Koiran kouluttaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koiran kouluttaminen tarkoittaa, että koira opetetaan käyttäytymään halutulla tavalla tietyissä olosuhteissa. Koulutusta voidaan jatkaa niin pitkälle, että koira voi toimia erilaisissa palvelustehtävissä kuten poliisikoirana, opaskoirana tai pelastuskoirana. Myös tavallinen koiranomistaja voi harrastaa koiransa kanssa kilpailutoimintaa esimerkiksi osallistumalla toko-kokeisiin tai agilityyn. Kilpailuoikeuden omaavat rodut voivat osallistua myös palveluskoiralajeihin, kuten jäljestykseen, hakuun ja moneen muuhun lajiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiran ensimmäiset ihmiselle hyödylliset palvelukset olivat varoittaminen ja metsästysapulaisena toimiminen. Karjanhoitovaiheessa koirien paimentamiskyvyt huomattiin. Arktisilla seuduilla koiria hyödynnettiin myös vetokoirina ja kantojuhtana.
Ajan mittaan koirien alkuperäisetkin palvelustehtävät alkoivat muuttua. Kun karjaa ei tarvinnut enää suojella petoeläimiltä ja rosvoilta, ei tarvittu myöskään raskasrakenteisia ja suuria koiria suojelemaan, vaan alettiin hyödyntämään pienempien ja ketterämpien koirien paimennusominaisuuksia.
Koiria käytettiin enimmäkseen maaseudulla, kunnes lopulta myös harrastajat huomasivat koirien oppimishaluisuuden ja sopeutuvaisuuden. Niinpä poliisi ja armeija alkoivat hyödyntämään koiria ja näin myös palveluskoiratoiminta alkoi muodostua.
Ensimmäisen maailmansodan aikana tulivat Saksassa käyttöön partio-, saniteetti- ja viestikoirat. Sodan jälkeen Saksassa koulutettiin myös ensimmäiset opaskoirat. Saksa olikin palveluskoirien koulutuksen edelläkävijä. Ensimmäiset poliisikoirat saapuivat Suomeen juuri Saksasta.

Historiaa lukuina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1897 järjestettiin ensimmäiset linnunhaukkukokeet Vaalassa.
1900 -luvulla alettiin järjestää luolakoirien taipumuskokeita Suomessa. Englannissa järjestettiin koirille Watertrial-kilpailuja, joiden pohjalta alkoi muodostua nykyinen vesipelastuskoe.
Vuonna 1909 tuotiin ensimmäiset poliisikoirat Suomeen Saksasta.
Vuonna 1916 koulutettiin ensimmäiset opaskoirat Saksassa.
Vuonna 1919 aloitettiin virallinen poliisikoirien ja poliisikoiranohjaajien koulutus.
Vuonna 1921 Suomessa perustettiin koko maata käsittelevä palveluskoirayhdistys.
Vuonna 1922 järjestettiin Suomessa ensimmäiset palveluskoirakokeet Tampereella.
Vuonna 1927 Ivan Pavlov löysi klassiseksi ehdollistumiseksi kutsutun ilmiön.
1940 -luvulla alettiin nähdä eläinnäytöksiä, mainoksia ja koulutusta. Tällöin pidettiin myös ensimmäinen korkeakoulutasoinen kurssi operantista ehdollistamisesta. Koirat olivat ensimmäisiä eläimiä, joita alettiin opettaa kyseisellä koulutusmenetelmällä myös laboratorioiden ulkopuolella. Ensimmäiset elokuvakoirat, Lassie ja Rin Tin Tin nähtiin valkokankaalla. Suomen Punainen Risti aloitti opaskoirakoulutuksen.
Vuonna 1945 ensimmäiset hirvikokeet karjalankarhukoirille järjestettiin Suomessa.
1950 -luvulla Skinner alkoi käyttää naksutinta eläinten koulutuksessa. Ensimmäiset SM-mitalit yleiskokeessa (nyk. etsintäkoe) jaettiin.
1960 -luvulla Bob Bailey käytti operanttia ehdollistamista Yhdysvaltain armeijan eläinkoulutusprojekteissa. Tällöin myös miina- ja ansalankakoiria koulutettiin. Tottelevaisuuskoe (TOKO) rantautui Suomeen. Tietoisuus spanieleiden kyvyistä metsästäjän apuna voimistui. Poliisikoiratoiminta edistyi ja poliisikoirien määrä kasvoi huomattavasti.
Vuonna 1965 Hämeen Spanielikerho järjesti ensimmäiset spanieleiden metsästyskokeet Vesilahdella.
Vuonna 1968 alkoi Suomessa virallinen tottelevaisuuskoetoiminta.
Vuonna 1970 John Varley, Peter Meanwell ja Peter Lewis kehittävät agilityn esteratsastuksen pohjalta näytöslajiksi Englannissa. Suomessa alettiin harrastaa hakukoetta koelajina.
Vuonna 1978 agility nähtiin ensi kertaa Cruftsin koiranäyttelyssä.
Vuonna 1986 agility rantautui Suomeen. Metsästysjäljestyksen (MEJÄ) Suomen mestaruudesta aloitettiin kilpailemaan.
Vuonna 1987 pidettiin ensimmäiset yksilökilpailut agilityssä.
Vuonna 1988 pidettiin ensimmäiset viralliset vinttikoirien maastojuoksukilpailut.
Vuonna 1989 Suomessa alkoi koirien vesipelastusharrastus.
Vuonna 1990 pidettiin ensimmäinen epävirallinen vesipelastuskoe Padasjoella. Tällöin koulutettiin myös ensimmäiset ruumis- ja palokoirat.
Vuonna 1991 luolakoirien metsästyskoe saatiin koemuodoksi Suomeen.
Vuonna 1992 koirien vesipelastuskoe tuli viralliseksi koemuodoksi Suomeen.
Vuonna 1995 erikoisjälki hyväksyttiin koelajiksi Suomessa.
Vuonna 2000 Suomen Kennelliitto järjesti agilityn maailmanmestaruuskilpailut Helsingin jäähallissa.
Vuonna 2001 järjestettiin ensimmäinen vesipelastuksen SM-koe.
Vuonna 2006 Mondioring-suojelulaji tuli Suomeen.
Vuonna 2008 järjestettiin Suomen ensimmäinen Mondioring-koe.

