Nojapyörä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmipyöräinen nojapyörä Trice Explorer NT
Pieni kaupunkinojapyörä Utopia Phoenix

Nojapyörä on polkupyörä, jossa pyörän kuljettaja istuu nojatuolimaisessa asennossa tai jopa makaa selällään. Nojapyörillä on tehty polkupyörien nopeusmaailmanennätykset, mutta kansainvälinen pyöräilyliitto UCI kielsi ne omista kilpailuistaan jo vuonna 1934.

Nojapyörässä ajajan selkä on tuettu ja jalkojen suunta on eteenpäin, polkimet ovat suurin piirtein samalla korkeudella istuimen kanssa.

Täysin katettua nojapyörää kutsutaan kinneriksi.

Nojapyörien piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nojapyörämallien välillä on suuria eroja. Nojapyörät voidaan luokitella seuraavien ominaisuuksien mukaan:

Pyörien määrä: kaksi, kolme tai neljä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa nojapyöristä on pystypyörien tapaan kaksipyöräisiä, mutta kolmipyöräisyys on nojapyörissä suositumpaa kuin pystypyörissä, koska noja-asennon matalalla sijaitseva painopiste sallii mutka-ajon tavallisella pyöräilynopeudella ilman että sisäkaarteen puoleinen pyörä pyrkisi nousemaan ilmaan ja pyörä uhkaisi kaatua. Kolmipyöräisyyden rakenteellisen vakauden etuina on, että pysähtyessä ei tarvitse ottaa jalkoja polkimilta, ja että mäkiä voidaan nousta mielivaltaisen pienillä välityksillä ja raskaasti kuormattuna. Nojakolmipyörän ajotuntuma on henkilöautomainen, minkä vuoksi tämän mallin ajaminen on helppoa myös vähän pyöräilleelle autoilijalle, ja mutkissa koettavaa sivuttaiskiihtyvyyttä pidetään yleensä viihdyttävänä.

Deltan muotoisessa kolmipyörässä on yksi etupyörä ja kaksi takapyörää, joista tavallisimmin etupyörä ohjaa ja toinen tai molemmat takapyöristä vetävät. Nuijapää-tyyppisissä (eng. tadpole-) kolmipyörissä on kaksi etupyörää jotka yleensä ohjaavat, ja joiden välissä ajaja istuu, ja yksi takapyörä, joka vetää.

Nelipyöräistä nojapyörää kutsutaan myös polkuautoksi. Rakenne on kolmipyöräistä vakaampi, mutta kalliimpi ja raskaampi. Nelipyörä jättää vain kaksi rengasuraa, minkä vuoksi esimerkiksi lumessa eteneminen on kevyempää kuin kolmipyörällä.

Monipyöräisyyden haittapuolena on suuri leveys, n. 80 - 90 cm, joka usein pakottaa kantamaan pyörän kainalossa kyljellään läpi oviaukosta. Leveydestä on kuitenkin vähemmän haittaa liikenteessä; kaksipyöräinenkin vaatii kuljettajineen n. 60 cm tilaa, paitsi kestopäällysteen reunalla ajettaessa, jolloin osa kaksipyörän leveydestä on tien ulkopuolella, mutta kolmipyörä on tiellä koko leveydeltään.

Akseliväli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akselivälin luokitus määräytyy polkimien ja etupyörän keskinäisen sijainnin mukaan, ei suoraan akselivälin pituudesta. Pitkäakselivälisissä (LWB, long wheelbase) nojapyörissä polkimet ovat etu- ja takapyörän välillä, lyhytakselivälisissä (SWB, short wheelbase) polkimet ovat etupyörää edempänä, ja keskipitkän akselivälin (CLWB, compact long wheelbase) pyörissä polkimet ovat etupyörän yläpuolella.

