Lähikehityksen vyöhyke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lähikehityksen vyöhyke (ven. зона ближайшего развития) on Lev Vygotskin teoriaan liittyvä psykologian käsite. Lähikehityksen vyöhyke jää yksilön aktuaalisen kehitystason eli nykyisen taito- ja tietotason ja hänelle mahdollisen potentiaalisen kehitystason väliin. Kun yksilö toimii yhdessä häntä kehittyneemmän ohjaajan kanssa, hän pystyy suoriutumaan tehtävistä korkeammalla tasolla (potentiaalinen kehitystaso), kuin hänen on mahdollista toimiessaan yksin (aktuaalinen kehitystaso). Yksilö pystyy lähikehityksen vyöhykkeellä toimiessaan esimerkiksi ratkaisemaan monimutkaisempia ongelmia, kuin pelkän aktuaalisen kehitystason perusteella voitaisiin olettaa. Yksi erittäin yleinen esimerkki potentiaalisen tason saavuttamisesta on se, kun vanhempi opettaa lastansa ajamaan polkupyörällä ilman apurattaita.[1][2][3]


Scaffolding on lähikehityksen vyöhykkeen idean pedagoginen sovellus, jossa opettaja haastaa opiskelijaa hieman tämän nykyistä taitotasoa korkeamman tason tehtävillä. Kun haasteet ovat sopivassa suhteessa opiskelijan kykyihin, opiskelija oppii paremmin kuin jos tehtävät olisivat tämän taitotason alapuolella tai liian paljon hänen taitotasonsa yläpuolella.[4]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vygotski, L.S.: Thought and Language. 1978, Cambridge: MIT Press.
  2. Wertsch, J.V.: Vygotsky and the social formation of mind. 1985. Cambridge, MA: Harvard University Press.
  3. Wertsch, J.: Culture, communication, and cognition. 1985. Cambridge: Cambridge University Press.
  4. Bruner, J.: Vygotsky: A historical and conceptual perspective, in Culture, communication, and cognition. J. Wertsch, Editor. 1985, Cambridge University Press: Cambridge.