Keskustelu:The Needles

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Ei pitkäsoittoa, joten ei automaattisesti merkittävä. Onko merkittävyyttä tukevia seikkoja?--MAQuire (keskustelu) 24. syyskuuta 2018 kello 16.42 (EEST)[vastaa]

Tein Hesarin Aikakoneessa haun needles, eikä yhtyeestä tullut yhtäkkiä katsoen muita toimituksellisia mainintoja kuin esikoissinglen kutsuminen ohimennen ”letkeäksi”. Tanssi-ilmoituksissa Needles sen sijaan mainitaan usein, joten on esiintynyt ahkerasti 1960-luvun keskivaiheilla. Minusta riittää maininta wikimerkittävien jäsenten artikkeleissa. – Kotivalo (keskustelu) 25. syyskuuta 2018 kello 10.21 (EEST)[vastaa]
Säilytettävä The Needles julkaisi musiikkia aikana, jolloin pitkäsoitoja ja ylipäänsä levyjä julkaistiin todella vähän. Siksi vaade albumista tuntuu kohtuuttomalta. Helsingin Sanomien arkistokin on kehno tapa arvioida 60-luvun yhtyeiden merkittävyyttä, sillä lehti suhtautui ajan nuorisokulttuuriin ylenkatsoen ja julkaisi juttuja suosituistakin artisteista tosi niukasti. Vuosikymmenen Introt ja Suosikit olisivat huomattavasti kuvaavampi lähde.
Lukumääräisesti niukasta tuotannostaan huolimatta The Needles noteeraataan "Jee Jee Jee - Suomalaisen rockin historia" - kirjassa peräti kuudella eri sivulla. Yhtye oli myös kahden sittemmin pitkän musiikkiuran tehneen henkilön levyttänyt bändi. The Needlesin musiikkia on valikoitu ainakin kuudelle kotimaiselle ja kahdelle ulkomaalaiselle kokoelma-albumille neljällä eri vuosikymmenellä. Yhtyeen toinen single julkaistiin myös Saksassa. Ylipäänsä 60-luvulla levyttäneitä suomalaisia beat-kokoonpanoja oli varsin vähän. Mielestäni nämä seikat riittävät selkeästi merkittävyyskynnyksen ylittymiseen. –Mahlainen (keskustelu) 27. syyskuuta 2018 kello 13.51 (EEST)[vastaa]
Kyseessä ei ole vaade vaan automaattisen merkittävyyden raja. Mikä olisi mielestäsi kohtuullinen raja automaattiseen merkittävyyteen? Toit hyviä merkittävyyttä osoittavia tietoja keskusteluun, jotka voivat kellauttaa aiheen merkittävän puolelle.--MAQuire (keskustelu) 27. syyskuuta 2018 kello 20.46 (EEST)[vastaa]
Minä vetäisin rajan levy-yhtiön julkaisemaan singleen tai EP-levyyn. Varsinkin tietyissä genreissä julkaisutoiminta on tänä päivänä single- ja kappalepainotteista, ja yhä harvemmat artistit panostavat albumikokonaisuuksiin. Tilanne on hieman samanlainen kuin musiikkibisneksen varhaisina vuosikymmeninä, jolloin vähäiset pitkäsoitot olivat lähinnä yhteenlätkittyjä sinkkukokoelmia. No, oikea areena tälle keskustelulle lienee kuitenkin jossakin muualla. The Needles on mielestäni Wikipedia-paikkansa ansainnut. --Mahlainen (keskustelu) 28. syyskuuta 2018 kello 11.31 (EEST)[vastaa]
Poistoäänestyksessä voisi olla helpompi olla kannattamassa säilyttämistä jos olisi pari kolme riviä enemmän tietoa bändistä, levytetyt levyt ja viitteet kunnossa. Nyt ei tuosta osaa sanoa yhtään mitään, mutta jos lähteitä ei löydy niin luultavasti päädyn äänetämään poistoa. --Linkkerpar 29. syyskuuta 2018 kello 00.34 (EEST)[vastaa]
Pohditko, että jääväisit itsesi poistamasta merkittävyysmallinetta?--MAQuire (keskustelu) 29. syyskuuta 2018 kello 03.01 (EEST)[vastaa]
Siis mitä? En ole ikinä poistanut mistään merkittävyysmallinetta. --Linkkerpar 29. syyskuuta 2018 kello 03.06 (EEST)[vastaa]
Minun sisennykseni ilmeisesti eivät toimi kunnolla kaikkien muiden näytöllä. Poistin yhden kaksoispisteen edellisestä kommentistani. Tämä siis kommenttina Linkkerparin ihmetttelyyn, jos sisennyksessä edelleen ongelmia.--MAQuire (keskustelu) 29. syyskuuta 2018 kello 03.15 (EEST) Edit. Minulle tuo näyttää, että vastaisin itselleni. Mikähän bugi tuossa on?--MAQuire (keskustelu) 29. syyskuuta 2018 kello 03.17 (EEST)[vastaa]
Kyllä se näkyi oikein, minä katsoin väärin. --Linkkerpar 29. syyskuuta 2018 kello 03.22 (EEST)[vastaa]
Ok. Palautin alkuperäiset sisennykset.--MAQuire (keskustelu) 29. syyskuuta 2018 kello 03.24 (EEST)[vastaa]
Säilytettävä. Käyttäjä Mahlainen toi julki vakuuttavia perusteita, joiden vuoksi artikkeli tulee säilyttää. Taivaankannen takoja (keskustelu) 1. lokakuuta 2018 kello 17.32 (EEST)[vastaa]
Säilytettävä Pitäisin wikimerkittävänä näillä tiedoilla. –OneMember (keskustelu) 1. lokakuuta 2018 kello 17.54 (EEST)[vastaa]
Niin, tästä on kyllä myös poistoäänestys menossa Wikipedia:Poistoäänestykset ja se kestää 5. lokauuta 2018 kello 23.26 asti. --Linkkerpar 1. lokakuuta 2018 kello 19.43 (EEST)[vastaa]