Pyörien koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysikokoisten nojapyörien pyörät ovat 16 - 28-tuumaisia (ISO 305-622), usein etupyörä on pienempi. Pienellä etupyörällä pyritään sekä tuomaan istuinta matalammalle, jotta jalkojen maahan laskeminen pysähtyessä olisi helpompaa, että etupyörän yläreunaa kauemmas polkimista, jotta jalat eivät osuisi renkaaseen mutkassa polkiessa. Pienemmät pyörät myös pienentävät ilmanvastusta, vähentävät painoa ja pienentävät kokonaispituutta silloin kun pyörä on aivan keulassa tai perässä, missä ne nojapyörissä eivät aina ole.

Erikokoisten pyörien haittapuolena on kahden erikokoisen vararenkaan tarve yhden sijaan.

Ohjaustapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaustapa jakautuu kahteen luokkaan: yläohjaus (OSS, over seat steering) ja alaohjaus (USS, under seat steering). Lisäksi löytyy runko-ohjattavia malleja, joita ohjataan jaloilla/vartalolla.

Yläohjauksessa ohjainkannatin kiinnittyy etuhaarukkaan ohjainlaakerin läpi, kuten pystypyörässä. Ohjainkannattimen alapäässä on usein sarana ohjaustangon kääntämiseksi eteen istuimelle nousemisen helpottamiseksi. Ajo- eli ala-asennon rajoitin voi olla säädettävä.

Etuja:

  • Yläohjauksen ilmanvastus on alaohjausta pienempi, koska sylissä olevat tai suoraan eteen osoittavat kädet eivät lisää vartalon leveyttä.
  • Yläohjaus on pystypyörään tottuneelle helpompi
  • Kääntämiskulma on rajoittamaton
  • Pyörän taluttaminen on helpompaa
  • Ohjaustankoon voi kiinnittää tavallisia komponentteja, kuten vaihdekahvat, ajovalon ja mittarin

Haittoja:

  • Käsien asento on luonnottomampi kuin alaohjauksessa, ahtaissa malleissa myös kyynärtaipeita hiostava
  • Ohjainkannatin haittaa istuimelle kulkemista
  • Korkealla sijaitseva ohjaustanko haittaa näkyvyyttä eteenpäin


Alaohjauksessa ohjaustanko on istuimen alla, ja kädensijat nousevat ajajan sivuille, missä kädet ovat luonnollisessa asennossa. Ohjaustanko voi lyhytakselivälisissä pyörissä kiinnittyä suoraan etuhaarukkaan rungon alapuolella, mutta usein se on tankovälitteinen.

Etuja:

  • Käsien asento on levollinen
  • Istuimelle kulku on esteetöntä
  • Kuljettajan ylävartalon jäähdytys on tehokkaampaa
  • Tankovälitteisen ohjauksen välityssuhdetta voi säätää

Haittoja:

  • Suoraan haarukkaan kiinnitetyn ohjauksen kääntökulma on usein rajoittunut, jolloin kääntöympyrä on suuri. Tankovälitteisen ohjauksen kääntöympyrä on pieni.
  • Ilmanvastus on yleensä yläohjausta suurempi
  • Pyörän taluttaminen on vaikeampaa ellei ole ohjausakseliin kiinnitettävää talutinkahvaa
  • Tavallisten lisälaitteiden sijoittelu voi vaatia kompromisseja tai sovittimia
  • Tavallisen vaihteenvalitsimen vaijeriputki lähtee peukalon suuntaan, joten vaijeriputken on vaihdettava suuntaa ohjaustangon ulkopuolella. Tämän voi välttää käyttämällä ylösalaisin asennettavaksi soveltuvaa vaihteenvalitsinta, tai ohjaustangon päähän tarkoitettua vaihdevipua. Jos käyttää ohjaustankoa, jossa kädensijat ovat vaakasuorassa vaijeriputkien suuntaa ei tarvitse vaihtaa, koska ne menevät luontevasti istuimen alle.

Vetotapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pystypyörien tapaan nojapyörät ovat tavallisesti takavetoisia, mutta polkimien ja etupyörän lähekkäisyydestä johtuen myös etuvetoa käytetään. Runko-ohjatuissa etuvetoisissa polkimet kääntyvät etupyörän mukana, jolloin ketjun ei tarvitse kiertyä ohjattaessa, eikä ole vaaraa jalkojen osumisesta etupyörään.

