosessi tai strategisen muutoksen läpivieminen tietyssä organi-saatiossa ovat esimerkkejä tällaisista. Tapaustutkimus tuottaa tyypillisesti yksityiskohtaista, intensiivistä tietoa. Toisaalta tapaustutkimuksella pyritään kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen. Tapaustutkimuksessa on keskeistä se mitä tarkastellaan. Tapaus tulisi määritellä ja valintaa tulisi perustella. Miksi on valittu tietty tapaus? Minne asti tapaus ulottuu? Tapauksen valinta perustuu harkintaan - mitä voimme oppia tästä tapauksesta?[7]

Tapauksen määrittely, analysointi ja ratkaisu on tapaustutkimuksen keskeisin tavoite. Tapaustutkimuksessa ei siis ole itsestäänselvää tai yhdentekevää, miten tutkittavat tapaukset valitaan, rajataan ja perustellaan. [8] Tapaustutkimuksessa voi olla yksi tai useampia tapauksia. Tutkimuksen tapaus voi olla: toimija, tapahtuma, prosessi tai ilmiö toimiala-, organisaatio-, osasto-, tai henkilötasolla. Kohteena on rajattu systeemi kuten yksilö, ryhmä tai ohjelma, ilmiö tai ajallinen prosessi.[9][10]. Tapaus voi olla yksilö, perhe, yhteisö, organisaatio, tapahtuma tai tapahtumasarja, prosessi, fyysinen yksikkö tai tilanne.[11]

Usein kokonainen yritys on liian laaja tapaukseksi, sen sijaan tapaus voi olla yrityksen osa, prosessi tai ihminen. Esim. yrityksen perustaja tai yrittäjä, henkilöstöryhmä, tuoteryhmä... tai kehityshanke, muutosprosessi, toimialan ilmiö... Toimijat ja toiminnot, joihin tapaus liittyy läheisesti; historiallinen tausta, laajempi kulttuuriympäristö, toimiala, toimintaympäristö, poliittinen tilanne... lähiympäristö, näyttämö, jossa tapaus toteutuu – setting.[12]. Tapaustutkimuksen kohdalla puhutaan analyysiyksiköstä.[13]. Useita tapauksia käsittävissä tapaustutkimuksessa tapauksia voidaan vertailla.

Vuorovaikutus tapauksen ja kontekstin välillä on molemminsuuntaista. Kontekstin tasot (Pettigrew'n mukaan): ulompi konteksti (esim. taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ympäristö, toimialaympäristö, kilpailijat); sisempi konteksti (esim. yrityksen rakenteellinen, kulttuurinen ja poliittinen ympäristö).[14] Jos tapaus on ilmiö tai prosessi, kontekstin ja tapauksen rajoja on vaikea määrittää. Tapauksen valinnassa gradua varten on olennaista huomioida resurssit – minkälainen kokonaisuus on mahdollista tutkia ko. työssä että tapauksen pystyy rajaamaan mahdollisimman tarkasti muusta kontekstista. [15]

Tutkimusprosessi ja aineistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaustutkimuksen tutkimusprosessi voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:

  1. tutkimuskysymysten muotoileminen
  2. tutkimusasetelman jäsentäminen
  3. tapausten määrittely ja valinta
  4. käytettävien teoreettisten näkökulmien ja käsitteiden määrittely
  5. aineiston ja tutkimuskysymysten välisen vuoropuhelun logiikan selvittäminen (aineistot valitaan niin, että niiden avulla voidaan vastata tutkimuskysymyksiin)
  6. aineiston analyysitapojen ja tulkintasääntöjen päättäminen, raportointitavan päättäminen

Tapaustutkimuksessa käytettäviä aineistoja voivat olla: haastattelut, havainnointi, osallistuva havainnointi, lehtiartikkelit ym. media-aineistot, yrityshistoriikit, tilastot, survey-aineistot, aikasarja-aineistot, dokumentit (esitteet, kokouspöytäkirjat, muistiinpanot, päiväkirjat jne.), artefaktit (esineellinen ympäristö, toiminnan tuotokset, esim., konkreettinen tuote, taideteos, teknologinen laite, väline tms.).

Tapaustutkimuksen analyysi rakentuu karkeasti ottaen yleensä kahdesta vaiheesta:

  1. aineiston järjestäminen (luokittelu, tyypittely, teemoittelu tms.) ja kuvaus
  2. aineiston ja tulosten tulkinta, merkitykset ja niiden väliset yhteydet ja johtopäätökset

Analysoinnissa voidaan käyttää kaikkia laadullisen tutkimuksen menetelmiä: sisällönana-lyysin välineet (ml. luokittelu, tyypittely, teemoittelu...), diskurssianalyysi, narratiivinen analyysi. Tapaustutkimuksessa käytetään usein eri tiedonhankintamenetelmiä. Tapaustut-kimuksen teko ei rajoita menetelmävalintoja. Lisäksi määrällisiä tapaustutkimuksen aineistoja voidaan analysoida määrällisen tutkimuksen menetelmillä.

