Mishmar HaEmekin taistelu
| Mishmar HaEmekin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Palestiinan mandaattialueen sisällissotaa | |||||||
 Juutalaisia sotilaita Mishmar HaEmekissä.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 2 500 |
noin 640 | ||||||
Mishmar HaEmekin taistelu oli Palestiinan mandaattialueen sisällissodan aikainen taistelu Mishmar HaEmekin kibbutsin hallinnasta Arabien vapautusarmeijan joukkojen, sekä Haganan ja Palmahin joukkojen välillä 4. – 15. huhtikuuta 1948. Arabien vapautusarmeijan yritys vallata kibbutsi epäonnistui ja sitä seurasi juutalaisten vastaisku, jonka aikana monet alueen arabikylistä tuhottiin ja niiden asukkaat karkotettiin.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mishmar HaEmek on vuonna 1926 perustettu kibbutsi Jisreelin tasangon eteläosassa.[1] Se tunnettiin vasemmistolaisen Mapam-puolueen tukikohtana, mutta se myös sijaitsi strategisesti tärkeällä tiellä Jeninistä kohti Haifaa. Juutalaisen kibbutsin ympärillä oli joukko arabien asuttamia kyliä. Arabien vapautusarmeijan komentaja Fawzi al-Qawuqji päätti iskeä Mishmar HaEmekiä vastaan. Kibbutsin valtaus saattaisi helpottaa mahdollista tulevaa iskua kohti Haifaa ja helpottaa painetta Jerusalemin suunnalla. On myös mahdollista, että al-Qawuqji ei halunnut jäädä sotamenestyksessä Abd al-Qadir al-Husseinin varjoon. Näistä syistä hän oli valmis rikkomaan briteille antamaansa lupausta, että vuonna 1948 ei ryhdyttäisi uusiin hyökkäyksiin ennen toukokuun 15. päivää.[2]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arabien hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aamulla 4. huhtikuuta al-Qawuqjin joukot alkoivat tuoda seitsemää 75 mm ja 105 mm tykkiään asemiin kylän ympärille. Arabeja oli kaikkiaan noin 2 500. Kibbutsin puolustajia oli noin 640. Haganan tiedustelijat Mishmar HaEmekissä olivat havainneet tykkien siirtelyn jo ennen sodan ensimmäisen tykistökeskityksen alkua. Kibbutsin lapset saatiin suojaan luolaan hieman kibbutsin yläpuolella ja tulituksessa kärsityt tappiot jäivät muutamaan haavoittuneeseen. Kuitenkin suurin osa kibbutsin rakennuksista vaurioitui tai romahti kokonaan. Tulitusta seurasi arabien jalkaväen hyökkäys, joka torjuttiin puolustusasemilla, joka käsitti aidan ja juoksuhautoja. Yöllä 4.–5. huhtikuuta kibbutsiin saatiin vahvistuksia Golanin prikaatin komppaniasta.[2]
Arabit jatkoivat kibbutsin tykistötulitusta seuraavan päivän ajan. 6. huhtikuuta paikalle saapui brittiläinen panssarikolonna, joka välitti osapuolille 24-tuntisen tulitauon. Sen aikana suurin osa kibbutsin naisista, lapsista ja haavoittuneista evakuoitiin. Arabien menestys oli ollut tähän mennessä surkeahkoa. Al-Qawuqji päättikin ehdottaa kibbutsin puolustajille arabijoukkojen vetäytymistä sillä ehdolla, he jättäisivät kibbutsia ympäröivät arabikylät rauhaan. Kibbutsin puolustajat eivät suostuneet ehtoihin, vaan ilmoittivat tarvitsevansa ehtojen suhteen neuvotteluja Tel Avivin kanssa.[2]
Juutalaisten hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juutalaiset olivat päättäneet iskeä takaisin. Joukko kibbutsin edustajia, heidän joukossaan todennäköisesti Mapa-puolueen kakkosmies Ya'akov Hazan, olivat matkustaneet taistelujen aikana Tel Aviviin vaatien David Ben-Gurionilta, että Haganan oli alettava polttaa alueen arabikyliä ja karkottaa niiden asukkaita Mishmar HaEmekin turvaamiseksi. Ben-Gurion yhtyi tähän näkemykseen. Mishmar HaEmekissä nyt Yitzhak Sadehin komentamat puolustajat olivat saaneet vahvistuksia Palmahilta, sekä Alexandronin ja Carmelin prikaateilta. Britit vaativat tulitauon pitkittämistä, mistä juutalaiset kieltäytyivät. Heidän vastaiskunsa seurasi yöllä 8. huhtikuuta.[2]
Juutalaisten hyökkäys työnsi al-Qawuqjin joukot alueelta, vaikka al-Qawuqji julkaisi samaan aikaan voitoista kertovia tiedotteita. Juutalaisten iskut kohdistuivat ensin naapurikyliin, joiden nimet olivat Ghubaiya al-Tahta, Ghubaiya al-Fauqa ja Khirbet Beit Ras. Alkumenestyksen jälkeen he rohkaistuivat laajentamaan toimintaansa. Abu Shusha vallattiin 10. huhtikuuta, al-Kafrin 12. huhtikuuta, sekä Mansi ja Abu Zureiq 12.–13. huhtikuuta. Lopulta 14. päivä kukistuivat al-Naghnaghia, Buteimat ja Rihaniyya. Taistelu oli päättynyt seuraavaan päivään mennessä.[2]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Al-Qawuqjin Arabien vapautusarmeija oli kärsinyt selvän tappion. Al-Qawuqji väitti väärin juutalaisten saaneen apua esimerkiksi venäläisiltä. Vapautusarmeijan omat jäsenet kritisoivat joukkojen organisointia ja esimerkiksi viestiyhteyksiä. Jalkaväki ja tykistö eivät koordinoineet toimintaansa. Lopputulos oli taistelutahdon romahdus koko alueella. Juutalaiset saivat haltuunsa vapautusarmeijan kalustoa, kuten al-Qawuqjin Oldsmobile-merkkisen limusiinin. Al-Qawuqji itse vetäytyi joukkoineen itään kohti Nasaretia.[2]
Juutalaiset puhdistivat suuren alueen Mishmar HaEmekin ympärillä sen arabiasukkaista. Monet heistä pakenivat Jeniniin. Mishmar HaEmekin seudun kylien pako herätti paniikkia myös alueen ulkopuolella. Vallatut kylät tuhottiin ja juutalaiset myös teloittivat joitakin vankejaan. Toiminta herätti kritiikkiä joidenkin kibbutsiliikkeen jäsenten taholta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 14 Mel-Nas, s. 316. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Morris, Benny: 1948 : A History of the First Arab-Israeli War, s. 133-137. Yale University Press, 2008. ISBN 978-0-300-12696-9. (englanniksi)