Persis Khambatta
| Persis Khambatta | |
|---|---|
| Syntymäaika | 2. lokakuuta 1948 |
| Syntymäpaikka | Bombay, Maharashtra, Intia |
| Aktiivisena | 1968–1998 |
| Kuolinaika | 18. elokuuta 1998 (49 vuotta) |
| Kuolinpaikka | Mumbai, Maharashtra, Intia |
| Puoliso | Cliff Taylor (1981–?) |
Persis Khambatta (2. lokakuuta 1948 – 18. syyskuuta 1998) oli intialainen näyttelijä ja malli.
Sisällysluettelo |
Mallin ura[muokkaa]
Vuonna 1965 Khambatta valittiin Miss Intiaksi hänen ollessaan 17-vuotias. Samana vuonna hän edusti maataan Miss Universum -kilpailussa. Tuon vuoden kilpailun voitti thaimaalainen Apasra Hongsakula.
Khambatta esiintyi vuoden 1965 jälkeen muutamissa mainoksissa, muun muassa Revlonin mainoksissa.
Ura Bollywoodissa[muokkaa]
Vuosina 1965–1974 näyttelijän ura ei auennut, koska intialaisten mielestä hän muistutti liikaa länsimaista naista.
Khambatta palasi Intiaan 1985 ja näytteli elokuvassa Shingora.
Näyttelijänä Hollywoodissa[muokkaa]
Vuonna 1975 Khambatta sai pienen roolin elokuvasta The Wilby Conspiracy. Vuonna 1979 hän esiintyi ensimmäisessä Star Trek -elokuvassa, josta hänet muistetaan parhaiten. Hänen roolihahmonsa oli luutnantti Ilia. Tämän jälkeen hän näytteli elokuvissa Nighthawks (1981) ja Megaforce (1982).
Yhden Bollywood-elokuvan jälkeen hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja näytteli useita rooleja Mike Hammerin ja MacGyverin kaltaisissa tv-sarjoissa. Hänen viimeinen televisioroolinsa oli sarjassa Teräsmieheni.
Muuta[muokkaa]
Vuonna 1979 Khambatta oli ensimmäisenä intialaisena näyttelijänä ehdolla yhdysvaltalaisen elokuvapalkinnon voittajaksi. Palkinto oli Saturn, ja rooli oli elokuvasta Star Trek: The Motion Picture. Vuonna 1997 hän kirjoitti ja julkaisi ”kahvipöytäkirjan”, jonka englanninkielinen nimi on Pride of India. Kirjan kirjoittajina toimivat useat Miss Intia -kilpailun voittajat, ja kirjan myynnistä saadut tuotot menivät Missionaries of Charity -järjestölle.
Vuonna 1998 Persis Khambatta vietiin sairaalaan Etelä-Mumbaissa, hän valitti rintakipuja. Muutaman päivän kuluttua hän kuoli sydänkohtaukseen. Khambatta oli kuollessaan vasta 49-vuotias.
Lähteet[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Persis Khambatta Wikimedia Commonsissa- Persis Khambatta Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu