Keskustelu:The Alan Parsons Project

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuningaskuluttajan tunnari[muokkaa wikitekstiä]

APP:n kappale Hyper Gamma Spaces oli Kuningaskuluttajan tunnari aikoinaan, mutta onko se artikkeliin lisäämisen arvoinen asia? MMaukas (keskustelu) 22. marraskuuta 2016 kello 23.03 (EET)[vastaa]

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Tavoitteenani olisi saada artikkelista suositeltu. Uskoakseni siinä on jo nykyisellään riittävästi tietoa aiheesta, mutta jos jotain puutteita löytyy, yritän parhaani mukaan toki niitä korjailla. Loppuun kuuluvat listat (jäsenet, albumit, ym.) teen ehtiessäni, enkä tietenkään pahastu, vaikka joku muukin sen homman hoitaisi alta pois.

Nykyisellään artikkelissa on aika paljon itse merkkaamiani lähdepyyntöjä. Syynä tähän on se, että en ole varma, miten levymyyntiä ja listasijoituksia kommentoivat virkkeet kannattaisi viitteistää. APP:stä ei ainakaan tietääkseni ole kirjoitettu minkäänlaista historiikkia, joten albumien kaupallisesta menestyksestä pitää käytännössä kirjoittaa referoimalla listasijoituksia ja kultalevyjä. Pohdin vähän sellaistakin vaihtoehtoa, että tekisin jokaisesta orkesterin levystä artikkelin, joiden perässä olisi listasijoitukset ym. sisältävät luettelot asianmukaisine lähteineen, ja sitten näihin osioihin viitattaisiin pääartikkelin viitteissä. Ei ihan protokollan mukaista, mutta omasta mielestäni tämä ratkaisu tuntuu visuaalisesti selkeämmältä kuin se, että pääartikkelin viitteissä ruvettaisiin pitkästi tarinoimaan aiheesta. Ajattelin kuitenkin kysäistä ensin komitean mielipidettä, ettei tule turhaa työtä.

Vapaita kuvia ei APP:sta oikein ole, kun pumppu ei koskaan tehnyt keikkoja, joista yleisö olisi voinut räpsiä kuvia. Ääninäytteitä lisäilen jahka ehdin. --Miihkali (keskustelu) 12. helmikuuta 2020 kello 21.43 (EET)[vastaa]

En nyt ihan ymmmärtänyt. Siis miksi tässä artikkelissa ei voi viitata vaikkapa nettisivustoihin (Billboard, RIAA jne.), joissa listasijoitukset tai kultalevyt yms. on mainittu? Viittaaminen sivustojen sijaan muihin Wikipedia-artikkeleihin ei kuulosta yhtään selkeämmältä. --Sblöbö (keskustelu) 14. helmikuuta 2020 kello 20.44 (EET) lisäys: Luettelo jäsenistä olisi hyvä. --Sblöbö (keskustelu) 14. helmikuuta 2020 kello 20.47 (EET)[vastaa]
On kyllä helppo löytää lähde sille, että albumi myi kultaa Zimbabwessa. Paljon vaikeampi on löytää lähdettä sille, että albumi myi kultaa pelkästään Zimbabwessa. Tietysti virkkeen perään voi esimerkinomaisesti laittaa lähdeviitteet, että jalometallia ei irronnut mistään sellaista maasta, josta joku toinen levy sellaista tienasi, mutta sitten niitä viitteitä tulee ihan julmetusti. Siksi ajattelin, että voisi olla näppärämpi ruuvata aiheesta jotkut taulukot joka albumia käsittelevään artikkeliin, joissa sitten samalla olisi rutiininomaisesti käyty Britannia, Yhdysvallat, Saksa &c. läpi. Toki virkkeet voi muotoilla myös eri tavalla. ”Stereotomy ei myynyt edes hopealevyyn edellyttävää määrää sen enempää Yhdysvalloissa kuin yhtyeen kotimaassakaan. Yhdysvalloissa sen paras listasijoitus oli 43, kun taas Britanniassa se ei noussut listoille lainkaan.” --Miihkali (keskustelu) 15. helmikuuta 2020 kello 13.52 (EET)[vastaa]
Ahaa, joo. Mielestäni kannattaa mainita vain sellaiset maat, joissa on myynyt kultaa tai hopeaa, ottamatta kantaa siihen missä ei myynyt. Tuollaiset vuosikymmeniä vanhat tiedot sertifioinneista ovat kiven alla, ei taida olla kuin vain muutamia maita, joista tieto on helposti saatavilla netistä (USA, Britannia, Kanada, Ranska ja Suomi tulivat äkkiseltään mieleen). Ei siis ole edes mahdollista tietää kaikkia maita, joissa on myynyt kultaa, puhumattakaan missä ei ole myynyt. Listasijoitusten kanssa sama homma: toki merkittävimpien musiikkimaiden kuten USA:n ja Britannian kohdalla on varmaan tarpeellisempaa mainita, jos joku levy ei siellä listalle noussut. --Sblöbö (keskustelu) 15. helmikuuta 2020 kello 15.24 (EET)[vastaa]
Viisaita sanoja. Lisäsin levymyyntiä koskevat viitteet, ja koetin samalla muotoilla artikkelin tiedot niin, ettei tule vahingossa väitettyä perättömiä. Onko leipäteksti nyt mielestäsi tyydyttävä? --Miihkali (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 10.00 (EET)[vastaa]
Leipätekstiä en ole vielä ehtinyt täysin rauhassa ja ajatuksella katsomaan, mutta ainakin nuo listasijoitukset ja serftifioinnit näyttävät nyt mainioilta. Vain yksi lähdepyyntö näköjään jäi, hyvä. --Sblöbö (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 18.44 (EET)[vastaa]
Wikilinkitystä pitäisi kyllä hioa, aika moni johtaa artikkelin sijaan esim. täsmennyssivulle. --Sblöbö (keskustelu) 15. helmikuuta 2020 kello 10.20 (EET)[vastaa]
Joo. Useimmat linkit olisi varmaan syytä sinistää. Linkitys tulee sitten siinä samalla ratkaistua. Jäsen- ja levylistat lisään artikkeliin kyllä, kuten ensimmäisessä viestissäni mainitsinkin. Merkittävimmät sessiomuusikot voisi varmaan väkertää jonkinlaiseksi taulukoksi, josta voisi sitten katsoa, millä levyllä kukakin möykkäsi. Kaikkia ei kannata listata, koska yksinomaan ekalla levyllä soittaa yli 40 muusikkoa. --Miihkali (keskustelu) 15. helmikuuta 2020 kello 13.52 (EET)[vastaa]
Katsoin nuo täsmennyssivulinkit kuntoon. Ja tosiaan sinistystä kaipaisi (pääjäsenet + albumit + hittikappaleet ainakin) --PtG (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 18.38 (EET)[vastaa]
Tähän pyritään. --Miihkali (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 21.56 (EET)[vastaa]
Seuraava pisti hieman silmään. Tuo Eve-albumin kohtalo on ehkä hieman hämärä. Sisältö käsittelee naisten vaikeuksia miesvaltaisessa maailmassa, mikä kuulostaa lähes feministiseltä aiheelta. Mutta sitten lopulta se herätti kohua naisvihamielisyydellään. Miksi? Sisältö on pääosin kuitenkin selkeää ja kattava tarina muutenkin, vaikka en varsinaisesti juuri tästä bändistä tiedä oikeastaan mitään. --PtG (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 18.38 (EET)[vastaa]
Kai siinä Evessä on ongelma lähinnä se, että ne biisit on kirjoitettu sovinistisesta ja naista syyllistävästä näkökulmasta. ”You lie down with dogs” -tyyppisiä juttuja. Se sitten tulkittiin niin, että bändin jäsenet vihaavat naisia, vaikka kyse oli kai enemmänkin fiktiosta, jonka kertoja on ikävä mulkero. En sitten tiedä, mikä olisi tuolle hyvä lähde. Paremman puutteessa varmaan albumi itsekin kävisi, koska kyse on kuitenkin pitkälti juonireferaattiin vertautuvasta sisällön kuvauksesta. Yritän kuitenkin ensin löytää jotain järkevämpää analyysiä lähteeksi. --Miihkali (keskustelu) 17. helmikuuta 2020 kello 21.56 (EET)[vastaa]
Mietin tässä nyt sitä, että tarvitseeko johdannon olla noin massiivinen? En ainakaan itse jaksaisi tuota lukea. Ohjeiden mukaan johdanto on yleensä korkeintaan neljä kappaletta pitkä. Ja nuo ovat vielä aika pitkiä kappaleita. En nyt suoranaisesti kyseenalaista, mutta mietin vain. --Sblöbö (keskustelu) 1. maaliskuuta 2020 kello 13.38 (EET)[vastaa]
Ei tarvitse. Jos sinulla on visiota lyhyemmästä johdannosta, niin anna mennä. Jos ei, lyhennän itse, kunhan tulee inspiraatio. --Miihkali (keskustelu) 1. maaliskuuta 2020 kello 18.24 (EET)[vastaa]
Ei oikeastaan ole visiota. Siksi olin varovainen oman kommenttini kanssa, koska itselläni ei ole parempaakaan ideaa antaa. Ennemminkin pohdiskelin asiaa yleisemmän keskustelun ja mielipiteiden toivossa. Toki joku muu voi olla sitä mieltä, että johdanto on erinomainen juuri tuollaisenaan --Sblöbö (keskustelu) 1. maaliskuuta 2020 kello 18.28 (EET)[vastaa]
Koska rohkeaan muokkaamiseen kannustetaan, lyhensin johdantoa. Seuraava saa muokata taas siitä parempaa. Tuollainen neljän kappaleen johdanto on kyllä varsin järkevä maksimi. --PtG (keskustelu) 1. maaliskuuta 2020 kello 20.54 (EET)[vastaa]
@PtG: Hyvä! --Miihkali (keskustelu) 1. maaliskuuta 2020 kello 21.09 (EET)[vastaa]

