Langmuirin–Blodgettin kalvo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Langmuirin–Blodgettin kalvo eli LB-kalvo on kiinteän pinnan päällä oleva yhden tai useamman molekyylikerroksen paksuinen kerros orgaanisia molekyylejä, jotka on saatu pinnalle viemällä kiinteä tasainen pinta kohtisuorasti nesteen ja ilman rajapinnan läpi. Rajapinnalla on Langmuirin kalvo, joka koostuu yhdestä molekyylikerroksesta orgaanisia molekyylejä. Yksi kerros molekyylejä tarttuu pintaan jokaisella kasto- tai nostokerralla, kun kiinteä pinta joko tulee nesteestä ilmaan tai ilmasta nesteeseen. Näin saadaan hyvin tarkasti tasapaksuinen monikerroksinen kalvo molekyylejä. Molekyylit ovat yleensä polaarisia molekyylejä, joilla on hydrofiilinen ja hydrofobinen pää. Tällöin veden ja ilman rajapinnalla toinen pää pyrkii ulos vedestä hydrofobisuutensa vuoksi. Jos kiinteä pinta, jolle kalvo tehdään, on hydrofobinen, molekyylien hydrofobiset päät pyrkivät kiinnittymään pintaan. Pinnan hydrofiilisyyttä, hydrofobisuutta ja varausta säätämällä voidaan vaikuttaa siihen miten päin molekyylit pinnalle asettuvat.

Langmuirin–Blodgettin kalvotekniikka on nimetty sen keksijöiden, Irving Langmuirin ja Katherine Blodgettin, mukaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]