Keskustelu:Kustaa Vaasa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Svealaiset ja Gotalaiset[muokkaa wikitekstiä]

"Ennen Kalmarin unionin aikaa Ruotsin väestö jakautui vielä selkeästi vanhoihin svealaisten ja götalaisten kansakuntiin". Jakautuiko Ruotsin väestö oikeasti koskaan noihin? Puhutaanko tuossa enemmän maantieteestä? --ML 7. huhtikuuta 2006 kello 11.17 (UTC)

Näin olen lukenut, ainakin Matti Klinge on käsitellyt tuota. Tosin voi olla, että muistan väärin noita juttuja, ja tuo alkuperäinen lisäykseni oli tosiaankin epätarkka. Maantieteellisellä jaolla lienee pohjansa historiassa. Svealaiset ja Götalaiset olivat aikoinaan kaksi eri kansanryhmää ja kai ihan kuningaskuntiakin, jotka molemmat puolestaan aiemmin jakautuivat pienempiin valtakuntiin. Nämä olivatkin sitten jo enemmän Suomen heimojen tapaisia ei niin kovin selkeitä valtarakennelmia. Ruotsin historia -artikkelimme käsittelee tuota ohimennen ("Keskiajalla Sveanmaa ja Götanmaa yhdistetään hitaasti osaksi samaa poliittista järjestelmää."). Lysatorissa on myös tuosta. Eli väittäisin tuon lauseen kyllä pitävän paikkansa, tosin se ei ole kovin tärkeä tässä artikkelissa. --Litami 7. huhtikuuta 2006 kello 11.28 (UTC)
Esihistorian heimohämäryyksiä ei pitäisi sekoittaa keskiaikaan. Voi olla että "Sveanmaalla" suhtauduttiin Vaasaan positiivisemmin kuin "Götanmaalla" mutta se pitäisi kertoa täsmällisemmin. --ML 7. huhtikuuta 2006 kello 12.06 (UTC)
Eikös keskiajan katsota Pohjoismaissa kestävän kristillisen ajan alusta jonnekin uskonpuhdistuksen paikkeille? Esimerkiksi piispanistuimen paikasta 1152 oli kyllä kiistaa nimenomaan svealaisten ja götalaisten välillä, samaten vielä 1300-luvulla puhutaan Sverigestä eli Ruotsista erillään Götanmaasta. Ei noiden heimojen välinen ero ole pelkästään esihistoriallinen, sillä on selvästikin merkitystä vielä keskiajan alussa. Siinä olet kyllä oikeassa, että Vaasojen aikana tuo ero oli enää puhtaasti maantieteellinen, muutan artikkelia siltä osin. --Litami 7. huhtikuuta 2006 kello 12.39 (UTC)

Varoitus vandalismista[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko joku asiasta tietava tarkistaa taman korjauksen. Voi olla vandalismia. Baldwin040 18. elokuuta 2010 kello 00.30 (EEST)[vastaa]