Suosiolahja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suosiolahja on perittävän elinaikanaan antama lahja, jolla hän haluaa suosia lahjan saajaa rintaperillisen tai rintaperillisten vahingoksi. Tällainen lahja tai lahjanluonteinen etuus otetaan huomioon laskettaessa lakiosaa. Lahja arvioidaan suosiolahjaksi sen määrän ja lahjanluonteisuuden perusteella. Arvioinnin pohjaksi ei tarvita näyttöä perittävän aikomuksesta suosia lahjan saajaa. Perintökaaressa (40/1965, 7:3) ei ole määrätty ajankohdalle takarajaa, milloin rintaperillisen lakiosan voidaan katsoa tulleen loukatuksi. Oikeuskäytännössä suosiolahjana on pidetty 5–8 vuotta ennen perittävän kuolemaa annettuja suurehkoja lahjoja. Tätä vanhempien lahjojen tulkitseminen suosiolahjaksi edellyttää jotain näyttöä suosimistarkoituksesta.[1]

Suosiolahja on yleisin lakiosavaatimusten peruste, sillä sen laskeminen jäämistön säästöön on tehokkain lakiosasuojan tyyppi. Suosiolahjaksi katsotaan kuitenkin vain rintaperilliselle tai ottolapselle tai näiden puolisolle annettua lahjaa, joka vaikuttaa tasaukseen. Jos kyseessä on muu lahjansaaja, sovelletaan testamenttiin rinnastettavaa lahjaa koskevaa tasaussääntöä, joka on merkittävästi tehottomampi kuin suosiolahja. Suosiolahjan vastakohta on ennakkoperintö. Lahjan suosiotarkoituksen mitätöi ennakkoperintöolettama, joka rakentuu sille, ettei ennakon saajaa haluta suosia. Suosiolahjan oikeusvaikutuksia voidaan pitää suomalaisen lakiosajärjestelmän toimivuuden takeena.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa III palstat 572–573.