Tapaustutkimuksessa pitäisi olla tutkimusprosessin vaiheet, päättelyketju ja punainen lanka sekä selkeät perustelut johtopäätöksille. Sitaattien käyttö on hyödyllistä argumentoinnin tukena. Esimerkiksi haastattelusta voidaan esittää katkelmia. Tapaustutkimuksen rakenne on joustava, olemassa on erilaisia raportointitapoja. Virheellisiä tulkintoja ja johtopäätöksiä voidaan vähentää riittävillä kriittistä arviointia kestävillä perusteluilla. Tapaustutkimuksen toistettavuus on heikko – tapaustutkimuksen toistaminen voi olla jopa mahdotonta. [16]

Arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaustutkimuksen arviointi vertautuu yleiseen laadullisen tutkimuksen arviointiin. Myös tapaustutkimuksille on kehitetty arviointikriteereitä. Laadullisten tutkimusten luotettavuutta voi olla vaikeampi arvioida kuin määrällisten tutkimusten luotettavuutta (reliabiliteetti ja validiteetti). Triangulaatio eli eri tutkimusmenetelmien tai teoreettisten näkökulmien hyödyntäminen on laadullisissa tutkimuksissa käytettävä tutkimuksen parantamisen keino. Triangulaatiota ei tarvitse käyttää jokaisessa laadullisessa tutkimuksessa, mutta sillä voi olla tutkimustulosten varmentamisen lisäksi tietoa lisäävä vaikutus.[17]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaustutkimusta on kritisoitu vaikeudesta tehdä määrällisten tutkimusten kaltaista tilastollista yleistämistä. Yleistettävyyden puutetta kritisoidaan. Tapaustutkimuksessa tapauksen kokonaisvaltainen ymmärtäminen on tärkeämpää kuin yleistäminen. Tapaustutkimusten tyypillinen piirre on teorian vahva osuus ja tapaustutkimuksissa voidaan pyrkiä teoreettiseen yleistämiseen. Tapaustutkimusta on myös kritisoitu edustavuuden puutteesta. Tapaustutkimusta on kritisoitu myös puutteellisesta kurinalaisuudesta aineistoa kerättäessä ja analysoitaessa. Tutkijan ja tietolähteiden subjektiivisuus ovat ongelma.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aaltola J., Valli R. (2007). Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. s. 184-193. WS Bookwell. Juva.
  • Creswell, John (1994). Research design: qualitative & quantitative approaches. Sage Publications.
  • Dubois, A. & L-E. Gadde (2002). Systematic combining: an abductive approach to case research. Journal of Business Research, vol 55.
  • Eisenhardt, K. (1989). Building Theories from case study research. Academy of Management Review, vol 14 no 4.
  • Eriksson, Päivi & Anne Kovalainen (2008). Qualitative methods in business research. Sage Publications.
  • Eriksson, Päivi & Katri Koistinen (2005). Monenlainen tapaustutkimus. Kuluttajatutkimuskeskus.
  • Flick, Uwe (2009). An introduction to qualitative research, Edition 4. Sage Publications. s. 134 ja s.444-453.
  • Koskinen, Alasuutari, Peltonen (2005). Laadulliset menetelmät kauppatieteissä. Vastapaino. s. 154-175.
  • Laine, Markus, Bamberg, Jarkko & Jokinen, Pekka: Tapaustutkimuksen taito. Gaudeamus, Helsinki University Press, 2007. ISBN 978-952-495-032-9.
  • Stake, Robert (1995): The art of case study research. Sage Publications.
  • Yin, Robert (1994): Case study research: Design and methods. Sage Publications.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita, s. 134. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-4836-2.
  2. Laine, Markus, Bamberg, Jarkko & Jokinen, Pekka: Tapaustutkimuksen käytäntö ja teoria, s. 9, teoksessa Laine, Bamberg & Jokinen (toim.): Tapaustutkimuksen taito, Gaudeamus, Helsinki University Press, 2007
  3. Case Study: Introduction and Definition CSU
  4. Rebecca Marschan-Piekkari & Catherine Welch (toim.): ”The Architecture of Multiple Case Study Research in International Business”, Handbook of Qualitative Research Methods for International Business, s. 125-143. luvun kirjoittajat Pieter Pauwels & Paul Matthyssens. Cheltenham, UK, Northampton (MA), USA: Edward Elgar, 2004. ISBN 184542 434 4. (englanniksi)
  5. Eriksson & Koistinen 2005
  6. Aaltola & Valli 2007
  7. Aaltola & Valli 2007
  8. Eriksson & Koistinen 2005
  9. Stake 1995
  10. Pettigrew 1997
  11. Yin 1994
  12. Stake 1995
  13. Aaltola & Valli 2007
  14. Pettigrew 1997
  15. Eriksson & Koistinen 2005
  16. Aaltola & Valli 2007
  17. Flick 2009
  18. Aaltola & Valli 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]