Suuri rautatielakko (1877)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suuri rautatielakko (1877) oli Yhdysvaltojen historian ensimmäinen maanlaajuinen työtaistelu. Se alkoi 14. heinäkuuta 1877 Länsi-Virginiassa ja tukahdutettiin 45 päivää myöhemmin osavaltioiden ja liittovaltion joukkojen avulla.

Lakon syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkän laman vaikutukset alkoivat Yhdysvalloissa vuonna 1873, kun maan suurin pankkiiriliike Jay Cooke ajautui konkurssiin. Yhdysvaltain talous romahti, ja joka neljäs rautatieyhtiö lopetti toimintansa. Työttömyys nousi 14 prosenttiin, ja palkkoja leikattin 45 prosentilla, noin yhteen dollariin päivässä. Presidentti Ulysses S. Grantin talouspolitiikka tuomittiin epäonnistuneeksi.

Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen rautateillä oli alkanut rakennusbuumi. Uusia ratoja rakennettiin 55 000 kilometriä vuosien 1866 ja 1873 välillä. Ala oli maan toiseksi suurin työllistäjä maatalouden jälkeen, ja keinottelijat sijoittivat liikaa rahaa rautateihin aiheuttaen ylikuumenemisen.

Vuoden 1876 presidentinvaaleissa Rutherford B. Hayes voitti vastaehdokkaansa yhdellä valitsijamiesäänellä, vaikka oli saanut vähemmän ääniä kansalta. Vaalitulos lisäsi yhteiskunnallisia jännitteitä ja epäluottamusta poliitikkoja ja talouselämän johtajia kohtaan.

Lakko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakko alkoi Länsi-Virginian Martinsburgissa 14. heinäkuuta 1877. Kuvernööri määräsi osavaltion suojelukaartin murtamaan lakon, mutta sotilaat kieltäytyivät käyttämästä voimaa rautatieläisiä vastaan, jolloin kuvernööri hälytti liittovaltion joukot apuun.

Marylandissä kansalliskaarti ampui kymmenen lakkolaista ja haavoitti useita. Presidentti lähetti liittovaltion joukkoja ja merijalkaväkeä Baltimoreen.

Lakon verisimmät yhteenotot tapahtuivat Pittsburghissa. Rosvoparoni Thomas A. Scott ehdotti, että lakkolaiset täytyy pistää ”muutaman päivän kivääridieetille ja katsoa mitä he pitävät sellaisesta leivästä”.[1] Paikallismiliisit tappoivat 20 ihmistä, jonka jälkeen väkijoukko piiritti heidät veturitalliin. 22. heinäkuuta miliisit ampuivat tiensä ulos tallista ja tappoivat 20 ihmistä lisää paetessaan Pittsburghista.

Muita Pennsylvanian kaupunkeja, joissa kuoli useita lakkolaisia, olivat Philadelphia, Reading, Shamokin ja Scranton. Kahdessa jälkimmäisessä ei aina edes käytetty virallisia sotilaallisia joukkoja, vaan satunnaisesti koottuja epäsäännöllisiä ryhmiä, joille vain annettiin aseet. Yksi tällainen joukkio sai myöhemmin murhasyytteet, mutta ketään heistä ei tuomittu.

Chicagon mellakoissa kuoli 20 miestä ja poikaa lakkolaisten riveistä. Chicago Times julisti otsikossaan: ”Terrori vallitsee, Chicagon kadut luovutettu ulvoville varkaille ja kurkunleikkaajille”.[2]

St. Louisissa rautatielakko laajeni useiden alojen yleislakoksi, jossa vaadittin kahdeksantuntista työpäivää ja lapsityövoiman kieltoa. Kyseessä oli maan ensimmäinen yleislakko. Myös siellä poliisit ja sotilaat surmasivat ainakin 18 ihmistä.

Aikalaisnäkemyksiä lakkoon syyllisistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maahanmuuttajat – saksalaisia ja böömiläisiä kiihottajia syytettiin useiten, mutta joissain kaupungeissa myös muut etniset ryhmät saivat osansa kritiikistä.[3]
  • Joutilaat oleskelijat – Illinoisin kuvernööri sanoi, että omasta tahdostaan joutilaat olivat pääsyyllisiä häiriöihin.
  • Kommunismi – New York World ilmoitti lakkolaisten olleen ”paholaismaisen kommunismin hengen vallassa”.[4] Yksityisetsivä Allan Pinkertonin mukaan mellakoitsijoissa oli Pariisin kommuunin kannattajia.
  • Ammattiyhdistysten puute – suuri osa lakkolaisista oli järjestäytymättömiä.

Vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuren rautatielakon seurauksena ammattiyhdistysliikkeen jäsenmäärä Yhdysvalloissa kasvoi. 1880-luvulla maassa oli lähes kymmenentuhatta työtaistelua, ja vuoden 1886 aikana lähes 700 000 työntekijää oli lakossa. Vuonna 1884 Baltimoren ja Ohion rautatieyhtiö, joka oli aiemmin maksanut alan huonointa palkkaa, alkoi Yhdysvaltojen ensimmäisenä suurena työnantajana tarjota työntekijöilleen eläketurvaa. Sama yhtiö oli jo vuonna 1880 tarjonnut henkivakuutuksen ja tukea sairastuneille työläisilleen.

Vuoden 1886 yleislakon ja Haymarketin verilöylyn jälkeen työväen järjestäytymisaste kääntyi laskuun. Pullmanin lakkona tunnettu työtaistelu käytiin touko-heinäkuussa 1894.

Vuonna 2003 rautateiden varikkoalue Martinsburgissa, josta vuoden 1877 lakko oli alkanut, julistettiin Yhdysvaltojen historialliseksi maamerkiksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]