Polyvinyylikarbatsoli
Polyvinyylikarbatsoli eli PVK on polyolefiineihin kuuluva polymeeri, jonka monomeeri on vinyylikarbatsoli. Sitä käytetään esimerkiksi orgaanisen elektroniikan sovellutuksissa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyvinyylikarbatsoli on termoplastinen polymeeri. Sen sulamispiste on hyvin korkea (yli 320 °C) ja lasisiirtymälämpötila on myös korkea, noin 200–227 °C. Sen kiteisyysaste on melko alhainen, noin 28–38 %. Polyvinyylikarbatsoli kestää hyvin useiden kemikaalien, kuten laimeiden happojen ja emästen, vaikutuksia. Yhdiste liukenee ketoneihin sekä aromaattisiin tai halogenoituihin hiilivetyihin. Polyvinyylikarbatsoli säilyttää muotonsa noin 170 °C:n lämpötilaan saakka. Polyvinyylikarbatsolin heikkous on sen hauraus. Polyvinyylikarbatsoli on puolijohde ja fotojohde ja kuljettaa varausaukkoja. Usein se doupataan esimerkiksi 2,4,7-trinitro-9-fluorenonilla, tetrasyanoeteenillä, tetrasyanokinodimetaanilla tai kloraniililla. Polyvinyylikarbatsolia voidaan saostaa fullereenilla.[1][2][3][4][5][6][7]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen polyvinyylikarbatsolin valmistusmenetelmän patentoi Walter Reppe ryhmineen vuonna 1937. Nykyään sitä valmistetaan radikaalipolymeroinnilla vinyylikarbatsolista. Prosessissa käytetään radikaali-initiaattorina atsobisisobutyronitriiliä tai orgaanisia peroksideja ja katalyyttinä Ziegler–Natta-katalyyttejä.[3][4]
Polyvinyylikarbatsolista valmistetaan esimerkiksi kalvoja tai kuituja. Sitä käytetään muun muassa orgaanisten ledien valmistamiseen, elektrofotografiassa ja valosähköisissä sovellutuksissa.[3][4][5][6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Scott P. Sibley: "Semiconductors, Organic", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ Ying Wang: "Photoconductive Polymers", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ a b c Manfred L. Hallensleben, Robert Fuss & Florian Mummy: "Polyvinyl Compounds, Others", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015.
- ↑ a b c George Wypych: Handbook of Polymers, s. 676–680. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. (englanniksi)
- ↑ a b Narendra Pal Singh Chauhan: Functionalized Polymers. Luku 9. Polyvinylcarbazole Composite Membranes. CRC Press, 2021. ISBN 9781000291179. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.2.2024). (englanniksi)
- ↑ a b V. Nayana & Balasubramanian Kandasubramanian: Polycarbazole and its derivatives: progress, synthesis, and applications. Journal of Polymer Research, 2020, 27. vsk. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Fadila Bekkar, Faiza Bettahar, Isabel Moreno, Rachid Meghabar, Mohammed Hamadouche, Estibaliz Hernáez, José Luis Vilas-Vilela & Leire Ruiz-Rubio: Polycarbazole and Its Derivatives: Synthesis and Applications. A Review of the Last 10 Years. Polymers, 2020, 10. vsk, nro 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024. (englanniksi)