Porin Saskiat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porin Saskiat ry on vuonna 1959 perustettu yhdistys.[1] Sen tavoitteena on edistää ja tukea kuvataiteita, kehittää jäseniensä taiteen tuntemusta ja tukea satakuntalaisia taiteilijoita. 2000-luvulla toiminnassa on painotettu nuorten taiteilijoiden tukemista vuosittain haettavalla näyttelystipendillä.[2] Apurahoja jaetaan myös Satakunnassa pitkään vaikuttaneille taiteilijoille.

Yhdistys järjestää jäseniltoja, luentotilaisuuksia sekä taideretkiä. Vuodesta 1981 on järjestetty Akseli Gallen-Kallela -juhlaa. Tilaisuus on avoin yleisölle. Se on saskiavuoden päätapahtuma, jossa julkistetaan stipendien saajat. Juhlassa on myös asiantuntijan pitämä taide-esitelmä.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Saskia ry:n perustava kokous pidettiin 26.4.1959 Akseli Gallen-Kallelan syntymäpäivänä. Mallina käytettiin Helsingin Saskioilta saatuja sääntöjä. Porin Saskia oli järjestyksessä seitsemäs Saskia-yhdistys Suomessa (Helsingin Saskia perustettiin 1948, Tampereen 1954, Turun 1955, Hämeenlinnan 1957 ja Jyväskylän 1958).[4] Yhdistys perustettiin tilanteessa, jossa Porin taidenäyttelytoiminta oli hiljentynyt ja näyttelytiloista oli puutetta. Porin Saskia asetti tehtäväkseen kuvaamataiteen harrastuksen edistämisen "järjestämällä ns. hyvän taiteen näyttelyitä siten ohjaamalla harrastusta oikeaan suuntaan" ja näyttelytilojen aikaansaamisen Poriin "pyrkimyksenä mahdollistaa sekä paikkakunnallisen että ulkopuolisen taiteen esittely". Kolmantena tavoitteena oli "Porin taiteilijaseuraan kuuluvien, vaikeuksiin joutuneiden taiteilijoiden ja heidän omaistensa tukeminen henkisesti ja aineellisesti".[5] Vuonna 1962 sääntöjä muutettiin, ja taiteilijoiden tukitoiminta ulotettiin koskemaan Satakunnan alueen taiteilijoita ja heidän omaisiaan.[5]

Stipendiaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulta lähtien Porin Saskiat järjesti vuosittain Poriginal-galleriassa stipendiaattinäyttelyitä, jotka ovat esitelleet lahjakkaita nuoren polven taiteilijoita ja palkinneet vanhemman polven paikallisia taiteilijoita.

Stipendiaattinäyttelyt vuosittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 13.8.-30.8.1988 Anneli Hilli, Saija Hairo
  • 2.9.-19.9.1989 Risto Keinonen
  • 1.9.-18.9.1990 Taiteilijaryhmä Ekskonst, Arja Korja, Liisa Lindqvist, Terttu Suominen, Jorma Lahti, Markku Mäkelä
  • 7.9.-24.9.1991 Hanna Tammi, Kristiina Lehtonen, Leena Nevanpää
  • 5.9.-22.9.1992 Sievä Kauppinen
  • 25.9.-29.10.1993 Länsi-Porin yläasteen ja lukion kuvaamataitopainotteiset ryhmät, 10-vuotisnäyttely
  • 22.10.-8.11.1994 Eila Minkkinen, Tuula Solin
  • 30.9.-17.10.1995 Ilkka Aronen
  • 28.10.-15.11.1996 Marjo Heino, Pasi Vainionpää
  • 27.9.-14.10.1997 Sinikka Santikko, Elina Rebers
  • 26.9.-14.10.1998 Kirsi Backman, Maija Kantanen, Minna Soininen
  • 25.9.-10.10.1999 Veli Granö
  • 29.9.-17.10.2000 Paula Salmela
  • 29.9.-16.10.2001 Anna-Leena Haaramäki, Mari Syrén, Jaana Kirjonen
  • 28.09. - 15.10.2002 Eeva-Leena Eklund, Miia Rinne ja Tommi-Wihtori Roström
  • 27.09. - 14.10.2003 Kirsi Jaakkola, Elina Sillanpää, Jaana Liukkonen
  • 23.10. - 09.11.2004 Leena Kleemola, Kati Lehtonen
  • 29.09. - 16.10.2007 Laura Lehenkari ja Sanna Pajunen
  • 06.09. - 23.09.2008 Nelli Lindholm, Minna Sulonen

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kava, Ritva: Rakkaudesta taiteeseen Porin Saskiat ry. Porin Saskiat ry 50 vuotta 1959 - 2009, s. 9. Porin Saskiat ry, 2009.
  2. Kava, Ritva: Rakkaudesta taiteeseen Porin Saskiat ry. Porin Saskiat ry 50 vuotta 1959 - 2009, s. 26-27. Porin Saskiat ry, 2009.
  3. Kava, Ritva: Rakkaudesta taiteeseen Porin Saskiat ry. Porin Saskiat ry 50 vuotta 1959 - 2009, s. s.82. Porin Saskiat ry, 2009.
  4. Kava, Ritva: Porin Saskia r.y. 1959 - 1989, s. 4. Porin Saskia r.y., 1989.
  5. a b Kava, Ritva: Porin Saskia r.y. 1959 - 1989, s. 5. Porin Saskia r.y., 1989.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]