Raision aikuiskoulutuskeskus Timali
Raision aikuiskoulutuskeskus Timali on osa Raision seudun koulutuskuntayhtymää, joka on ympäristökuntiensa omistama ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos. Timali tarjoaa asiantuntevaa henkilöstökoulutusta alueen yrityksille ja yhteisöille sekä omaehtoista, työvoimapoliittista ja oppisopimuskoulutusta aikuisille. Timali on merkittävä työelämän kehittäjä niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Aikuiskoulutuksessa korostuu yrityslähtöinen ja ammatillinen osaaminen. Asiakaslähtöisyys on kaiken toiminnan perusta. Toiminnassa korostuu koulutuksen ja tutkintojen henkilökohtaistaminen sekä ohjaus ja neuvonta. Elinkeinoelämä ja osaaminen liittyvät erottamattomasti yhteen: on vaikeaa kuvitella minkäänlaista yritystoimintaa ilman osaavaa henkilökuntaa. Ammattitaitoon on kuitenkin monta erilaista tietä – tutkintoon johtava koulutus on yksi monista. Timalissa palvellaan niin omaehtoisesti opiskelevia puurtajia kuin henkilöstönsä asiantuntemukseen panostavia yrityksiäkin. Koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 1600 opiskelijaa.
Vuosien saatossa aikuisopiskelu on saanut monia uusia piirteitä: uuden ammatin hankkimisen lisäksi se on ammattitaidon päivitystä, oman alan sisällä erikoistumista ja uusien työvälineiden haltuunottoa.
Nimensä oppilaitokselle on antanut Raisionlahdella asuva Viiksitimali.
Sisällysluettelo |
Koulutusalat [muokkaa]
Timali on seuraavien alojen erikoisosaaja aikuiskoulutuksen alalla Turun seudulla:
- Myynti ja markkinointi
- Toimistoala
- Yrittäjyys
- Logistiikka
- Tietojenkäsittely
- Ravitsemis- ja palveluala
- Ohjaava ja maahanmuuttajakoulutus
- Maahanmuuttajakoulutukset
Tutkinnot [muokkaa]
Timalissa voit suorittaa tutkinnon näyttötutkintona ja saada omalle osaamillesi virallisen todistuksen. Tutkinnon voit suorittaa, kun sinulla on riittävä osaaminen vaadittavista asioista.
Myynti ja markkinointi
- Liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelun ja myynnin oa.
- Myynnin ammattitutkinto, kuluttajamyynti, yritysmyynti, telemarkkinointi
- Markkinointiviestinnän ammattitutkinto, markkinointiassistentin oa.
- Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto
Toimistotyö ja taloushallinto
- Liiketalouden perustutkinto, talous- ja toimistopalvelut
- Sihteerin ammattitutkinto
- Taloushallinnon ammattitutkinto
Yrittäjyys
- Yrittäjän ammattitutkinto
- Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Ravitsemuspalvelut
- Cateringalan perustutkinto, suurtalouskokin oa.
- Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokin ja tarjoilijan oa.
- Ravintolakokin ammattitutkinto
- Suurtalouskokin ammattitutkinto
- Tarjoilijan ammattitutkinto
Tietojenkäsittely
- Tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi
- Tietojenkäsittelyn ammattitutkinto
- Tietojenkäsittelyn erikoisammattitutkinto
Toimialue [muokkaa]
Timalin henkilöstö toimii pääasiallisesti Varsinais-Suomessa, vaikka tarpeen mukaan koulutusta toteutetaan kaikkialla. Meillä voit suorittaa myös kaupan alan tutkintoihin valmistavaa koulutusta osittain tai kokonaan verkko-opintoina. Tällä hetkellä on mahdollista suorittaa myynnin ammattitutkinnon ja liiketalouden perustutkinnon valmistavakoulutus verkko-monimuoto-opintoina.
Sivulta puuttuu