Keskustelu:Simon Kananeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelin aikaisemmassa versiossa annettiin ymmärtää, että Matteuksen ja Markuksen mainitsema Simon Kananeus olisi mahdollisesti tai jopa todennäköisesti ollut eri henkilö kuin Luukkaan mainitsema Simon Kiivailija ja että heidät olisi vasta myöhemmin kirkollisessa perinteessä virheellisesti samastettu nimien samankaltaisuuden vuoksi. "Simon Kiivailijan ja Simon Kananeuksen yhdistämiseen samaksi henkilöksi on saattanut vaikuttaa kahden lähes samanlaisen sanan aiheuttama sekaannus." (Näin täällä on sanottu käyttäjän Juhanive 27.2.2009 klo 18.25 muokkaamasta versiosta lähtien; tänään laajentaessani artikkelia piilotin tämän lauseen kommenttiin.) Onko tällainen teoria todella jossakin esitetty vai onko kyseessä vain Juhaniven oma päätelmä tai arvaus? En ainakaan vielä ole löytänyt sellaista väitettä mistään muusta lähteestä. Aivan eri asia on, jos kyseessä on sama henkilö mutta jompikumpi nimistä on virheellinen. -KLS (keskustelu) 28. lokakuuta 2014 kello 14.40 (EET)[vastaa]