Keraia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keraia
Κεραία
Sijainti

Keraia
Koordinaatit 35°24′17″N, 23°57′47″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Mesklá (?), Mousoúroi, Plataniás, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta

Keraia (m.kreik. Κεραία, lat. Ceraea) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella Kreikassa.[1] Sen kaupunkikeskus sijoitetaan lähelle nykyistä Plataniáksen kunnan Mesklán kylää.[2][3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keraia sijaitsi Kreetan läntisissä keskiosissa, oletettavasti nykyisen Mesklán kylän tienoilla. Kaupunki oli rakennettu kahdelle tai kolmelle kukkulalle, jotka tunnetaan nykyisin nimillä Teichídia, Poulé ja Zagré (Zagropapoúra).[1][4] Keraian kaupunkivaltion hallussa ollut alue oli suhteellisen pienikokoinen, ja sen kooksi on arvioitu alle 25 neliökilometriä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keraian historiasta ei tiedetä juuri mitään. Myös sen asema poliksena eli itsenäisenä kaupunkivaltiona tunnetaan huonosti. Se oli polis varmuudella hellenistisellä kaudella, mutta sen luettelointi jo klassisen kauden polikseksi perustuu lähinnä siihen, että sen tiedetään lyöneen omaa hopearahaa noin vuosina 330–280/270 eaa.[1][5]

Hellenistisellä kaudella Keraia oli mukana Kreetan liitossa, joka teki liiton Eumenes II:n kanssa. Kaupungin paikka säilyi asuttuna ainakin roomalaiselle kaudelle saakka.[1] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Keraïtas (Κεραΐτας), Keraiitēs (Κεραιίτης) ja Keretēs (Κερέτης).[1]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keraian kaupungin paikalta Teichídian ja Poulén kukkuloilta on löydetty linnoitusmuurien ja muiden linnoitteiden jäänteitä. Zagrén kukkulalta on löydetty puolestaan roomalaisaikaisten talojen jäänteitä. Kaupungin paikasta etelään on löydetty kahden vartioaseman jäänteet, toinen nykyisessä Ellinikóssa ja toinen Vyssalóporoksessa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”966 Keraia”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Keraia? Pleiades. Viitattu 4.11.2019.
  3. Keraia? (Crete) 3 Meskla - Κεραίαι ToposText. Viitattu 4.11.2019.
  4. a b Faure, Paul: Cavernes et sites aux deux extrémités de la Crète. Bulletin de Correspondance Hellénique, 1962, 86. vsk, nro 1, s. 36–56. Artikkelin verkkoversio.
  5. Hansen, Mogens Herman: Index of characteristics that indicate polis status of 541 communities not explicitly called polis in Archaic and/or Classical sources Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 24.7.2011. Viitattu 4.11.2019.