Routionmäen yhtenäiskoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Routionmäen yhtenäiskoulu
Sijainti Havumetsäntie 4, 08350 Lohja
Koordinaatit 60°16.55′N, 24°03.53′E
Perustettu 2019
Rehtori Ulla Lehtinen
Luokat 1-6 (alakoulu), 1-9 (erityiskoulu)
Oppilaita n. 240 (2021)[1]
Verkkosivut

Routionmäen yhtenäiskoulu on Lohjalla, Roution kaupunginosassa toimiva koulu. Se muodostettiin vuonna 2019, kun Jalavan erityiskoulu ja Roution koulu yhdistettiin.[2] Koulu toimii Routionmäen monitoimijatalossa. Sitä ympäröi kilometrin mittainen valaistu pururata sekä vuonna 2012 avattu frisbeegolfrata. Tämän lisäksi rakennuksen pihalla on monitoimikenttä ja lähiliikuntapaikka.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roution koulun alkuperäinen rakennus valmistui vuonna 1977, jolloin koulutoiminta siirtyi osoitteessa Kalliomäentie 4:ssä sijainneesta Roution korttelikoulusta (myöh. Roution päiväkoti) uudelle paikalle. Rakennusta laajennettiin 1980-luvulla sekä 2000-luvulla Jalavan erityiskoululla. Koulun pihapiirissä sijaitsivat myös nuorisotalo (rak. 1982) sekä esikoulu (rak. 2012), joka siirrettiin myöhemmin Ojamolle.

Vanha koulurakennus kärsi sisäilmaongelmista, jonka takia se purettiin vuonna 2015 nuorisotalon mukana. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 2017. Rakentamisen aikana koulu toimi vanhan Hiiden koulun tiloissa osoitteessa Karstuntie 354. Valmistumisen seurauksena myös aiemmin mainittu päiväkoti siirtyi uusiin toimitiloihin monitoimijataloon. Samassa rakennuksessa toimivat myös Havumetsän päiväkoti, omatoimikirjasto ja nuorisotalo. Koulun pihalla sijainnut pihavarasto paloi kesällä 2018.[3]

Rehtorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulun rehtoreina ovat aiemmin toimineet:

  • Reijo Siltasaari (1977-2000)
  • Jouni Herva (2000-2019)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Perusopetuksen oppilaitokset (Valitse opetuksen järjestäjäksi Lohjan kaupunki) Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Viitattu 30.0.2022.
  2. Lohjalle Routionmäen yhtenäiskoulu Länsi-Uusimaa. 22.5.2019. Viitattu 6.9.2022.
  3. Roution koulun vieressä sijainnut varasto tuhoutui palossa täysin Länsi-Uusimaa. 29.7.2018. Viitattu 6.9.2022.