Paksupäät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paksupäät
Mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola)
Mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Paksupäät Hesperioidea
Heimo: Paksupääperhoset Hesperiidae
Latreille, 1809
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Paksupäät Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Paksupäät Commonsissa

Paksupäät (Hesperioidea) on päivällä tai hämärässä lentäviä perhoslajeja sisältävä perhosten yläheimo.

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksupäihin kuuluu noin 4 000 pientä tai keskikokoista perhoslajia, jotka kaikki kuuluvat heimoon, paksupääperhoset Hesperiidae. Yläheimoon kuuluvien lajien määrä on suurin Amerikoissa, joiden trooppisilla alueilla tavataan myös hyvin läheistä sukua olevan Hedyloidea-yläheimon lajeja. Vaikka paksupäät eroavat kehityshistorialtaan ja monien tuntomerkkien suhteen varsinaisista päiväperhosista (Papilionoidea), ne usein esitetään silti päiväperhosina.[1]

Paksupäillä on nuijamaiset tuntosarvet, kuten kaikilla päiväperhosillakin. Niillä on ryhmän nimen mukaisesti leveä pää ja tuntosarvet ovat vähintään kahden tuntosarvien tyvijaokkeen mitan päässä toisistaan. Vartalo on lihaksikas ja keskiruumiissa on laaja, Y-kirjaimen muotoinen hartialevy. Paksupäiden etu- ja takasiipeä yhdistää hakanen, jollaista varsinaisilla päiväperhosilla ei ole. Lepäävä perhonen pitää siipiään tunnusomaisessa asennossa, jossa etusiivet ovat pystyssä ja takasiivet levällään. Toukalla on pään ja muun vartalon välillä kaulamainen kaventuma. Aikuiset paksupäät syövät kukkien mettä, toukat elävät ravintokasveilla vapaina.[1]

Lajit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksupäitä on Euroopassa yli 40 lajia. Suomessa on tavattu kymmenen lajia, joista heinähiipijä vain kerran:[2] Valkotäpläpaksupää on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005, s.239 ISBN 951-31-3317-6
  2. Pertti Pakkanen: Paksupäät. Suomen Perhostutkijain Seura.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.