Jos vetävällä pyörällä on vähän painoa, voi vetopidon puute olla ongelma ylämäissä tai liukkaalla.

Istuin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Istuimia on toimistotuolimaisen pystystä täysin makaavaan, ja useimmissa nojapyörissä selkänojan tai koko istuimen kallistusta voi säätää muutamia tai kymmeniä asteita. Makaavampi asento on ilmanvastukseltaan pienempi, mutta vaikeampi aloittelijalle. Istuimen korkeus maasta vaihtelee mallien välillä huomattavasti, ollen noin 15 - 75cm istuimen alimmasta kohdasta mitattuna.

Verkkoistuimessa on kaksi taivutettua reunaputkea, joiden välille on pingotettu verkko tai hihnoja. Verkko tarjoaa lujitemuovi-istuinta paremman tuuletuksen selälle, ja kolmipyörissä verkkoistuimen reunaputket toimivat sivutukina mutkissa.

Jäykkä istuin on yleensä lujitemuovia, ja varustettu irrotettavalla pehmusteella. Leveys on noin 25 cm, eli sivutuet puuttuvat, mikä ei ole ongelma kaksipyöräisissä, koska sivuttaisvoimiakaan ei ole. Pituuksia on erilaisia eri pituisille selille, ja selkänojan kaksiosaisuus mahdollistaa säädön ja sopii siten useammille. Pehmusteita valmistetaan solukumista, karkeasta vaahtomuovista ja muovilankakierukkamatriisista. Solukumi ei päästä ilmaa eikä vettä lävitseen, minkä vuoksi se on sateessa pysäköinninkin jälkeen kuiva, mutta ajossa selkää hiostava. Vaahtomuovi taas hengittää jonkin verran myös ajajan painosta kokoon puristuneena, sitä paremmin mitä karkeampaa ja jäykempää se on, mutta myös kastuu sateessa pysäköitäessä, ja vesi pitää ravistella pehmusteesta ennen istuutumista. Muovilankakierukkamatriisi taas päästää ilman ja veden helposti lävitseen. Samaa rakennetta käytetään myös joissakin kuramatoissa ja pannunalusissa.

Säätäminen eri pituisille ajajille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Penkin ja poljinkeskiön välisen etäisyyden säätötapa vaihtelee. Istuinta ja/tai polkimia voi siirtää pituussuunnassa, työkaluin tai pikalukoin. Joissakin nojapyörissä säädön liike ei ole aivan pituussuuntainen, jolloin myös korkeusero muuttuu samalla. Polkimia säädettäessä ketjun pituustarve muuttuu paljon, ja joissain malleissa on takavaihtajan ketjunkiristimen lisäksi ylimääräinen ketjunkiristin.

Moni nojapyörä on tehty neliöputkesta, jotta keskiöpuomi pysyisi suorassa polkimien säädön ajan.

Katteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pieni kate ICE-merkkisessä nuijapää-kolmipyörässä

Nojapyörissä katteet ovat yleisempiä kuin pystypyörissä. Kate voi olla polykarbonaattia, lujitemuovia tai teltan tapaan pingotettua kangasta. Pienimmät tuulilasit suojaavat jalat sateelta ja pienentävät ilmanvastusta hieman. Istuimen takana oleva suippo laatikko pienentää ilmanvastusta enemmän, ja voi toimia samalla tavaratilana.

Täysin katettua nojapyörää kutsutaan kinneriksi, niissä on pienin ilmanvastus ja suurin huippunopeus.[1]

Kokoon taitettavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nojapyörissä voi olla pikaliitoksia kokoon taittamista varten. Lyhyitä kaksipyöräisiä voi kuljettaa auton vetokoukkuun kiinnittyvässä pyörätelineessä, mutta kokonainen kolmipyörä mahtuu farmariautoonkin vain takapenkki kaadettuna, tai kattotelineeseen.

Ajaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasapainoilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksipyöräisen nojapyörän ajaminen poikkeaa pystypyörästä. Matala pyörä on korkeaa kiikkerämpi, siksi hidas ajo vaatii nojapyörällä tavallista suurempaa tarkkaavaisuutta. Nojapyörällä liikkeelle lähtiessä kannattaa polkaista pyörä kerralla hölkkävauhtiin ja vasta pysähtymistä lähestyttäessä tutkia vaikeampaa hitaan ajon dynamiikkaa. Ilman käsiä ajo on nojapyörällä pystypyörää vaikeampaa.

Ohjaustapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nojapyörissä yleinen alaohjaus voi vaatia pystypyöräilijältä enemmän totuttelua verrattuna tutumpaan yläohjaukseen. Epäsuoran ohjauksen välitys voi sekin lisätä aloittamisen vaikeutta.

Jarruttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nojapyörät pysähtyvät pystypyöriä lyhyemmällä matkalla tehojarrutuksessa, koska matala painopiste vähentää pyörän taipumusta kaatua etupyörän yli, ja siten etujarrua voidaan käyttää voimakkaammin. Joissakin takapainoisissa malleissa etupyörä luistaa lukkojarrutuksessa, ja tehojarrutus vaatii myös takajarrun käyttöä.

Nojapyörämallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytakselivälinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallinen täysjousitettu lyhytakselivälinen, Toxy CL, jossa suora alaohjaus ja verkkoistuin

Euroopassa yleisin nojapyörämalli on lyhytakselivälinen, jossa molemmat pyörät ovat halkaisijaltaan 20-tuumaiset (ISO 406).

Pitkäakselivälinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkäakselivälinen Pichler alaohjauksella

Pitkäakselivälinen on yleisin nojapyörämalli Amerikassa. Nykyisen kaltainen pitkäakselivälinen nojapyörä, Avatar 2000, tuli myyntiin 1979.

Matala kilpuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen kotitekoinen lowracer, esikuvanaan Optima Baron

Matala kilpuri (eng. lowracer) on liikenteeseen kelpaavista polkupyöristä nopein. Ajaja makaa pyörien välissä, jolloin ilmanvastus on pienimmillään, ja tuulen vaikutus nopeuteen on vähäisempi, koska tuuli on heikompaa lähempänä maata.

Korkea kilpuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea kilpuri (eng. high racer) on nojapyöristä korkein, mutta ajajan pää on silti pystypyöräilijää alempana. Pyörät ovat suuret, niiden vierintävastus on pieni ja ne ovat tunnottomimmat kuopille, mutta niiden ilmanvastus on suurempi kuin pienten pyörien. Korkean painopisteen vuoksi tämä malli on vakaa, koska tasapainoa ylläpitävän ohjailun ja mahdollisten pidon menetysten aiheuttamien sivuttaisliikkeiden vaikutus koko ajaja-polkupyörä-yhdistelmän kallistumaan on pieni. Näistä syistä nojamaastopyörät, kuten Azub Hardcore, ovat tämän mallisia.

Kaupunkinojapyörä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienissä ja kevyissä kaupunkinojapyörissä on keskipitkä akseliväli (CLWB), yläohjaus, pysty istuma-asento, ja polkimet istuinta alempana. Kokonaispituuden lyhentämiseksi pyörät ovat pienet, ja takapyörä on istuimen alla. Ajoasento muistuttaa chopper-mallista pystypyörää, se tarjoaa hyvän näköalan ja helpottaa taakse kurkkimista, ja jalkojen maahan asettaminen on helppoa pysähdeltäessä.

Nuijapää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuijapää (eng. Tadpole) on kolmipyöristä suosituin. Niissä on kaksi ohjaavaa etupyörää, ja yksi vetävä takapyörä. Kuljettaja istuu etupyörien välissä, ja istuimen alin kohta on 20 - 50cm korkeudessa.