Oppimiseen vaikuttavat tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palaute[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koira muuttaa käyttäytymistään ja oppii saamansa palautteen avulla. Seuraukset voi jakaa karkeasti vahvisteisiin, rankaisuihin sekä yhdentekeviin seurauksiin.

Vahvisteita ovat kaikki asiat, jotka ovat koiran kannalta miellyttäviä ja jollain tavalla palkitsevia. Puhekielessä tällaisia asioita kutsutaan yleensä palkkioiksi vahvisteiden sijaan: sana vahviste viittaa siihen, että sitä edeltävä käytös vahvistuu eli ko. käytöksen esiintymistodennäköisyys kasvaa. Se, mikä asia toimii vahvisteena, on yksilöllistä ja selviää vain koulutuksen kohteena olevaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii vahvisteena, voi toiselle olla rankaisu tai täysin yhdentekevää palautetta. Jos koiran saama vahviste ei ole koiran mielestä tavoittelemisen arvoinen, koira ei opi tai oppiminen on hidasta. On myös mahdollista, että koira arvostaa tiettyä vahvistetta olosuhteissa, joissa ympäristö ei tarjoa suurempia vahvisteita (esimerkiksi koiraa kiinnostavia hajuja). Tällaisessa tilanteessa koulutettavan koiran tarkkailun avulla vahviste täytyy vaihtaa miellyttävämmäksi, ympäristön tarjoama vahviste poistettava tai vaihtoehtoisesti siedätettävä koira kyseessä olevaan asiaan.
Ilman vahvisteita koira ei opi käyttäytymään uudella tavalla eikä sitä tällöin voida kouluttaa. Vahvisteet lisäävät koiran aktiivisuutta, ja tällöin myös koulutus helpottuu ja nopeutuu. Koira pyrkii aina käyttäytymään itselleen kannattavimmalla tavalla ja saamaan mahdollisimman paljon vahvisteita. Tämän vuoksi käyttäytyminen, josta koira ei saa halutunlaista tulosta, loppuu.

Vahvisteet voidaan jakaa kahteen ryhmään. Termit ovat täysin matemaattisia; positiivinen tarkoittaa jonkin lisäämistä, kun taas negatiivinen tarkoittaa jonkin poistamista.
Positiivinen vahviste tarkoittaa, että tilanteeseen lisätään jotain (positiivinen) joka lisää koiran käytöstä (vahviste). Tyypillisiä esimerkkejä posiitivisista vahvisteista ovat ruoka ja koiran kanssa leikkiminen. Näiden kahden vahvisteen käyttö on suosittua, koska se on sekä helppoa että käytännöllistä. Muita esimerkkejä positiivista vahvisteista ovat esimerkiksi oven avaaminen siitä ulos pyrkivälle koiralle tai huomiota kerjäävän koiran huomioiminen. On olemassa myös vaikeammin hallittavia vahvisteita, joita koulutuksessa harvoin voidaan käyttää tai hyödyntää, kuten rusakon jahtaaminen tai karkaaminen (koirakohtaisesti; nämä eivät ole kaikille koirille vahvisteita).
Negatiivinen vahviste tarkoittaa, että tilanteesta poistetaan jotain (negatiivinen) joka lisää koiran käytöstä (vahviste). Toisin sanoen koira pääsee eroon epämiellyttävästä tilanteesta käyttäytymällä tietyllä tavalla, ja yrittää jatkossa menetellä samalla tavalla kyseisen tilanteen alkaessa. Negatiivisen vahvisteen käyttöön liittyy aina myös positiivinen rankaisu: epämiellyttävän tilanteen täytyy ensin alkaa, jotta se voi loppua. Näin ollen negatiivisen vahvisteen käyttöön liittyvät samat riskit, kuin positiivisen rankaisun käyttöön.
Monet käytökset vahvistuvat negatiivisen vahvisteen tahattoman käytön seurauksena. Esimerkiksi jos turkin harjausta inhoava koira pyrkii pääsemään tilanteesta pois rimpuilemalla ja onnistuu, koira todennäköisesti alkaa rimpuilemaan jatkossa heti harjauksen alettua ja entistä itsepintaisemmin.

Premackin periaatteessa vahvan käytöksen suorittaminen vahvistaa sitä edeltävää heikkoa käytöstä. Jos koira pitää syömisestä, istuminen ennen syömistä vahvistaa myös istumista. Samoin, jos katsekontakti mahdollistaa koiraa kiinnostavien hajujen haistelun, katsekontaktin ottamisen todennäköisyys kasvaa.
Itsessäänpalkitsevat asiat ovat myös vahvisteita. Sellaisiksi luokitellaan asiat, joita tekemällä koira saa automaattisesti vahvisteen ilman ulkopuolista apua. Tämän kaltaisia asioita voivat olla esimerkiksi muiden eläimien jahtaaminen, karkaaminen tai ruoan varastaminen. Näitä käytöksiä on vaikeampaa poistaa, koska tekemistä itseään ei voida käyttää vahvisteena eikä vahvisteiden antamista kontrolloida.

