Liisa Pentti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liisa Pentti
Henkilötiedot
Syntynyt22. elokuuta 1958 (ikä 65)
Ammatti tanssija, tanssinopettaja ja koreografi
Taiteilija
Aktiivisena 1983–
Ala tanssitaide
Palkinnot

Tanssitaiteen valtionpalkinto[1]

Liisa Pentti (s. 22. elokuuta 1958) on suomalainen tanssija, tanssinopettaja ja koreografi.[2] Hän johtaa vuonna 2000 perustettua Liisa Pentti + Co -tanssiryhmää ja on ollut muun muassa Uuden tanssin keskuksen Zodiakin taiteellisessa toimikunnassa ja Sivuaskel-festivaalin johtoryhmässä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti suoritti vuonna 1981 valtiotieteen kandidaatin tutkinnon. Hänen pääaineen oli kansantaloustiede. Amsterdamin teatterikoulusta hän valmistui vuonna 1986. Hän opiskeli siellä modernin tanssin linjalla. Pentti valmistui vuonna 2010 tanssitieteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta.[3]

Pentti on Uuden tanssin keskuksen Zodiakin merkittävimpiä kehittäjähahmoja.[4] Hän toimi sen taiteellisen toimikunnan ja hallituksen jäsenenä 1987–2012. Pentti oli myös perustamassa Sivuaskel-festivaalia, jonka johtoryhmässä hän vaikutti vuodet 1996–2009.[3]

Pentti perusti vuonna 2000 Liisa Pentti + Co -nimisen tanssiryhmän. Se tuottaa tanssiesityksien lisäksi erilaisia tanssitaiteen sisältöihin, sen pohdintaan ja artikulaatioon liittyviä seminaareja ja tapahtumia.[3] Pentti on toiminut tanssiryhmänsä taiteellisena johtajana sen perustamisesta saakka.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tanssitaiteen valtionpalkinto tanssitaiteilija Liisa Pentille 29.11.2019. Tanssin Tiedotuskeskus. Arkistoitu 6.4.2020. Viitattu 6.4.2020.
  2. a b Pentti, Liisa Tanka. Tanssin Tiedotuskeskus. Viitattu 6.4.2020.
  3. a b c Hallikainen, Niko & Pentti, Liisa (toim.): Postmoderni tanssi Suomessa?, s. 299. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2018. ISBN 978-952-7218-28-0. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.4.2020). (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. About Liisa Pentti +Co Liisa Pentti +Co. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)