Sridevi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sridevi
Sridevi English Vinglishin ensi-illassa vuonna 2012.
Sridevi English Vinglishin ensi-illassa vuonna 2012.
Syntymäaika 13. elokuuta 1963 (ikä 50)
Syntymäpaikka Sivakasi, Tamil Nadu, Intia
Aktiivisena 1967–1997, 2012–
Ammatti Näyttelijä
Elokuvatuottaja
Puoliso Boney Kapoor (1996–)
Aiheesta muualla
IMDb

Sridevi Kapoor (s. 13. elokuuta 1963)[1], yleensä vain Sridevi, on intialainen näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tamilin-, telugun-, hindin-, malajalamin- ja kannadankielisissä elokuvissa. Aloitettuaan näyttelemisen neljävuotiaana,[2] hän teki debyyttinsä aikuisena 1970-luvun loppupuolella. Sridevistä tuli yksi 1980- ja 1990-luvun menestyneimmistä intialaisista näyttelijättäristä.[3][4] Hän jätti elokuva-alan vuonna 1997 keskittyäkseen lastensa kasvattamiseen,[2] mutta teki paluun menestyselokuvassa English Vinglish vuonna 2012.[5] Intian valtio myönsi Srideville Padma Shri -palkinnon vuonna 2013.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sridevi meni naimisiin elokuvatuottaja Boney Kapoorin kanssa 2. kesäkuuta 1996.[7] Heillä on kaksi tytärtä, Jhanvi ja Khushi.[8] Sridevi puhuu äidinkielenään tamilia.[9]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerala State Film Awards
  • 1970: Paras lapsinäyttelijä – Poombatta
Nandi Awards
Tamil Nadu State Film Awards
Filmfare Awards
Filmfare Awards South
Muita palkintoja

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamil[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telugu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malajalam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brahmbhatt, Preetee: This week in entertainment history Rediff. 14.8.2008. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  2. a b Jha, Subhash K: I am a mother first: Sridevi The Times of India. 18.5.2011. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  3. Top Actress Box Office India. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  4. Sen, Raja: Bollywood’s best actresses. Ever. Rediff. 6.3.2007. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  5. Chakravorty, Vinayak: She has what it takes: Sridevi’s comeback with English Vinglish has broken a stereotype, proving age is no factor for a heroine’s comeback Daily Mail. 12.10.2012. Viitattu 10.8.2013. (englanniksi)
  6. Jha, Subhash K: Sridevi: Don’t hanker for awards but Padma Shri is special Rediff. 28.1.2013. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)
  7. Srivastava, Abha: Undercover weddings The Times of India. 7.7.2003. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  8. Singh, Prashant: Sridevi leaves kids, husband at home Hindustan Times. 17.10.2011. Viitattu 13.3.2012. (englanniksi)
  9. Jha, Subhash K: Feroz persuaded me in Tamil: Sridevi The Times of India. 1.5.2009. Viitattu 16.10.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sridevi.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.