Saksan valtiopäivävaalit 1932 (heinäkuu)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saksan valtiopäivävaalit 1932 (heinäkuu), pidettiin edellisten valtiopäivien ennenaikaisen hajottamisen jälkeen. Kansallissosialistinen puolue nousi ensimmäistä kertaa Saksan suurimmaksi, mutta he eivät saaneet enemmistöä. Myös kommunistit lisäsivät kannatustaan, joten Weimarin tasavaltaa vastustavilla puolueilla oli silloisen sanontatavan mukaan ”negatiivinen enemmistö”, koska he eivät voineet muodostaa missään tapauksessa yhteistä hallitusta.

Vaaleissa mikään tietty puolue ei varsinaisesti ”vuotanut” kannatustaan natsien eduksi kovinkaan paljoa, vaan siirtymät tulivat useista eri puolueista, lähinnä pienistä ja keskisuurista. Suurin yksittäinen menettäjä oli ”Keskiluokan valtakunnanpuolue” (Reichspartei des deutschen Mittelstandes), joka kokoonsa nähden toki menetti paljon (3,5 prosenttiyksikköä) ja katosi puoluekartalta lähes kokonaan. Saksalaiskansallinen puolue oli romahtanut jo edellisissä vaaleissa, joten sen menetykset jäivät tällä kertaa aiempaa pienemmiksi.

Puolue Ääniosuus (muutos) Paikat (muutos)
Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) 37,8 % +19 % 230 +123
Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) 21,9 % -2,9 % 133 -10
Saksan kommunistinen puolue (KPD) 14,6% +1,2% 89 +12
Keskustapuolue (Z) 12,3 % +0,6 % 75 +7
Saksalaiskansallinen kansanpuolue (DNVP) 6,1% -1,1% 37 -4

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri lama oli koetellut Saksaa vuodesta 1929 lähtien: työttömyys oli noussut 8,5 %:sta 30 %:iin ja teollisuustuotanto oli laskenut 42 %.[1]

Vuonna 1930 SPD:n, Keskustan ja kahden liberaalipuolueen hallitus oli hajonnut. Sen jälkeen Keskustapuolueen Heinrich Brüningin johtama vähemmistöhallitus hallitsi presidentin myöntämillä poikkeusvaltuuksilla. Brüningin politiikka epäonnistui talouskriisin hoitamisessa ja heikensi parlamentaarista järjestelmää.

Maaliskuun 1932 presidentinvaalit voitti istuva presidentti Paul von Hindenburg, jota tasavallan kannattajat olivat tukeneet Adolf Hitleriä vastaan. Presidentti kuitenkin muutti linjaansa vaalivoiton jälkeen oikeistolaisemmaksi, erotti Brüningin kanslerin paikalta ja nimitti virkaan Franz von Papenin. Uudella hallituksella ei ollut minkäänlaista luottamusta valtiopäivillä, joten presidentti hajotti parlamentin ja määräsi uudet vaalit pidettäväksi 31. heinäkuuta.[2]

Vaalikampanjointia leimasi väkivaltainen tunnelma, kun Papen kumosi SA-järjestön kiellon, jonka Brüning oli asettanut virkakautensa viimeisinä päivinä.

Natsit saivat vaaleissa suurvoiton ja nousivat 230 edustajallaan ensimmäistä kertaa Saksan suurimmaksi puolueeksi. Heillä ei kuitenkaan ollut enemmistöä, ja muut puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä. Papenin vähemmistöhallitus jatkoi seuraaviin vaaleihin (marraskuussa samana vuonna) asti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]