Saint Anthonyn putous
Saint Anthonyn putous oli Mississippi-joen ainoa merkittävä luonnollinen vesiputous. Luonnollinen putous on nyt korvattu betonisella padolla ja sulkujen sarjalla, joka mahdollistaa joella kulkemisen putouskohdan yli.
Putouksen tuottama vesivoima oli tärkeä tekijä Minneapolisin kaupungin kehityksessä 1800-luvulla. Vuosina 1880–1930 Minneapolis mainosti olevansa "maailman viljamyllyjen pääkaupunki".[1]
Ennen eurooppalaisten tuloa paikalliset asukkaat pitivät Saint Anthonyn putousta melko pyhänä paikkana. Euroopassa putouksesta kuultiin 1680, kun belgialainen Louis Hennepin kirjoitti siitä matkakuvauksessaan.[2]
Vuonna 1848 Franklin Steele patosi osan putousten itäosasta ja perusti vesivoimalla toimivan sahan.[3] Minneapolisin kasvaessa putouksiin lisättiin patoja ja vesivoimalaitteita. Padot kavensivat uomaa ja pahensivat eroosiota. 1869 tapahtui suuri maanvyöry, ja putousten niskalta lohkesi isoja lohkareita. Insinöörit suosittelivat murtumakohdan korjaamista ja vahvistamista keinotekoisella padolla, joka valmistui 1884. Vuosina 1930–1963 rakennettiin kanavien, sulkujen ja patojen sarja, joiden avulla laivat voivat ohittaa putouskohdan.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Mill Cilty Museum
- ↑ St. Anthony Falls National Park Service USA
- ↑ Minnesota Historical Society (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ A Sightseers Guide To Engineering[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saint Anthonyn putous Wikimedia Commonsissa