Ajattelin mainita, että poistin vahingossa muistiinpanoni. Tämä projekti (heh) on siksi vähän jäänyt, mutta palaan siihen toivon mukaan myöhemmin. Nythän on ainakin aikaa. Ei siis hyllytetä vertaisarviointia vielä. --Miihkali (KM) 9. huhtikuuta 2020 kello 12.52 (EEST)[vastaa]

Miten muuten tuo artikkelin pääkuva? Se on tavallaan vähän harhaanjohtava, kun sehän ei kerro varsinaisesti The Alan Parsons Projectista, vaan Parsonsin omasta liveprojektista. Toki muitakaan kuvia ei ole. --PtG (keskustelu) 14. toukokuuta 2020 kello 22.44 (EEST)[vastaa]
Hyvä kysymys. Ei minulla ole tähän mitään yksiselitteistä vastausta. Tuo on vielä sikälikin huono kuva tähän artikkeliin, ettei Parsonsin naama (sinänsä armeliaasti) näy spottivalon takaa juuri ollenkaan. --Miihkali (KM) 15. toukokuuta 2020 kello 08.54 (EEST)[vastaa]
Vaihdoin sellaisen kuvan, jossa näkyy vain pääpiru itse. --Miihkali (KM) 15. toukokuuta 2020 kello 17.08 (EEST)[vastaa]

Mitenkäs muuten noihin viitteisiin saisi semmoisen enkkuwikistä tutun systeemin, missä sukunimi–vuosiluku viitettä klikkaamalla voi siirtyä oikeaan kohtaan varsinaista lähdeluetteloa? Tähän tyyliin. Voisi sopia tähän artikkeliin. --Miihkali (KM) 30. toukokuuta 2020 kello 13.45 (EEST)[vastaa]

Tuollaista viitemallinetta (en:Template:Sfn) ei tällä hetkellä taida olla käytössä täällä meillä. Uusia mallineita voi pyydellä mallineiden luontipyyntösivulla. --Savir (keskustelu) 8. syyskuuta 2020 kello 15.45 (EEST)[vastaa]