Oulun musiikkikeskus
Oulun musiikkikeskus sijaitsee Oulussa Karjasillan kaupunginosassa. Keskus muodostuu kahdesta eri kokonaisuudesta, jotka ovat vuonna 1983 valmistunut Madetojan sali ja uudempi, vuonna 1990 valmistunut Tulindbergin sali opetustiloineen. Musiikkikeskuksessa toimivat Oulu Sinfonia ja Oulun Konservatorio.
Sisällysluettelo |
Musiikkikeskuksen tilat [muokkaa]
Madetojan sali [muokkaa]
Vuonna 1983 valmistunut Madetojan sali on nimetty oululaisen säveltäjän, Leevi Madetojan mukaan. Salissa on 816 istumapaikkaa, joista 674 on permannolla. Salissa on myös 80 m²:n valkokangas. Tiloissa on myös 112 hengen kahviotilat. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Matti Heikkinen.[1]
Tulindbergin sali [muokkaa]
Vuonna 1990 valmistunut Tulindbergin sali on tasalattiainen 220-paikkainen tila, jonka pinta-ala on 281 m². Sali on nimetty säveltäjä Erik Tulindbergin mukaan.
Laajennussuunnitelmat [muokkaa]
Musiikkikeskukseen on suunniteltu kolmannen, 400–700 kuulijan salin rakentamista. Samassa yhteydessä rakennettaisiin tilat myös Oulun konservatorion pop- ja jazzmusiikin osastolle sekä hallintotiloja, ja rakennuksen nimi muutettaisiin Madetoja-taloksi. Hankkeen kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa. Rakentaminen on suunniteltu aloitettavaksi syksyllä 2010, ja laajennuksen on määrä valmistua vuonna 2012. Rakentamisesta ei kuitenkaan ole tehty päätöstä.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 332. Jyväskylä: Gummerus, 1995. ISBN 951-9234-48-9.
- ↑ Santapakka, Sanna-Leena: Laajennus toisi vauhtia vanhaan taloon. Madetoja-talo ottaisi erilaiset musiikkityylit, kongressit ja messut saman katon alle. Kaleva, 27.1.2009, nro 26, s. 15. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356. Artikkelin lyhennetty verkkoversio Viitattu 27.1.2009.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oulun musiikkikeskus Wikimedia Commonsissa- Oulun kaupunki: Musiikkikeskus
Koordinaatit: