Oikeutusteoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oikeutusteoriat ovat tietoteoriassa teorioita, jotka pyrkivät ymmärtämään väittämien tai uskomusten oikeutusta. Oikeutuksella tarkoitetaan niitä syitä, joiden vuoksi joku omaa uskomuksen; selitystä, jonka vuoksi uskomus olisi tosi; tai kuvausta sille, kuinka joku katsoo tietävänsä sen mitä tietää. Esimerkiksi jos henkilö A esittää jonkun väitteen ja henkilö B kyseenalaistaa sen, A:n seuraava siirto olisi todennäköisesti tarjota joku tällainen oikeutus väitteelleen.

Yleisesti oikeuttaminen liittyy moniin asioihin: uskomuksiin, tekoihin, tunteisiin, väitteisiin, lakeihin, teorioihin jne. Tietoteoria keskittyy uskomuksiin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että perinteinen tiedon määritelmä määrittelee tiedon olevan ”hyvin perusteltu (oikeutettu) tosi uskomus”.

Uskomusten oikeuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs tietoteoreettinen kysymys on, mikä tekee uskomuksista oikeutettuja? Se, mitä "oikeutus" ja "oikeuttaminen" tarkoittavat, voidaan tulkita eri tavoin. Ensiksi, sana oikeutus voidaan tulkita kahdella tavalla: [1]

  • Doksastinen tulkinta: oikeutus on uskomusten ominaisuus ("uskomus on oikeutettu, koska...")
  • Propositionaalinen tulkinta: oikeutus on henkilöiden ominaisuus ("henkilö on oikeutettu uskomaan johonkin, koska...")

Ero johtuu siitä, että uskomus itsessään voi olla oikeutettu, vaikka jollakin henkilöllä ei olisikaan kyseistä uskomusta. Toiseksi, oikeuttaminen voi olla luonteeltaan kahdenlaista:[1]

  • Kvantitatiivista: oikeutusta voi olla enemmän tai vähemmän; toinen uskomus voi olla oikeutetumpi kuin toinen; tai toinen henkilö voi olla oikeutetumpi uskomaan jotakin kuin toinen.
  • Modaalista: oikeutuksessa on kyse siitä, että jonkin väitteen uskominen on sallittua; tällöin ei voida puhua siitä, että jokin olisi sitä enemmän kuin jokin toinen.

Kolmanneksi, tiedon oikeutusta voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta, joko internalistisesti tai eksternalistisesti:[1][2]

  • Internalismin mukaan uskomusten oikeutus voi tulla vain mielemme sisältä. Internaalinen voidaan tässä tulkita joko niin, että internaaliset asiat ovat ihmiselle jotenkin erityisellä tavalla saavutettavissa, tai niin, että ne määrittyvät kokonaan sen perusteella, miten asiat ilmenevät ihmiselle. Yllä esitettyjen jaottelujen perusteella internalismi voidaan edelleen muotoilla eri tavoilla:
    • Internalismi propositionaalisen modaalisen oikeutuksen suhteen: se, onko henkilölle (propositinaalisuus) rationaalisesti sallittua (modaalisuus) uskoa jotakin vai ei, määrittyy kokonaan tämän mielen sisäisten piirteiden kautta.
    • Internalismi doksastisen kvantitatiivisen oikeutuksen suhteen: se, missä määrin (kvantitatiivisuus) henkilön uskomus (doksastisuus) on oikeutettu määrittyy kokonaan tämän mielen sisäisten piirteiden kautta.
  • Eksternalismin mukaan uskomusten oikeutus tulee tai voi tulla myös mielemme ulkopuolelta.

Lisäksi on huomattava, että on eri asia omata oikeutus uskomukselle kuin olla oikeutettu uskomaan jotakin. Henkilöllä voi olla oikeutus, jonka hän tarjoaa uskomuksensa tueksi, ilman että hän kuitenkaan on oikeutettu uskomaan kyseistä asiaa.[1]

Oikeutusteoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeutusteorioita on useita erilaisia. Eri teoriat vaativat eri määrän ja eri lajin todisteita sille, että jotain uskomusta voidaan pitää oikeutettuna. Ne keskittyvät usein kysymykseen ”kuinka varmoja meidän on oltava siitä, että uskomuksemme vastaavat todellisuutta?”

Uskomusten oikeutusteorioita ovat:[3]

  • Fundamentalismi: on olemassa perususkomuksia, joista muut uskomukset riippuvat ja jotka oikeuttavat muut uskomukset.
    • Radikaali fundamentalismi: perususkomukset ovat erehtymättömiä, kumoamattomia tai epäilyksettömiä.
    • Maltillinen fundamentalismi: perususkomukset voivat kumoutua, jos toisin todistetaan.
  • Koherentismi: uskomukset ovat oikeutettuja, jos ne sopivat yhteen muiden uskomusten kanssa.
    • Positiivinen koherentismi: uskomusten oikeutus vaatii perusteita eli muiden uskomusten tukea.
    • Negatiivinen koherentismi: uskomukset ovat oikeutettuja, ja perusteet voivat vain kumota oikeutuksen.
  • Infinitismi: uskomus voi saada oikeutuksensa äärettömän ja ei-kehämäisen oikeuttamisen ketjun kautta. Infinitismi torjuu näin sekä fundamentalismin että koherentismin perustana olevat ajatukset.[4]
  • Reliabilismi: uskomukset oikeuttaa tiedon tuottavan prosessin luotettavuus.
    • Hyvereliabilismi: uskomus on oikeutettu, kun se on tulos älyllisten hyveiden käyttämisestä.
  • Foundherentismi: Susan Haackin kehittämä fundamentalismin ja koherentismin yhdistelmä, jonka mukaan uskomusten oikeutus perustuu sekä positiivisiin syihin että niiden yhteensopivuuteen aikaisempin oikeutettujen uskomusten kanssa.

Oikeutusteorioita voidaan jaotella yllä esitellyin perustein: esimerkiksi fundamentalismi ja koherentismi voidaan lukea internalistisiksi oikeutusteorioiksi, kun taas reliabilismi voidan luokitella eksternalistiseksi teoriaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Neta, Ram & Pritchard, Duncan: "Introduction to part five". Teoksessa Neta, Ram & Pritchard, Duncan (toim.): Arguing about Knowledge, s. 151-154. London & New York: Routledge, 2009. ISBN 0-415-44839-5.
  2. Kauppinen, Antti: Tietoteoria Avoimen yliopiston filosofian johdantokurssi. Helsingin yliopisto. Viitattu 18. syyskuuta 2007.
  3. Lammenranta, Markus: Tietoteoria. Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-572-X.
  4. Klein, Peter: "Human Knowledge and the Infinite Regress of Reasons". Teoksessa Neta, Ram & Pritchard, Duncan (toim.): Arguing about Knowledge, s. 249-251. London & New York: Routledge, 2009. ISBN 0-415-44839-5.