Petkele (tanssiryhmä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petkele on vaativalle yleisölle esiintyvä kansantanssi- ja musiikkiryhmä. Tyypillistä ryhmälle ovat voimakkaat tunnelmat, huumorin käyttö, improvisaatio sekä lajin uudistaminen.

Sokkotreffeillä karikatyyriset hahmot etsivät sitä oikeaa. Petkele.
Petkele karikatyyrisinä hahmoina.

Musiikkiryhmä tunnetaan myös nimellä Maatana, jonka musiikillisena johtajana toimii Niina Tenhio.

Petkeleen esitys Vanhalla ylioppilastalolla. Kuvassa kärrynpyöriä.
Petkele esittää sottiisia.

Petkele-ryhmä on vuosien varrella voittanut mm. ripaskan ja polkan SM-palkintoja. Koreografeina ovat toimineet mm. Viola Malmi (Kindahan kylän hölmöläiset), Matti Paloniemi (Käypäläiset), Salla Korja-Paloniemi (Illatsut), Jouni Prittinen (Vihattula) ja Reetta-Kaisa Iles (Sokkotreffit). Muita tunnettuja teoksia ovat Karvaiset kasakat ja punaiset pussihousut sekä erilaiset näkkikuvaelmat jotka liittyvät suomenruotsalaiseen juhannusperinteeseen.

Kansantanssin ja -musiikin lisäksi ryhmä nojaa vahvaan teatteriosaamiseen, muiden maiden kansantansseihin sekä nykytanssiin. Petkele-ryhmä perustettiin opiskelijakansantanssijoiden ryhmänä vuonna 1997, ja koostuu edelleen nuorista aikuisista.

Petkeleen teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kindahan kylän Hölmöläiset. Koreografia ja ohjaus Viola Malmi, sovitus Niina Tenhio.
  • Käypäläiset. Koreografia Matti Paloniemi, sävellys ja sovitus Niina Tenhio.
  • Maan laulu. Koreografia Hilppa Herd, sävellys ja sovitus Niina Tenhio.
  • Illatsut. Koreografia Salla Korja-Paloniemi, sovitus Niina Tenhio.
  • Sokkotreffit. Koreografia Reetta-Kaisa Iles ja Eero Heinonen, sovitus Niina Tenhio.
  • Vihattula. Koreografia Jouni Prittinen, sävellys ja sovitys Niina Tenhio , ääniefektit Heikki "Hessu" Hannikainen.
  • Unkarilaisia kansantansseja. Koreografia Petkele, sovitus Niina Tenhio.
  • Karvaiset kasakat ja punaiset pussihousut. Koreografia ja ohjaus Petkele, sävellys ja sovitus Niina Tenhio.
  • Mahtava peräsin ja pulleat purjeet. Koreografia ja ohjaus Kimmo Luukkonen.
  • Tukkimiehen nuuska. Koreografia Petkele, sävellys ja sovitus Tomi Nurmi ja Antti Havia.
  • Seppeleen sidonta ja kukkien symboliikka. Videoteos Helsingan pitäjän keskiaikapäiville. Ohjaus ja kuvaus Petkele, musiikki Ville Sorsa.
Petkele esittää Vihattulaa.
Petkele esityksessä Vihattula - kylä joka katosi. Jouni Prittisen ohjaus ja koreografia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]