Rankaisuja ovat kaikki asiat, jotka koira kokee epämiellyttäviksi. Se, mikä määritellään rankaisuksi, on yksilöllistä ja selviää vain koulutuksen kohteena olevaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii rankaisuna, voi toiselle olla vahviste. Rankaisut eivät ole välttämättömiä koiran oppimisen kannalta, sillä koira pyrkii aina käytöksellään vahvisteen saamiseen. Koira pyrkii välttämään käytöstä, jonka aikana rankaisu ilmeni, mutta käytös yleensä palaa ennen pitkää, jos samaan aikaan ei anneta vahvisteita jostain toisesta käyttäytymismuodosta. Tämä johtuu siitä, että koira ei tiedä muita käytösvaihtoehtoja kyseiseen tilanteeseen kuin sen, josta sitä rangaistiin, ja on tottunut pääsemään päämääräänsä rangaistun käytöksen kautta mahdollisesti jopa vuosien ajan. Lisäksi koira kestää tietyn vahvuiset vastoinkäymiset, jos se niistä huolimatta myös lopulta hyötyy tilanteesta.
Rankaisut vähentävät koiran käytöstä, joten jos koulutus on hyvin rankaisupainotteista ja mahdollisuus rankaisuun on suurempi kuin mahdollisuus vahvisteen eli palkkion saamiseen, koiran aloitekyky vähenee ja koira muuttuu passiivisemmaksi. Pahimmillaan koiran tila voi muuttua opituksi avuttomuudeksi.

Rankaisut voidaan jakaa kahteen ryhmään, positiivisiin ja negatiivisiin rankaisuihin. Termit ovat täysin matemaattisia; positiivinen tarkoittaa jonkin lisäämistä, kun taas negatiivinen tarkoittaa jonkin poistamista.
Positiivinen rankaisu tarkoittaa, että kouluttaja lisää tilanteeseen jotain (positiivinen) jolloin koiran käytös vähenee (rankaisu). Yleisin esimerkki positiivisen rankaisun käyttämisestä on kaikenlainen fyysinen rankaiseminen, ja monet koirankoulutusvälineet perustuvat nimenomaan positiivisen rankaisun käyttöön, kuten haukunestopannat, sähköpannat ja piikkipannat. Myös positiiviset rankaisut vaihtelevat hieman yksilön mukaan: yksi koira voi pitää jo vesipullon suihketta riittävänä rankaisuna, kun taas toiselle se on täysin yhdentekevää palautetta. Positiivisen rankaisun käyttöön liittyykin paljon riskejä, ja tehokkaan rankaisun voimakkuuden arviointi on yksi niistä. Liian voimattomat rankaisut eivät riitä muuttamaan koiran käytöstä, kun taas liian voimakkaat rankaisut saattavat aiheuttaa entistä enemmän tuhoa koiran koulutuksessa. Myös rankaisun oikea ajoitus on kriittinen: väärin ajoitettu, jopa sekunnin myöhässä tuleva rankaisu voi saada koiran yhdistämään rankaisun väärään asiaan, jolloin kouluttajan toivoman käytöksen todennäköisyys vähenee entisestään ja jonkin toisen suurenee. Useat väärin ajoitetut rankaisut saavat koiran vain hämmentyneeksi ja passiiviseksi.
Kouluttajan on myös varmistuttava siitä, että koira tietää mistä sitä rangaistiin. Positiivisen rankaisun huolimaton käyttö voi saada koiran yhdistämään rankaisun mihin tahansa tilanteessa läsnä olevaan tekijään, vaikka sillä ei oikeasti olisikaan mitään tekemistä itse rankaisun kanssa. Jos utelias koira kiskoo vieraiden koirien luokse ja joutuu tästä rangaistuksi, koira voi yhdistää pahan olonsa vieraiden koirien näkemiseen ja muuttua pikkuhiljaa aggressiiviseksi vieraita koiria kohtaan. Ns. näkymätöntä aitaa käytettäessä koira voi yhdistää rankaisun ohikulkeviin pyöräilijöihin eikä pihatontin rajojen ylittämiseen. Samoin seurausliikkeessä hidastelevan koiran rankaiseminen voi saada koiran yhdistämään rankaisun kouluttajan sivulla kulkemiseen kokonaisuudessaan, eikä pelkkään hitaasti liikkumiseen.
Jos positiivista rankaisua päädytään käyttämään, siihen on aiheellista liittää jonkinlainen ehdollinen rankaisu. Ehdollinen rankaisu on esimerkiksi kieltosana, joka varoittaa koiraa muutamaa sekuntia ennen itse rankaisua. Vain jos koira ei reagoi kieltosanaan, rankaisu annetaan. Näin koiralla on mahdollisuus välttää rankaisu korjaamalla käytöstään. On kuitenkin huomioitava, että koiralle on ensin vahvisteiden avulla opetettava jokin korvaava käyttäytymismalli ja käsky, ja kouluttajan on varmistuttava käskyn toimivuudesta eri paikoissa ja häiriöissä (katso 'Yleistäminen' ja 'Häiriöiden lisääminen'), sillä edes oikein ajoitettu ja tehokas rankaisu ei kerro koiralle, mitä kouluttaja haluaisi sen tekevän rangaistun käytöksen sijaan, tai minkälainen käyttäytyminen auttaisi koiraa välttämään rankaisun alunperinkin.
Negatiivinen rankaisu tarkoittaa, että kouluttaja poistaa tilanteesta jotain (negatiivinen) jolloin koiran käytös vähenee (rankaisu). Toisin sanoen kouluttaja ei palkitse koiraa, vaan koira menettää käytöksellään palkkion mahdollisuuden. Negatiivisen rankaisun yhteydessä on tärkeää, että koira tietää palkkion mahdollisuuden olevan olemassa ja pitää kyseistä palkkiota tavoittelemisen arvoisena. Negatiivisen rankaisun käyttöön ei liity uhkaa tai kouluttajan moitteita; pelkkä palkkion menetys toimii rankaisuna ja saa koiran muuttamaan käytöstään, jotta niin ei tapahtuisi uudelleen. Käytännön esimerkkejä on lukemattomasti, kuten oven sulkeminen koiran pyrkiessä siitä ulos, ruokakupin nostaminen takaisin pöydälle nälkäisen koiran silmien edessä, ja selän kääntäminen huomiota kerjäävälle koiralle. Myös palkkion mahdollistavan toiminnan estäminen toimii negatiivisena rankaisuna: jos noudon hallitseva koira ei reagoi noutokäskyyn välittömästi, noutoesine poistetaan ja koira menettää mahdollisuuden noutaa, ja näin ollen menettää myös noutamista seuraavan palkkion. On huomioitava, että tämän tyyppinen rankaiseminen toimii vain, jos koira jo varmasti hallitsee harjoiteltavan liikkeen ja on motivoitunut, mutta tekee satunnaisesti pieniä virheitä tarkkuudessa.
Negatiivisen rankaisun käyttöön on aina liitettävä myös positiivinen vahviste, eli vaikka koiralta poistetaan palkkio tai sen mahdollisuus, sen on tiedettävä keino palkkion tai sen mahdollisuuden takaisin saamiseen. Esimerkiksi ulko-ovesta ulos pyrkivä koira menettää palkkion eli ulospääsyn mahdollisuuden kouluttajan sulkiessa oven. Tämän jälkeen koira käsketään istumaan, ja koiran istuutuessa kouluttaja avaa ulko-oven jälleen, antaen koiralle uuden mahdollisuuden palkkioon eli ulospääsyyn. Toistojen myötä koira oppii, että vain paikoillaan istumalla ja lupaa odottamalla on mahdollista päästä ulos, kun taas kaikenlainen muu käyttäytyminen vain poistaa ulospääsyn mahdollisuuden.
Myös negatiivisen rankaisun oikea ajoitus on tärkeää, mutta ei niin kriittistä kuin positiivisen rankaisun ollessa kyseessä. Siinä missä positiivinen rankaisu aiheuttaa koiralle pahaa oloa ja mahdollisesti pelkoa, negatiivinen rankaisu aiheuttaa koirassa korkeintaan turhautumista. Väärin ajoitettu negatiivinen rankaisu joko vahvistaa väärää käytöstä, mahdollisesti juuri sitä josta kouluttaja pyrkii pääsemään eroon, tai rankaisun ajoituksen epäloogisuus vain onnistuu hämmentämään koiraa.

