Keskustelu:Lauttasaaren vesitorni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Noniin, vuorossa olisi Suomen ensimmäinen betonitatti. Artikkeli ei ole kovinkaan pitkä, mutta eipä tuosta yhdestä vesitornista taida kovinkaan paljoa olla enempää kirjoitettavaa, vai tuleeko jotain mieleen? Tällä hetkellä Johdanto-osio on vielä melkeinpä alkuperäisessä tilassaan ja tuttuun tapaan yleistä osiota olisi vielä tarkoitus laajentaa. Tuossa johdannossa oli väittämä, jonka mukaan torni voitaisiin ottaa tarpeen vaatiessa käyttöön. En ole toistaiseksi löytänyt sille vielä lähdettä ja poistan sen jos en löydäkkään. Lisäksi artikkeli tarvitsee kielenhuoltoa ja wikittämistä.

Kaupunki on ilmeisesti päättänyt purkaa tornin noin kaksi viikkoa sitten, joten tuota tulevaisuus-osiota pitää vielä tarkastella. Tarkoitus olisi vielä lisätä otsikon "sijainti" alle kartta Lauttasaaresta, josta ilmenee vesitornin alkuperäiseksi suunnitellut sijainnit ja niitä häirinnyt kirkko, nykyinen sijainti sekä päävesiputket. Lisään sen kunhan saan sen ensin piirrettyä. --Sektori (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 14.31 (EEST)[vastaa]

Ei paljoakaan tarvi varmaan lisätä aiheeseen, mutta hieman jäi mietityttämään artikkelin rakenne. Nyt ei nähdäkseni yleistä-osiolle ole tarvetta, ainakin noi siinä mainitut voisi yhdistää historia-osuuteen. Toiseksi nyt historia-osio keskittyy vain rakennustyöhön, ja muut rakennuksen vaiheet on "vesitorni rakennuksena" -osiossa. Mielestäni ainakin "tornin nykyinen käyttö" ja mahdollisesti "tulevaisuus" saattaisivat sopia historian alaosioksi. "Vesitorni rakennuksena" käsittelisi ennemminkin sitten arkkitehtonis-teknisiä tietoja rakennuksesta. "Yleisökäyttö" voisi myös sopia historiaan tai sitten omaksi yläosiokseen. "Lauttasaaren vesitorni mediassa" puolestaan on lähes (turhaa) triviaa. --PtG (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 22.15 (EEST)[vastaa]

Lupaava artikkeli -ehdotus[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Artikkeli kelpaa mielestäni hyvin lupaavaksi, ellei hyväksikin. --MKFI (keskustelu) 24. lokakuuta 2015 kello 23.03 (EEST)[vastaa]

Joo-o. J.K Nakkila (keskustelu) 25. lokakuuta 2015 kello 11.37 (EET)[vastaa]
 KannatanPatu98 (keskustelu) 25. lokakuuta 2015 kello 11.57 (EET)[vastaa]
Artikkelissa on joitain lähteettömiä kohtia, joihin tulisi lisätä viitteet. En lukenut läpi, mutta otsikoiden, pituuden ja lähteiden laadun perusteella artikkelia voisi ehdottaa hyväksi. –Makele-90 (keskustelu) 25. lokakuuta 2015 kello 12.11 (EET)[vastaa]
"Ongelman ratkaisemiseksi alueelle päätettiin rakentaa oma vesitorni." lienee nyt ainoa lähteetön kohta. J.K Nakkila (keskustelu) 25. lokakuuta 2015 kello 12.18 (EET)[vastaa]
Kannattaisin muuten, mutta aika on paikoin ajanut sen ohi, kun purkutyöt ovat meneillään. Kannatan heti kun on päivitetty tarpeellisin osin. Surullinen kohtalo, kun sitä on katsonut vuodesta 1958. --Abc10 (keskustelu) 25. lokakuuta 2015 kello 13.27 (EET)[vastaa]
Rakenne ei toimi. Historia ja Vesitorni rakennuksena ovat vähän hankalat osiot, sillä rakennuksessa-osiossa on selvästi historiaan kuuluvia asioita. Miksi jopa SA-tasolla, kun rakenne on katsottu kuntoon. Tietysti pitää myös päivittää purkutyön takia kuntoon. --PtG (keskustelu) 31. lokakuuta 2015 kello 13.21 (EET)[vastaa]
Päivitin aikamuodot purkamisasiassa; muuta päivittämistä tulee pian kunhan purku on saatu päätökseen. Yhdestä virastostä pyydän tarkennusta, mutta kannatan lupaavaksi. --Höyhens (keskustelu) 1. marraskuuta 2015 kello 19.07 (EET)[vastaa]
Kannatan lupaavaksi. --Vnnen (keskustelu) 3. marraskuuta 2015 kello 22.17 (EET)[vastaa]

Merkkaan. J.K Nakkila (keskustelu) 5. marraskuuta 2015 kello 08.28 (EET)[vastaa]

Purkamispäätöksen vuosi[muokkaa wikitekstiä]

Meinasin poistaa johdannosta vähän tarpeettoman maininnan kaupunginhallituksen tekemästä purkamispäätöksestä – kun purku on jo tapahtunut, sen mainitseminen varmaan riittäisi. Huomasin kuitenkin, että johdannossa sanotaan päätöksen tehdyn vuonna 2009, myöhemmin tekstissä 2013. Lähdeviitteenä molemmissa on sama hesarin artikkeli maksumuurin takana. Otsikon perusteella hesarin juttu kertoo purkutuomiosta ja on vuodelta 2013, joten johdannon väite vaikuttaisi virheelliseltä, mutta tapahtuiko jo vuonna 2009 jotakin aiempaa päätäntää? – Haltiamieli 20. heinäkuuta 2017 kello 14.10 (EEST)[vastaa]

Näköjään vuosi 2009 on ilmestynyt artikkeliin tässä muokkauksessa @KLS, joten onkin ehkä peräisin myöhemmästä vuoden 2015 hesariartikkelista. – Haltiamieli 20. heinäkuuta 2017 kello 14.16 (EEST)[vastaa]
Ilman maksuakin siitä Helsingin sanomien jutusta näkyy kyllä viitelinkkiä klikkaamalla sen ensimmäinen rivi, jossa jo sanotaan, että kaupunginhallitus päätti tornin purkamisesta. Ja kun se on vuodelta 2013, päätös tehtiin silloin. Joskus aikaisemmin oli kenties tehty alustava päätös, mutta sitä en nyt voinut tarkistaa enkä muistakaan, mistä sellaisen tiedon löysin. Ehkä se oli alkujaankin virheellinen. Maininnan voi hyvin poistaa. -KLS (keskustelu) 20. heinäkuuta 2017 kello 14.23 (EEST)[vastaa]