Martha Cooper

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Martha Cooper (s. 1943 Baltimore, Yhdysvallat)[1][2] on yhdysvaltalainen valokuvaaja. Hän on saanut kansainvälistä mainetta työstään graffiti- ja hip hop -kulttuurin parissa erityisesti 1970- ja 1980-lukujen New Yorkissa.[1][3] Cooper itse tähdentää, että hän kuvaa paljon muutakin edellämainitun lisäksi.

Cooper on työskennellyt National Geographic -lehdessä 1960-luvulla[4] ja New York Postin lehtivalokuvaajana 1970-luvulla[2]. Lisäksi hän on toiminut yhdysvaltalaisen Peace Corps -järjestön vapaaehtoistyössä Thaimaassa.[5] Graffiteista hän kiinnostui 1970-luvulla erään nuoren maalarin innoittamana.[1] Aluksi hän kuvasi muun muassa metroasemia ja niillä liikennöiviä junia, mutta liikkui myöhemmin myös ratapihoilla ja erilaisissa tyhjissä rakennuksissa. Hän ystävystyi monien maalarien kanssa ja sai tilaisuuden dokumentoida heidän työskentelyään itse graffitien lisäksi.[1]

Cooper on julkaissut useita katutaide- ja hip hop -aiheisia kirjoja. Ensimmäinen niistä oli yhteistyössä valokuvaaja Henry Chalfantin kanssa tehty, vuonna 1984 ilmestynyt Subway Art, jota monet pitävät eräänlaisena graffititaiteen raamattuna.[1][2] Toinen varsin tunnettu teos on esimerkiksi Hip Hop Files: Photographs 1979–1984. Cooperin töitä nähdään graffitien historiasta kertovassa Style Wars -dokumenttielokuvassa,[6] ja niitä on ollut esillä useissa lehdissä ja myös näytteillä museoissa.[2]

Cooper on suorittanut taidealan tutkinnon Grinnell Collegessa ja opiskellut antropologiaa Oxfordin yliopistossa.[5] Hän asuu New Yorkin Manhattanilla.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Subway Art, Martha Cooper ja Henry Chalfant, 1984
  • R.I.P.: New York Spraycan Memorials, 1994
  • Hip Hop Files: Photographs 1979–1984, 2004
  • Street Play, 2005
  • We B*Girlz, teksti Nika Kramer, 2005
  • New York State of Mind, 2007

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hietaneva, Panu: Peinttareiden kummitäti. Helsingin Sanomat, Nyt-liite, 8.–14.2.2008.
  2. a b c d B-Girl Be: A Celebration of Women in Hip Hop: Martha Cooper 2007. Intermedia Arts. Viitattu 13.6.2008.
  3. Martha Cooper - Photojournalist 2001, 2003. @149st. Viitattu 13.6.2008.
  4. Me KodakGirl.com. Viitattu 15.6.2008.
  5. a b Redder than Red, The Story of the first UK B-Girl Bgirlz.com. Viitattu 13.6.2008.
  6. Hietaneva, Panu: Hiphop-festivaali päättyi breikkiin Tavastialla. Helsingin Sanomat, 11.2.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.