Pörssisäätiö
| Suomen Pörssisäätiö | |
|---|---|
|
|
|
| Perustettu | 1985 |
| Johtaja | Sari Lounasmeri |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Apurahat | Säätiö rahoittaa vuosittain sijoitusalan tutkimusta |
| Kotisivu | www.porssisaatio.fi |
Suomen Pörssisäätiö on perustettiin vuonna 1985, jolloin sen tehtäväksi määriteltiin arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen. Säätiön toimintaa johtaa hallitus, jonka jäsenet Helsingin kauppakamari nimeää kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Suomen Pörssisäätiö on puolueeton yhteisö, joka rahoittaa toimintansa Pörssitalo Oy:n vuokratuloilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tavoitteet
Pörssisäätiö pyrkii siihen, että yrityksillä on mahdollisuus hankkia riskipääomaa luotettavilla, valvotuilla ja tehokkailla markkinoilla, joilla vallitsevat mahdollisimman hyvät kaupankäynnin edellytykset ja joilla on tarjolla monipuolisia ja kiinnostavia sijoituskohteita.
Säätiö työskentelee sijoittajainformaation tason kohottamiseksi. Säätiö pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että sijoitustoiminnan verotukselliset ja lainsäädännölliset edellytykset säilyvät kohtuullisina.
[muokkaa] Säätiön toiminta
Pörssisäätiö tekee arvopaperimarkkinoita tunnetuksi omien julkaisujensa, tutkimuksen, koulutustoiminnan ja arvopaperimarkkinoita käsittelevien tilaisuuksien ja tapahtumien avulla.
Säätiö julkaisee suurelle yleisölle tarkoitettuja oppaita, joissa esitellään sijoittamisen peruskäsitteitä, eri arvopaperilajeja sekä sijoitusten verotusta. Oppilaitosten käyttöön säätiö tuottaa opettajille tarkoitettua aineistoa.
Säätiö järjestää keväisin ja syksyisin Pörssi-iltoja eli yksityissijoittajille tarkoitettuja tilaisuuksia. Arvopaperimarkkinoiden ammattilaisille, tiedotusvälineille ja julkisesti noteeratuille yhtiöille Pörssisäätiö järjestää koulutustilaisuuksia ja toimittaa julkaisuja.
[muokkaa] Apurahat
Suomen Pörssisäätiö myöntää vuosittain apurahoja. Apurahat myönnetään etupäässä maisterin tutkinnon jälkeisiin, pörssialaa koskeviin tutkimuksiin ja jatko-opintoihin.
Vuonna 2010 apurahan saivat:
KTM Tuomo Haapalainen, Oulun yliopisto, tutkimukseen Gambling with the House Money in the Stock Market (5 000€)
KTM, tutkija Emilia Peni, Vaasan yliopisto, tutkimukseen Naisjohtajuuden vaikutus yrityksen taloudelliseen tilanteeseen ja tilinpäätöksen laatuun (5 000€)
FK, tutkija Johanna Pentikäinen, Aalto yliopisto, tutkimukseen Suomalaisten osakesijoittajien vastuullisuutta koskevat näkemykset (5 000€)
Sivulta puuttuu