Yhdentekevää palautta ovat kaikki asiat, joita koira ei pidä miellyttävinä eikä epämiellyttävinä. Yhdentekevä palaute ei muuta koiran käytöstä. Se, mikä määritellään yhdentekeväksi palautteeksi, on yksilöllistä ja selviää vain koulutettavaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii rankaisuna tai vahvisteena, voi toiselle olla täysin yhdentekevää palautetta.

Palautteen ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikea ajoitus on oppimisen kannalta erittäin tärkeää. Palautteen tulisi tulla viimeistään parin sekunnin sisällä käytöksestä, johon seuraukset halutaan yhdistää. Jos kouluttaja ajoittaa palautteen väärin, koira yhdistää palautteen johonkin toiseen käytökseen ja näin ollen kouluttajan toivoman käyttäytymisen esiintyminen vähenee ja jonkin toisen suurenee. Rankaisun ajoitus on kriittisempää, kuin vahvisteen, sillä rankaisun käytön sivuvaikutukset ovat vakavammat.

Palautteen paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiran oppiman käytöksen rakenteeseen vaikuttaa myös, mistä koira palautteen saa. Vahvisteen paikka saa koiran suuntaamaan toimintaansa kyseiseen suuntaan, rankaisun paikka voi saada koiran välttelemään kyseistä kohtaa. Esimerkiksi, jos vahviste annetaan häkkiin, koiran toiminta suuntautuu häkin suuntaan ja sen sisälle. Sama ilmiö on kyseessä, jos koira palkitaan oikealla kädellä ihmisen vasemmalla puolella kävelemisestä, jolloin koira alkaa suunnata toimintaansa ihmisen oikealle puolelle eli alkaa kävelemään poikittain hieman ihmisen edessä. Jos taas koiraa rankaistaan toistuvasti ihmisen vasemmalla puolella kävelystä, koira alkaa kävellä yhä enemmän jossain muualla, kuten ihmisen oikealla puolella.

Vahvistetiheys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä useammin koira saa vahvisteen tietystä käytöksestä, sitä vahvemmaksi kyseinen käytös muodostuu. Toisin sanoen koira käyttäytyy yhä useammin tavalla, jonka aikana se on saanut vahvisteita. Uutta asiaa opeteltaessa koiran pitäisi saada vahviste vähintään viiden sekunnin välein eli noin kaksitoista kertaa minuutissa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta. Näin suureen vahvistetiheyteen on mahdollista päästä vain, jos vaatimustaso on määritelty tarpeeksi matalalle.

Vaatimustaso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppimiseen vaikuttaa, kuinka monimutkaista asiaa koiralta vaaditaan ennen vahvisteen antamista. Jos vaatimustaso on liian korkealla eikä koira näin ollen ymmärrä, mitä sen kannattaisi tehdä vahvisteen saamiseksi, vahvistetta ei päästä antamaan eikä koira opi.
Jos koulutettava asia on monimutkainen, se on syytä jakaa pieniin osatavoitteisiin, joiden avulla vaatimustasoa nostetaan pikkuhiljaa. Osatavoitteiden määrän määrittelee koulutettavan asian monimutkaisuus. Mitä vähemmän vaatimustasoa kerralla nostaa, sitä todennäköisempää on, että koulutus etenee ongelmitta ja nopeasti. Vaatimustasoa kannattaa kuitenkin nostaa tarpeeksi nopeasti, sillä liian pitkään toistettu vaihe voi vaikeuttaa seuraavaan osatavoitteeseen pääsyä. Hyvä vaatimustason nostamisen ajankohta on, kun koira onnistuu vähintään kahdeksan kertaa kymmenestä yrityksestä, jolloin onnistumisprosentti on 80%. Onnistuminen määritellään siten, että heti vahvisteen saatuaan koira pyrkii käyttäytymään tavalla, josta vahviste seurasi.

