Rikkakukonkannus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rikkakukonkannus
Consolida regalis 9102.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Kukonkannukset Consolida
Laji: regalis
Kaksiosainen nimi
Consolida regalis
S. F. Gray
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Rikkakukonkannus Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rikkakukonkannus Commonsissa
Consolida regalis

Rikkakukonkannus (Consolida regalis, syn. Delphinium consolida) on yksivuotinen, lähinnä Euroopassa tavattava leinikkikasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikkakukonkannuksen kukinto.

Rikkakukonkannus kasvaa 20–50 cm, joskus jopa 80 cm korkeaksi. Varsi on pysty, haarainen ja yläosastaan alaspäisesti myötäkarvainen, joskus myös sirottavakarvainen. Alimmat varsilehdet ovat pitkäruotisia, ylemmät lähes ruodittmia. Lehtilapa on 3–5-osainen ja toistamiseen kapealiuskainen. Terttumainen kukinto on leveähkö ja niukkakukkainen. Kaikkien kukkien tukilehdet ovat tavallisesti ehyitä. Kukkien esilehdet ovat tyviosasta kukkaperän kanssa yhdiskasvuisia, mutta eivät ylety kukkapohjukseen saakka. Vastakohtaiset, siniset tai purppuranvivahteiset ja usein hieman kirjavat kukat ovat 2–3 cm leveitä. Verhiö on teriömäinen ja viisilehtinen. Ylimmän verholehden kannus on 15–25 mm pitkä. Terälehtiä on vain yksi ja sen lapa on kolmiliuskainen. Emin vartalo on kalju. Suomessa rikkakukonkannus kukkii kesä-syyskuussa. Kukinnan jälkeen kukkiin muodostuu yksi, 6–15 mm pitkä kalju tai harvakarvainen tuppilo, joka kapenee toispuolisesti jyrkästi lyhyeksi odaksi. Siemenet ovat väriltään mustia. Rikkakukonkannus on myrkyllinen kasvilaji.[1]

Suomessa tavataan kahta rikkakukonkannuksen alalajia. Nimialalaji rikkakukonkannus (ssp. regalis) on melko niukkahaarainen, kukinnoltaan tiheähkö ja suurikukkainen, kukat tavallisesti väriltään violetinsinisiä ja tuppilot kaljuja. Toinen alalaji harsukukonkannus (ssp. paniculata) on runsashaarainen, kukinnoltaan harsu ja pienikukkainen, kukat vaihtelevat väriltään tummansinisestä violetinpunaiseen ja tuppilot kaljuja tai joskus harvakarvaisia.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikkakukonkannusta tavataan Euroopassa Raskasta Keski-Venäjälle. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Etelä-Italiaan, Keski-Kreikkaan ja Kaukasuksen alueelle, pohjoisessa Fennoskandian keskiosiin ja Baltian maihin. Euroopan ulkopuolella lajia tavataan muutamin paikoin Turkissa, Keski-Aasiassa ja Länsi- ja Keski-Siperiassa.[3] Suomessa rikkakukonkannusta on tavattu tulokkaana Lappia myöten, runsaimmin kuitenkin eteläisimmästä Suomesta. Laji on hävinnyt monilta vanhoilta kasvupaikoiltaan.[2][4] Alalajeista rikkakukonkannusta on tavattu koko maasta, harsukukonkannuksen levinneisyysalueen rajoittuessa eteläisimpään Suomeen.[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa rikkakukonkannus on Ahvenanmaalla muinaistulokas ja muualla maassa uustulokas, jota tavataan rautateillä, myllyillä, satamissa ja kaatopaikoilla. Aikaisemmin se oli tavallinen viljapeltojen rikkakasvi, mutta on hävinnyt niiltä lähes kokonaan.[2] Kasvin myrkyllisyyden vuoksi sitä yritettiin kerätä pois viljapelloilta karjan ja ihmisten myrkyttymisen välttämiseksi.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikkakukonkannuksesta on aikaisemmin valmistettu rohtoa virtsan eritystä lisämään sekä matolääkettä. Myrkyllisyytensä takia sitä ei kuitenkaan enää nykyään käytetä lääkkeenä.[6] Kasvilla on ollut myös monia muita käyttötarkoituksia. Siitä on tehty myrkkyä tuholaisia vastaan ja valmistettu mustetta. Kuivattuja kukkia on myös käytetty tupakan koristeena yhdessä ruiskaunokin kukkien kanssa. Laji on myös harvinainen koristekasvi.[3][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 70–71.
  2. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 71.
  3. a b Den virtuella floran: Riddarsporre (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 2.11.2011.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Rikkakukonkannuksen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 2.11.2011.
  5. a b Ålands flora 2010, s. 116.
  6. Suomen terveyskasvit 1982, s. 313.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]