Sarkajuhla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sarkajuhla on vanhimpia Kadettikoulun (Maanpuolustuskorkeakoulun perustutkinto-osaston) perinteitä. Nuorin kurssi antaa edellisenä aamuna kadettilupauksen, jonka jälkeen se juhlii pääsyä Kadettitoverikuntaan ja esiintyy ensimmäistä kertaa juhlapuvuissaan. Juhla on saanut nimensä 1920-luvulla, jolloin nuorin kurssi sai vaihtaa ylleen diagonaalista tehdyt asetakkinsa ja pääsi eroon sarkapuvuistaan. Nimi on vaihtunut Diagonaalijuhlasta Sarkatanssiaisten kautta Sarkajuhlaksi.

Sarkajuhlaan osallistuu kadettien ja heidän aveciensa lisäksi lukuisia kutsuvieraita. Juhlien järjestämisestä vastaa sarkajuhlatoimikunta. Sarkajuhlan yhteydessä vietetään nykyisin myös kadettikoulun perinnepäivää.