Keskustelu:Kajaanin Runoviikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Terve. Olisi rakentavaa kertoa, millä tavalla sivuja (yleisesti) halutaan parannettavaksi. Mikä on mielestäsi turhaa ja mitä lisäisit. Jos haluaa artikkelin johonkin luokkaan, sen saa nopeasti tehtyä. Itse olen sivujen päivittämisessä täysi amatööri, ehkä joittenkin mielestä turhan tuottelias. En edes hallitse täysin sivujen käyttöä, olen kohtuullisen käsi mitä tietotekniikkaan, tai mihin alaan asiat nyt liittyvätkin, tulee. Äitiäni osaan neuvoa, hän on vielä avuttomampi.

Esimerkiksi tässä tapauksessa itse Runoviikon kannalta on kohtuullisen toisarvoista, onko Leino Paltamosta vai Kajaanista kotoisin. Kummatkin kunnat yrittävät omia hänet, joten ajattelin yrittää selventää kiistaa. Ihmisellä on taipumus haluta kuulua johonkin, olla osa jotain. Osan yhteisöä muodostaa sen historia, yhtälailla tämä hetki ja tulevaisuuden näkymät.

En suutu, vaikka paikkakuntapohdinta halutaan jättää pois, jos siitä on kyse. Tai jos asia on selitetty vaikeasti, tekstiä voi ja saa muuttaa. Asia on minulle selvä, tavallaan yhdentekevä, koska minulle yhteisön nimeä tärkeämpi on itse yhteisö, mistä se koostuu. Tarkoitan, jos asia on selitetty epäselvästi, kertokaa mikä on epäselvää. Tai mitä ei tarvitse mainita. Ja jos joku luokka halutaan mukaan - en edes tiedä mitä kaikkia luokkia on olemassa, minun täytyy ottaa siitä selvää. Minulla on kuitenkin muutakin elämää kuin Wikipedian päivittäminen, joten en välttämättä ehdi tehdä korjausta/korjauksia tänään - jos haluatte minun tekevän työn.

Korostan edelleen - en suutu, jos joku auttaa minua korjaamaan puutteet - tai tekee sen puolestani. Pelkkä liikennemerkki ei kuitenkaan lohduta.

Yhteistyöterveisin 88.192.73.208 26. tammikuuta 2007 kello 08.55 (UTC)

Otin merkin pois, artikkeli näyttää nyt paljon enemmän Wikipedian artikkelilta kuin aiemmin. Äkkiseltää katsottuna seuraavia voi viilata:
  • Varsinaisia lähteitä ei ole merkitty
  • Kieli on hieman "tuttavallista" ja väritettyä, ei normaalia teitosanakirja-asiatekstiä.
  • Yli puolet artikkelista käsittelee Eino Leinon kotipaikkaa, ei runoviikkoa.
    • Artikkelissa voisi kertoa itse tapahtuman historiasta (kuka perusti, miksi, milloin, merkittäviä tapahtumia..), keitä runoviikolla on esiintynyt, runoviikon merkitys suomalaisen/kansainvälisen runouden kentällä, runoviikon ohjelmasta (ei kuitenkaan mainostusta) jne.
--Harriv 26. tammikuuta 2007 kello 09.05 (UTC)

Jaha. Nyt löysin nämä HarriV:n kommentit. Tarttukaa kuitenkin sanaan 'yleisesti' ja ottakaa huomioon, että osa kirjoittajaharjoittelijoista on todella kaltaisiani amatöörejä. 88.192.73.208 26. tammikuuta 2007 kello 09.13 (UTC)

Ahaa, nyt osaan lukea näitä aikajärjestyksessä (huomasin katsoa kellonajan). Saa poistaa. Voin laittaa lisäinformaatiota, mutta sen saa tehdä puolestani. Ja tekstiä saa poistaa. Kiitos vastauksesta (olihan se vastaus?) 88.192.73.208 26. tammikuuta 2007 kello 09.20 (UTC)

Tervepä terve. Täydensin tätä vähän. Ainakin seuraavaa kohtaa täytyy viilata rajusti (en sano etteikö muuta): Hän jatkaa isänsä Veikko Sinisalon työtä - Kirsi tuskin on isänsä kopio, ja hän haluaa kehittää tapahtumasta omanlaisensa. Otin yhteyttä EL -seuraan ja kysyin vähän taustoja. Helpompaa kuin tonkia niitä täältä.
Mietin edelleen sitä 'kotiseurupohdintaa'. Mahtaako olla tarvetta kirjoittaa artikkelia Helsinki-Turku - Tampere-Turku- muu Suomi-Turku - Rauma-Pori - Vaasa-Seinäjoki - Kajaani-Oulu - Iisalmi-Kajaani - Sotkamo-Kuhmo -kähinöistä? Ainakin itse voisin valottaa Kajaanin osuutta =) 88.192.73.208 29. tammikuuta 2007 kello 03.56 (UTC)