Muoti-Hovi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muoti-Hovi Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö, perheyritys
Perustettu 1958
Lakkautettu Toiminta loppuu syksyllä 2023
Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen
Kotipaikka Riihimäki
Toimiala Vaatetusala
Kotisivu www.muoti-hovi.fi

Muoti-Hovi Oy on ollut riihimäkeläinen vaatetusalan perheyritys, joka on lopettamassa toimintaansa syksyllä 2023. Yrityksen perustivat vuonna 1958 Eeva ja Usko Aaltonen. Heidän poikansa Pekka Aaltonen ja Ossi Aaltonen jatkoivat toimintaa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi valikoimaan kuului myös miesten vaatteita, mutta sittemmin valikoimaan tuli kuulumaan vain naisten vaatteita. Muoti-Hovin myymälä oli Riihimäellä Hämeenkadulla ja Hyvinkäällä Kauppalankadulla, Riihimäen myymälä lopetti toimintansa vuonna1999.[2]

Muoti-Hovilla oli oma vaatemallisto, jota tuotettiin teollisesti suurimmillaan 50 ompelijan voimin 1980-luvulla. Tuotantopaikkana toimi Riihimäen kaupungin ensimmäinen pienteollisuushalli Juppalan kaupunginosassa Pakkaspolulla, hallin yritys lunasti itselleen laajentaen sitä useita kertoja. Tuotanto siirtyi kustannusten takia kuitenkin Viroon, mutta vaatteiden suunnittelu ja kaavoitus tehtiin koko ajan Riihimäellä. Tuotemerkkeinä ovat olleet Carolin ja Idees.[3] [2]

Tyhjennysmyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muoti-Hovi Oy:n tehtaan tyhjennysmyynti tapahtuu syyskuun ja lokakuun vaihteessa 2023.[3] Tehdaskiinteistö on jo myyty.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhteystiedot Muoti-Hovi. Viitattu 26.9.2023.
  2. a b c Vaatevalmistaja Muoti-Hovin toiminta loppuu Riihimäellä. Aamuposti, 22.9.2023, s. 3. (suomeksi)
  3. a b Yritysesittely Muoti-Hovi. Viitattu 26.9.2023.