Keskustelu:Pekka Vesainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkeli perustuu erilaisiin kansantarinoihin, joista vain osa liittyy historialliseen Pekka Vesaiseen, ja niistä tehtyihin yltiöpäisiin päätelmiin. Kansallisbibliografian mukaan Vesainen oli johtajana Kantalahden ryöstöretkellä 1589 mutta Kuolassa tai Petsamossa hän ei käynyt. Vesaisen syntymä- tai kuolinaikaa ei tunneta, ei myöskään perhesuhteita.--Tanár 11. marraskuuta 2013 kello 21.42 (EET)[vastaa]

Artikkeli olisi järkevää uudistaa jakamalla sisältö fakta- ja tarinaosuuteen. Faktoja tässä mielessä ovat esimerkiksi kirjalliset maininnat Vesaisesta sekä jälkimaineesta kertovien kohteiden, kuten muistomerkkien ja tarinoiden olemassaolo dokumentoituna lähteisiin. Fakta on, että Santeri Ivalo käsitteli hänen kuolemaansa teoksessa Suomalaisia sankareita, mutta käsittelyn muoto on tarina. Faktasisällöltään niukkaa aihetta on hyödyksi kehystää historiallisella kontekstilla, mutta tätä ei tule painottaa liikaa.--Juha Kämäräinen (keskustelu) 18. kesäkuuta 2016 kello 10.01 (EEST)[vastaa]
Kirjoitin koko artikkelin uusiksi Kansallisbiografian pohjalta. Jätin nuo tarinat tuohon oman otsikkonsa alle, koska Vesaiseen liittyvä kansanperinne lienee itsessään noteeraamisen arvoinen aihe. Otin syntymä- ja kuolinajat kokonaan pois, koska syntymävuosi on ilmeisesti silkkaa spekulointia ja kuolinvuosi päättelyä, joka perustuu kahden samannimisen henkilön sekoittamiseen. --Risukarhi (keskustelu) 23. syyskuuta 2016 kello 22.03 (EEST)[vastaa]

Patsas ei ole henkilö[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli on siirretty ohjaamaan Ylikiimingissaä olevan Oskari Jauhiaisen tekemän Juho Vesaisen patsas tähän artikkeliin, joka käsittelee henkilöä.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 8. heinäkuuta 2016 kello 20.29 (EEST)[vastaa]