Tämä maa on minun (vuoden 1976 elokuva)
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Tämä maa on minun | |
|---|---|
| Bound for Glory | |
 |
|
| Ohjaaja | Hal Ashby |
| Käsikirjoittaja | Robert Getchell |
| Tuottaja | |
| Säveltäjä |
|
| Kuvaaja | Haskell Wexler |
| Leikkaaja | |
| Lavastaja | |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | United Artists |
| Levittäjä | United Artists |
| Ensi-ilta | 1976 |
| Kesto | 149 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Tämä maa on minun (Bound for Glory) on Hal Ashbyn ohjaama yhdysvaltalainen elämäkertaelokuva folklaulaja Woody Guthriesta, jota esittää David Carradine. Käsikirjoituksen laati Robert Getchell Guthrien elämäkertateoksen pohjalta, mutta keskittyi tarinassa vain kolmeen-neljään keskeiseen vuoteen, joina Guthrien sosiaalinen tietoisuus ja vasemmistolainen näkemys kypsyi.[1]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| David Carradine | … | Woody Guthrie |
| Ronny Cox | … | Ozark Bule |
| Melinda Dillon | … | Mary Guthrie / Memphis Sue |
| Gail Strickland | … | Pauline |
| John Lehne | … | Locke |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva tuotti kaksi Oscar-palkintoa, Haskell Wexlerille kuvauksesta ja Leonard Rosenmanille musiikista, sekä ehdokkuuden neljässä muussakin kategoriassa.[2] Golden Globessa elokuva sai neljä ehdokkuutta[3].
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Salo, Matti: Buffalo Bill, Woody Guthrie ja muuan taksikuski, Vietnamveteraani. Yhdysvaltain elokuva tarkistaa kansallissankareitaan. Helsingin Sanomat, 29.8.1976, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ 49th Oscars Highlights oscars.org. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Bound for Glory goldenglobes.com. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)