Koulutuksen kesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos koira koulutuksen aikana esimerkiksi väsyy tai tulee kylläiseksi ruoasta, koiran keskittyminen koulutukseen huononee. Koiran jaksaminen on yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi koiran ikä ja aikaisemmat kokemukset. Lyhyet ja toistuvat n. 1-5 minuutin pituiset koulutusjaksot ovat tehokkaampia kuin yksi pitkä koulutusjakso, sillä koiran keskittymiskyky pysyy näin parempana.

Oppimishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppimishistoria tarkoittaa koiran kokemia tilanteita ja seurauksia sen koko elämän ajalta. Mitä vanhempi koira on kyseessä, sitä vahvempi käsitys sillä on erilaisista tilanteista. Vanhat koirat ovat usein tottuneet pääsemään päämääräänsä tietyn käytöksen kautta vuosien ajan, ja tällöin näiden käsityksien muuttaminen on suuren työn takana. Tästä juontaa vanha sanonta "vanha koira ei opi uusia temppuja". Käyttäytymismallien muuttaminen eri tilanteissa on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Tosin täysin uusien käytösten, kuten maahanmenon, opettaminen vanhalle koiralle voi olla yhtä helppoa kuin nuorelle koiralle, sillä vanhoillakaan koirilla ei ole uusista asioista ennestään mielipidettä. Jos vanhalla koiralla kuitenkin on itse oppimistilanteesta epämiellyttävä oppimishistoria, kuten rankaisujen käyttö, opetus on vaikeaa.

Oppimistavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiran oppimisen voi jakaa karkeasti erilaisiin tapoihin. Koira voi oppia samaan aikaan erilaisilla tavoilla.

Operantti ehdollistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne, jossa ympäristö reagoi koiran käytöksen muutokseen. Operantti ehdollistuminen on tahdonalaista. Ehdollistuminen lähtee liikkeelle koiran omasta toiminnasta, jonka aikana tai välittömästi käytöksen jälkeen koira saa itselleen merkityksellistä palautetta. Tämän seurauksena koira alkaa ehdollistua kyseisen käytöksen seurauksiin.
Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun omistaja odottaa koiransa istuvan ennen kuin antaa tälle ruokakupin. Kun koira istuu, se saa vahvisteen eli ruokakupin lattialle. Tämän toistuessa koira oppii, että istuessaan kyseisessä tilanteessa ruokakuppi laskeutuu maahan.

Klassinen ehdollistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologi Ivan Pavlov löysi klassisen ehdollistumisen vuonna 1927. Kun hän tutki ruoansulatusta koirien avulla, hän huomasi koirien syljenerityksen käynnistyvän jo silloin, kun ne kuulivat koiria ruokkivien hoitajien askeleet käytävällä. Pavlov alkoi tutkia asiaa mm. yhdistämällä kellonsoiton ruokaan, jolloin koirien syljeneritys alkoi kellon äänen kuuluessa, vaikka ruokaa ei ollutkaan.
Kun koiralle merkityksetön eli ehdollinen asia tapahtuu toistuvasti hieman ennen, samaan aikaan tai välittömästi sen jälkeen, kuin koiralle merkityksellinen eli ehdoton asia, näiden asioiden välille rakentuu mielleyhtymä. Tämän vuoksi koira alkaa käyttäytyä ehdollisen asian kohdalla siten, kuin se ennen käyttäytyi vasta ehdottoman asian kohdalla. Ehdollisia asioita voivat olla esimerkiksi ovikellon ääni, ehdottomia taas vieraiden ilmestyminen taloon. Kun nämä kaksi asiaa tapahtuvat toistuvasti peräkkäin tai samaan aikaan, pelkkä ovikellon ääni saa koiran ryntäämään ovelle vieraita odottamaan, vaikka vieraiden tulosta ei muuta merkkiä olisikaan.
Klassinen ehdollistuminen on tiedostamatonta ja tahdosta riippumatonta. Myös vihjeiden oppiminen tapahtuu klassisen ehdollistumisen kautta.

Tottuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne, jossa koira luokittelee jonkin uuden asian täysin yhdentekeväksi eikä reagoi enää kyseisen asian läsnäoloon. Tottuminen tiettyyn asiaan tapahtuu, kun asia tuottaa koiralle jatkuvasti yhdentekevää palautetta. Ehdottomiin asioihin koira ei voi tottua, esimerkiksi ruokaan, sillä se on koiralle elinehto.

Siedättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne, jossa koira luokittelee yhdentekeväksi jonkin sellaisen asian, joka on herättänyt aikaisemmin suurempia reaktioita. Siedättymistä tapahtuu, kun koira viedään niin kauas pelottavasta kohteesta, että koira kykenee olemaan stressaantumatta. Vähitellen kohdetta siirretään lähemmäs, mutta niin hitaasti, että koira ei stressaannu missään vaiheessa, vaan kohde herättää vain hieman ihmetystä tai jännitystä. Lopulta kohteen läsnäolo ei enää aiheuta koirassa suurempia reaktioita. Siedättyminen vaatii sitä enemmän aikaa, mitä suurempi koiran pelko ja kiihtymys siedätettävää asiaa kohtaan on.

Pelkoehdollistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne, jonka kokiessaan koira oppii kerrasta. Tämän kaltaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi onnettomuudet tai tilanteet, joissa koira säikähtää vakavasti. Koiran luonne ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka helposti ja missä tilanteessa pelkoehdollistuminen voi tapahtua. Äärimmäisen uhkaavan tilanteen aikana koira voi yhdistää pelkonsa mihin tahansa tilanteessa olevaan yhteen tai useampaan asiaan, vaikka ne eivät todellisuudessa liittyisi tilanteeseen millään tavalla. Pelkoehdollistumisen seurauksia voi lievittää, mutta ne eivät koskaan katoa täysin.

Sosiaalinen oppiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä mukaisesti tilanne, jolloin koira oppii sosiaalisesti esimerkiksi matkimalla toisen koiran käyttäytymistä. Kyseistä oppimistapaa on tutkittu vasta vähän. Sosiaalista oppimista voi kuitenkin tapahtua esimerkiksi pennun seuratessa vanhemman koiran käyttäytymistä, jonka seurauksena pentu voi alkaa käyttäytyä samassa tilanteessa vanhemman koiran tavoin.

Koulutuksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytöksen aikaansaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminnan nappaaminen tarkoittaa tapaa, jossa kouluttaja odottaa passiivisesti niin kauan, että koira käyttäytyy halutulla tavalla. Tapaa käytetään silloin, kun halutaan antaa vahviste käytöksestä, jota koira tekee paljon luonnostaan. Tämän kaltaisia käytöksiä ovat esimerkiksi istuminen ja makaaminen.
Vaiheittainen suuntaaminen eli kansankielellä sheippaaminen tarkoittaa, että käytös jaetaan hyvin pieniin osatavoitteisiin ja edetään vaiheittain kohti tavoitetta. Tätä aikaansaamistapaa käytetään, kun koiralle opetetaan monimutkaisia käytöksiä, kuten noutamista.
Kohteiden avulla opettaminen tarkoittaa tapaa, jossa käytetään esineitä käytöksen aikaansaamiseksi. Ensin koira opetetaan vaiheittain suuntaamalla koskemaan johonkin esineeseen jollain ruumiinosallaan, yleensä joko kuonolla tai tassulla. Tämän jälkeen esine siirretään paikkaan, johon koiran kosketus halutaan siirtää. Myöhemmin esine poistetaan, ja koiralle aletaan antaa vahvisteita pelkästään uuden asian kosketuksesta. Esimerkiksi paperin, johon koira on oppinut koskemaan tassulla, siirtäminen valonkatkaisijalle saa koiran koskemaan tassullaan valonkatkaisijaa paperin kadotessa.
Fyysinen ohjailu sisältää samankaltaisia piirteitä houkuttelun kanssa. Koira ohjataan fyysisillä avuilla tekemään haluttu käytös, kuten painamalla koiran takapää kädellä maahan istumisen aikaansaamiseksi. Tämäkin tapa vahvistaa passiivisuutta, sillä koiran on kannattavampaa vain odottaa fyysistä ohjailua, kuin osoittaa oma-aloitteisuutta. Koira voi myös jäädä kiinni fyysisiin apuihin, eli ei esimerkiksi osaa istua ilman kosketusta alaselkään. Tietyt yksilöt voivat myös pitää fyysistä ohjailua painostuksena, jolloin ne kokevat avut rankaisun tavoin.
Houkuttelu tarkoittaa tapaa, jossa koira houkutellaan esimerkiksi ruoan avulla tekemään jotain. Houkuttelu voi olla nopea tapa aikaansaada käytös, mutta sitä ei tulisi jatkaa kuin noin kolmen toiston verran. Houkuttelu vahvistaa koiran passiivisuutta, sillä koiran täytyy ainoastaan seurata houkuttelussa käytettävää makupalaa, ei keskittyä itse tekemiseen. Houkuttelusta voi muodostua tarkoituksettomasti osa käytöstä, eikä koira osaa käyttäytyä halutulla tavalla ilman ohjausta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun kouluttaja houkuttelee koiran istumaan ojentaen makupalaa pitelevän käden koiran pään yläpuolelle. Tämän toistuessa koira yhdistää käden liikkeen osaksi käytöstä, eikä istu ilman sitä.
älä huuda koskaan koiralle kun se ei tee sitä mitä käsketään.

Vihjeen lisääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiralle voidaan kouluttaa klassisen ehdollistumisen avulla vihjeitä, joiden avulla koira tietää käyttäytyä tietyllä tavalla saadakseen vahvisteen tai välttääkseen rankaisun. Vihjeitä voivat olla esimerkiksi näköhavainnot (kuten kouluttajan eleet), äänet (kuten kouluttajan sanat), tuntohavainnot (kuten kosketus selkään) tai hajut. Kun sama vihje toistetaan useita kertoja samaan aikaan tietyn koiran käytöksen kanssa, koira yhdistää vihjeen ja käytöksen toisiinsa. Näin esimerkiksi käy, jos toistuvasti koiran istuessa se kuulee sanan "istu".
Vihjeen merkitys koiralle vaihtelee hieman opetusmenetelmästä riippuen. Jos koira saa istumisesta vahvisteita, vihje merkitsee koiralle kirjaimellisesti vihjettä, joka mahdollistaa vahvisteen. Jos taas koira saa epämiellyttävän tilanteen loppumaan tai välttää rankaisun kokonaan istumalla, vihjeestä tulee koiralle niin sanottu varoitussignaali. Sen kuullessaan koira istuu, jotta välttyisi pahoilta asioilta. Koiran yleiskäytökseen luonnollisesti vaikuttaa, kumpi merkitys vihjeellä on.
Käytökseen kannattaa liittää vihje vasta, kun koira osaa valmiin käytöksen kokonaisuudessaan. Muuten on vaarana, että koira yhdistää vihjeen johonkin koulutuksen osavaiheeseen eikä valmiiseen haluttuun suoritukseen.
Koska koira kommunikoi eleiden ja ruumiinkielen avulla, se oppii helpommin eleistä tai näköhavainnoista koostuvat vihjeet. Ääniä ja sanoja opetettaessa kouluttajan täytyy olla erityisen tarkka, ettei tilanteessa ole sanan lisäksi mitään muuta, minkä koira voisi käsittää vihjeeksi. Jos käden heilautus ja sana osuvat samalle hetkelle, koira todennäköisesti keskittyy enemmän näköhavaintoon eli käden heilautukseen.
Latenssi on aika, joka koiralla kuluu vihjeen saamisesta siihen reagointiin. Kun sekä käytös että siihen liitetty vihje ovat vahvoja, voidaan latenssiaikaa ryhtyä koulutuksen avulla vähentämään.