Ohjaustapoja on kahta: epäsuora alaohjaus, jossa käsien liikeradat ovat luontevimmat, ja suora ohjaus, joka on kevyempi ja yksinkertaisempi. Epäsuorassa alaohjauksessa kahvat liikkuvat pitkittäin istuimen vierellä, koska ohjaustangon laakeri on istuimen alla, mistä kaksi raidetankoa välittää liikkeen pyörännapoihin. Suorassa ohjauksessa kahvat kiinnittyvät lyhyillä varsilla etupyörien ohjausakseleihin ohjainlaakerien yläpuolella, jolloin kahvat liikkuvat poikittaissuunnassa, ratojensa keskipisteinä kummankin etupyörän ohjainlaakerit. Ohjainlaakerien alapuolella yksi poikittainen raidetanko yhdistää pyörännavat samansuuntaisiksi.

Etupyörien jarrut voivat olla erilliset, jolloin tasapainoiseen jarruttamiseen tarvitaan aina kumpaakin kättä, tai ne voivat olla kytketyt yhteen jarrukahvaan, mikä vapauttaa toisen kahvan takajarrulle, mutta vaatii ajoittaista tasapainon säätöä etujarrujen välillä.

Nuijapään takaosa on samanlainen kuin pystypyörissä, joten tavalliset pystypyörän lisävarusteet sopivat sellaisinaan.

Delta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deltan muotoisessa kolmipyörässä on kaksi pyörää takana, ja yksi edessä. Tavallisesti ohjaustapa on alaohjaus, jonka tanko yhdistää etupyörään, joka on polkimien etupuolella. Etupyörä voi olla pieni, koska sillä on vähän painoa - ajaja istuu takapyörien välissä. Takapyörät vetävät, paitsi jos taka-akselissa ei ole tasauspyörästöä tai takapyörien vapaakytkimiä, niin vain toinen vetää. Istuin voi olla taka-akselin päällä, jolloin pyörä on lyhyempi ja näkyvyys parempi, tai taka-akselin edessä, jolloin painopiste saadaan alemmaksi suurempia kaarrenopeuksia varten. Selkänojan takana on toisinaan suuri tavaralaatikko. Monet deltat voi nostaa säilytystä varten pystyyn takapyörien ja selkänojan varaan.

Tandem[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nojatandem: Barcroft Columbia
Virtaviivainen tandem-nuijapää Trice X2R

Tavallisissa tandem-nojapyörissä, (kuvassa) taaemmat polkimet ovat pyörän lyhentämiseksi etuistuimen alla. Pienin ilmanvastus on tandemeissa, joissa ajajat istuvat selät vastakkain. On myös noja-pysty-sekatandemeita, joissa taaempi ajaja on pystyasennossa, ja siten molemmilla ajajilla on esteetön näkyvyys eteenpäin.

Poljettava perävaunu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poljettavan nojaperävaunun voi kiinnittää mihin tahansa pyörään, ja siten niitä voi ketjuttaa rajattomasti.

Soutupyörä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thys-merkkinen soutupyörä

Soutupyörissä voi tuottaa tehoa jalkojen lisäksi käsin.

Käsipyörä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsipolkupyörä: Ursula Schwaller Lontoon Olympialaisissa 2012

Käsipyörä tai käsipolkupyörä on pelkin käsivoimin liikutettava nojapyörä, jossa on yleensä kolme pyörää. Myös nelipyöräisiä malleja on olemassa. Näitä käytetään esimerkiksi soveltavassa maastopyöräilyssä.[2] [3]

Omavalmisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa nojapyöräharrastajista suunnittelee ja rakentaa pyöränsä itse, yleensä käytetyistä pystypyörien osista ja teräsputkesta, mutta toisinaan myös vanerista, tai jopa hiilikuiduin lujitetusta epoksihartsista itse kaiverrettuun muottiin. Monelle nikkarille suunnittelu ja rakentaminen kuuluu harrastukseen siinä missä pyörällä ajaminenkin.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]