Paksupäät (perhosyläheimo)
| Paksupäät | |
|---|---|
 Mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Imukärsälliset perhoset Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset perhoset Heteroneura |
| Yläheimo: | Paksupäät Hesperioidea |
| Heimo: |
Paksupääperhoset Hesperiidae Latreille, 1809 |
| Katso myös | |
|
|
|
Paksupäät (Hesperioidea) on päivällä tai hämärässä lentäviä perhoslajeja sisältävä perhosten yläheimo.
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paksupäihin kuuluu noin 4 000 pientä tai keskikokoista perhoslajia, jotka kaikki kuuluvat heimoon, paksupääperhoset Hesperiidae. Yläheimoon kuuluvien lajien määrä on suurin Amerikoissa, joiden trooppisilla alueilla tavataan myös hyvin läheistä sukua olevan Hedyloidea-yläheimon lajeja. Vaikka paksupäät eroavat kehityshistorialtaan ja monien tuntomerkkien suhteen varsinaisista päiväperhosista (Papilionoidea), ne usein esitetään silti päiväperhosina.[1]
Paksupäillä on nuijamaiset tuntosarvet, kuten kaikilla päiväperhosillakin. Niillä on ryhmän nimen mukaisesti leveä pää ja tuntosarvet ovat vähintään kahden tuntosarvien tyvijaokkeen mitan päässä toisistaan. Vartalo on lihaksikas ja keskiruumiissa on laaja, Y-kirjaimen muotoinen hartialevy. Paksupäiden etu- ja takasiipeä yhdistää hakanen, jollaista varsinaisilla päiväperhosilla ei ole. Lepäävä perhonen pitää siipiään tunnusomaisessa asennossa, jossa etusiivet ovat pystyssä ja takasiivet levällään. Toukalla on pään ja muun vartalon välillä kaulamainen kaventuma. Aikuiset paksupäät syövät kukkien mettä, toukat elävät ravintokasveilla vapaina.[1]
Lajit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paksupäitä on Euroopassa yli 40 lajia. Suomessa on tavattu yksitoista lajia, joista heinähiipijä on harvinainen harhailija.[2][3] Valkotäpläpaksupää on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksessa.
- Mansikkakirjosiipi Pyrgus malvae
- Suokirjosiipi Pyrgus centaureae
- Tummakirjosiipi Pyrgus alveus
- Tunturikirjosiipi Pyrgus andromedae
- Heinähiipijä Heteropterus morpheus (harhailija)
- Keltatäplähiipijä Carterocephalus palaemon
- Mustatäplähiipijä Carterocephalus silvicola
- Lauhahiipijä Thymelicus lineola
- Etelänhiipijä Thymelicus sylvestris (satunnainen harhailija, ensimmäinen havainto heinäkuussa 2022[4])
- Piippopaksupää Ochlodes sylvanus
- Valkotäpläpaksupää Hesperia comma
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005, s. 239 ISBN 951-31-3317-6.
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Paksupäät – Hesperiidae Viitattu 8.1.2023.
- ↑ Pertti Pakkanen: Paksupäät (perhosyläheimo). Suomen Perhostutkijain Seura.
- ↑ Kesän 2022 maalle uusia lajeja. Suomen Perhostutkijain Seura ry. 12.9.2022.