Ärsykekontrolli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiran tunteman käskyn eli vihjeen voi kouluttaa ärsykekontrolliin. Ollakseen ärsykekontrollissa, vihjeen on täytettävä neljä sääntöä:
1. Koira toimii vihjeen mukaisesti vihjeen saadessaan (koira koskettaa valokatkaisijaa kuullessaan sanan "valot")

2. Toimintaa ei tapahdu, jos vihjettä ei anneta (koira ei kosketa valokatkaisijaa, jos se ei kuule sanaa "valot")

3. Toimintaa ei tapahdu, jos esitetään aiemmin opittu vihje (jos koira kuulee sanan "maahan", se ei käy koskettamassa valokatkaisijaa, vaan menee maahan)

4. Toimintaa ei tapahdu, jos esitetään tuntematon vihje (kun koira kuulee sanan "hevonen", se ei käy koskettamassa valokatkaisijaa, vaan on tekemättä mitään)

Kaikkia koulutettuja käytöksiä ei tarvitse saada ärsykekontrolliin kuin osittain. Varsinkaan oma-aloitteista toimintaa (kohta 2.) ei voi kitkeä sellaisten käytösten kohdalla, joita koira tekee paljon luonnostaan (istuu, makaa, seisoo jne.) Joidenkin käytösten kohdalla taas on erittäin tärkeää, että käytös on ärsykekontrollissa kokonaan; esimerkiksi pelastuskoiraa, joka toistuvasti tekee "vääriä hälytyksiä" eli ilmoittaa löytäneensä kadonneen henkilön löytämättä kuitenkaan ketään, ei tositoimiin kelpuutettaisi.

Ärsykekontrollia koulutettaessa ilman vihjettä ja väärästä vihjeestä suoritetut toiminnot jätetään palkitsematta, ja vain oikeasta vihjeestä suoritetut toiminnot palkitaan. Näin oma-aloitteinen toiminta lopulta sammuu eli loppuu koiran kokiessa vihjeettä tapahtuneen toiminnan hyödyttömäksi.

Yleistäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirat eivät yleistä asioita kovinkaan helposti; koira, joka osaa toimia koulutetulla tavalla kotona, ei välttämättä ymmärrä käskyjä lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että koira on yhdistänyt kotiympäristön osaksi käskyä ja koulutettua toimintoa. Tällaisen käskysanan antaminen kodin ulkopuolella olisi siis koiran näkökulmasta sama asia, kuin koiraa käskettäisiin noutamaan ilman, että ympäristössä olisi mitään noudettavaa. Koiran mielestä jotain oleellista puuttuu, eikä siksi kykene toimimaan käskyn mukaisesti.

Jotta tämänkaltainen ongelma voitaisiin välttää, on koiran kanssa harjoiteltava mahdollisimman monessa erilaisessa ympäristössä. Näin koira ei yhdistä tiettyä käyttäytymismallia vain tiettyyn paikkaan. Sama pätee myös muihin tekijöihin, kuin pelkästään ympäristöihin. Kun koira opetetaan esimerkiksi noutamaan, on tärkeää noudattaa koiralla lukuisia erilaisia esineitä, jotta koira ymmärtäisi noutokäskyn pätevän kaikenlaisiin esineisiin.

Yleistämisestä on monesti kyse myös silloin, kun koiraa käskee joku muu kuin koiraa kouluttanut henkilö, ja koira ei toimi käskyn mukaisesti. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa toimia ja elehtiä, ja koirat huomaavat myös pienet, tarkoituksettomat eleet helposti ja yhdistävät ne osaksi käskyä. Kun myöhemmin joku muu käskee koiraa, nämä eleet puuttuvat, ja koiran mielestä käsky on puutteellinen eikä se näin ollen ymmärrä mistä on kyse. Jos koiran on tarkoitus totella useita ihmisiä, kuten kaikkia perheenjäseniä, on tärkeää että kaikki perheenjäsenet harjoittelevat käskyä koiran kanssa koulutuksen päätyttyä. Näin koira oppii toimimaan pelkästään käskyn voimalla, eikä takerru enää pieniin yksittäisiin eleisiin.

Tietyissä tilanteissa yleistämistä rajoitetaan tarkoituksella. Jos koiran on tarkoitus oppia esimerkiksi noutamaan esineitä niiden nimen perusteella, opetus tapahtuu samalla tavoin kuin tavallista noutoakin opetettaessa, mutta sen sijaan että käsky yleistettäisiin lukuisiin erilaisiin esineisiin, harjoitellaankin vain yhdellä ja ainoalla esineellä. Jos koiralle opetetaan noutokäskyä "puhelin", ja harjoitukset toteutetaan pelkästään puhelinta käyttämällä, koira ei myöhemmin osaa noutaa "puhelin" käskyn kuullessaan kuin puhelimen.

