Matti Korhonen (pesäpalloilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee pesäpalloilija Matti Korhosta (s. 1990). Muita samannimisiä on täsmennyssivulla.
Matti Korhonen elokuussa 2023.

Matti Korhonen (s. 6. kesäkuuta 1990) on oululainen toisen polven pesäpalloilija.[1]

Korhonen teki ensiesiintymisensä Oulun Lipon edustusjoukkueessa 16-vuotiaana 2007, jolloin hän löi 2+21 juoksua. Seuraavan kauden hän pelasi pääasiassa Lipon farmiseura Muhoksen Pallo-Salamissa.[1] Vuonna 2009 hän toimi Lipon jokerilyöjänä, ja sijoittui runkosarjan lyöjätilastossa kuudenneksi lyötyään yhden kunnarin ja 35 tavallista juoksua.[2] Vuodelle 2013 Korhonen siirtyi Pattijoen Urheilijoiden riveihin.

Matti Korhosen isä Jarmo Korhonen pelasi Lipossa 16 kautta 1980–1990-luvuilla. Hän voitti suomenmestaruuden ja sijoittui usealla kaudella lyöjätilaston kärkisijoille. Matin pikkuveli Antti Korhonen pelaa myös Pattijoen Urheilijoissa. Kaudeksi 2011 Matti siirtyi Kankaanpään Mailaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Matti Korhonen lippo.fi. Viitattu 25.12.2009.
  2. Matti Korhonen jatkaa Lipon riveissä urheilulehti.fi. 6.11.2009. Arkistoitu 8.11.2009. Viitattu 25.12.2009.
  3. Korhonen ja Lippo pitkään sopimukseen urheilulehti.fi. 11.5.2007. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 25.12.2009.