Häiriöiden lisääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koira täytyy erikseen opettaa käyttäytymään halutulla tavalla myös tilanteessa, jossa jokin ympäristön ärsyke kiinnittää koiran huomion. Tällaisia häiriöitä voivat olla esimerkiksi vieraan koiran haukunta, aseen laukaukset, pyöräilijät, autot ja mikä tahansa muu ympäristön seikka. Harjoittelu aloitetaan häiriön ollessa niin kaukana, että koira vielä kykenee suoriutumaan tehtävästään. Vähitellen koiran edistymisestä riippuen häiriötä kasvatetaan haluttuun voimakkuuteen.

Määrän lisääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos lopputulos vaatii, koira opetetaan tekemään haluttua asiaa pitkiä aikoja, pitkien matkojen päässä tai useita kertoja peräkkäin. Näitä voivat edellyttää esimerkiksi paikallaolot, joissa koiran täytyy pysyä tietyssä asennossa pitkä aika omistajan ollessa poissa näkyvistä, tai kisasuoritus, jossa koira joutuu tekemään useita asioita saamatta jokaisesta käytöksestä palkintoa. Koulutus aloitetaan 1 sekunnista, askeleesta tai suorituksesta, josta määrää vähitellen nostetaan suuremmaksi koiran edistyksestä riippuen vahvisteaikatauluja käyttäen.

Käyttäytymisketjut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttäytymisketju sisältää useita yksittäisiä käytöksiä, jotka koira suorittaa tietyssä järjestyksessä. Ketjun ensimmäinen käytös toimii vihjeenä suorittaa seuraava käytös, joka taas toimii vihjeenä kolmannelle ja näin koira lopulta pääsee ketjun viimeiseen osaan.
Ketjuja esiintyy koiran luontaisessa käytöksessä (esim. metsästyskäyttäytyminen) sekä koira voi opetella niitä ominpäin tai kouluttajan avustuksella. Käyttäytymisketjuja hyödynnetään esimerkiksi palveluskoiranoudon tai henkilöhaun koulutuksessa.
Jotta käytökset voisi yhdistää ketjuksi, niiden täytyy olla yhtä vahvoja. Jos jokin ketjun käytöksistä on heikko, ketju katkeaa helposti eli koira ei suorita kaikkia käytösketjussa olevia osia.
Ketju on mahdollista kouluttaa kahdella eri tavalla. Etuperinketjutuksessa ketjun kaikille osille annetaan nimet, joiden avulla koira saadaan suorittamaan osat halutussa järjestyksessä. Kun osia toistetaan tietyssä järjestyksessä tarpeeksi kauan, koira alkaa ennakoida ja siirtyy osasta toiseen ilman erillistä pyyntöä. Näin osien nimien käyttö voidaan yksitellen lopettaa, ja lopulta koira tekee kaikki osat vain yhdestä vihjeestä.
Takaperinketjutuksessa koulutus aloitetaan ketjun viimeisestä osasta, kuten noudossa esineen luovuttamisesta ihmiselle. Tämän jälkeen esine laitetaan maahan, jolloin koiran on nostettava esine voidakseen luovuttaa sen. Seuraavaksi esine laitetaan kauemmas, jolloin koira joutuu hakemaan, nostamaan ja luovuttamaan esineen. Takaperinketjutuksen etu onkin, että ketju kulkee kokoajan kohti koiralle helpompia ja tutumpia asioita Premackin periaatetta hyödyntäen.

Sammuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun koiran käytös ei saa ympäristöstään enää minkäänlaista palautetta, se vähenee ja lopulta loppuu kokonaan. Tätä kutsutaan sammumiseksi. Jotta käytös voisi sammua, sammutettava käytös ei saa tuottaa vahvistetta missään vaiheessa. Satunnainen vahvistaminen riittää ylläpitämään käytöstä jopa tehokkaammin, kuin jatkuva vahvistaminen. Tämä johtuu siitä, että satunnaisesti vahvisteen saanut koira on tottunut saamaan vahvisteen harvoin, toisin kuin jatkuvasti vahvistettu koira.
Sammumiselle on tyypillistä käytöksen loppumista edeltävä sammumispurkaus, jolloin koiran toiminta turhautumisen takia ensin kiihtyy ja muuttuu voimakkaammaksi ennen sen vähenemistä. Jos sammumispurkauksen aikanakaan käytös ei tuota vahvistetta, koira lopulta luovuttaa ja lopettaa yrittämisen. Spontaani palautuminen on kuitenkin mahdollista, eli sammuttamisesta huolimatta vanha reaktio voi hetkellisesti palautua pitkienkin aikojen jälkeen. Jos käytös ei silloinkaan tuota palautetta, se unohtuu taas.
Sammuttamista käytetään tietyn tyyppisten ongelmakäytösten ratkaisemiseen. Käytösten, joiden aikaansaamaa vahvistetta ei voida täysin poistaa, ei voida myöskään sammuttaa. Tämän kaltaisia käytöksiä ovat esimerkiksi itsessään palkitsevat asiat, kuten karkaaminen.
Tiettyjä käytöksiä vahvistetaan tarkoituksella satunnaisesti, jotta niistä tulisi mahdollisimman kestäviä ja vahvoja sammumista vastaan. Tällaisia käytöksiä ovat esimerkiksi pitkäkestoiset suoritukset, kuten paikallaolot. Niissä koiran on kyettävä jatkamaan tiettyä käyttäytymistä pitkän aikaa turhautumatta siitä, että vahvisteita tulee harvoin.
Klassisesti ehdollistuneet mielleyhtymät voidaan sammuttaa toistamalla ehdollista ärsykettä toistuvasti ilman ehdottoman ärsykkeen esiintymistä. Kun ehdollinen ärsyke ei enää ennusta ehdottoman ärsykkeen tapahtumista, se menettää merkityksensä ja muuttuu koiralle jälleen neutraaliksi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]