Kawasaki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtiöstä, Kawasaki on myös kaupunki Japanissa.
Kawasaki logo.gif

Kawasaki Heavy Industries, Ltd. (puhekielessä Kawasaki) on japanilainen moottoripyörien ja maastoajoneuvojen valmistaja. Kawasaki valmistaa myös laivoja, tehtaita, traktoreita, luotijunia, teollisuusrobotteja ja ilmailuvälineistöä. Toisen maailmansodan aikana Kawasaki suunnitteli ja valmisti tehokkaita lentoveneitä ja hävittäjiä.

Moottoripyörien osuus yhtiön liikevaihdosta on lähes 30 prosenttia (vuonna 2007). Kawasaki valmistaa yli 250 000 moottoripyörää vuodessa. Yhtiöllä oli 3300 työntekijää vuonna 2007, joista noin 2100 työskentelee suoraan kuluttajatuotteiden parissa.[1]

Yhtiön historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiö on perustettu lokakuussa 1896 Tokiossa,[1] ja sen päämaja sijaitsee Kōbessa Japanissa. Yhtiö on nimetty perustajansa Shozo Kawasakin mukaan, nimellä ei ole mitään tekemistä saman nimisen kaupungin kanssa.

Shozo oli kimonokauppiaan poika, ja aloitti uran laivanrakentajana vuonna 1896.[1] 1900-luvun alussa mukaan tulivat junat ja sukellusveneet.[1] 1920-luvulla alkoi lentokoneiden valmistus, ja toisen maailmansodan jälkeen alkoi terästeollisuus.[1] Kawasaki valmisti myös autoja vuodesta 1918 vuoteen 1942, jolloin maan sotaministeriö käski keskittymään ilmailuteollisuuteen.[1]

Kawasakin ensimmäinen moottoripyörän moottori, 148-kuutioinen KE-1, suunniteltiin vuonna 1952. Moottoripyöriin keskittynyt tehdas rakennettiin vuonna 1960.[1] Samana vuonna alkoi Kawasaki 125 New Ace -moottoripyörän myynti.[1] Vuonna 2007 Kawasakin edustajien mukaan Kawasakin suosituin moottoripyörämalli oli Z1000.[1]

Akashin tehdas[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kawasakin päätehdas sijaitsee Akashin kaupungissa, Japanissa. Tehtaassa valmistetaan 40 prosenttia kaikista yhtiön tuotteista, ja lähes kaikki Kawasakin moottoripyörät valmistetaan siellä. Tehtaan osuus vuonna 2006 oli 362,1 miljardia jeniä, eli noin 2,3 miljardia euroa.

Tehdasalueen pinta-ala on 490 000 neliömetriä. Alueella on myös voimalaitos, joka tuottaa noin 30 prosenttia tehtaan sähkön tarpeesta.

Tehtaan kokoonpano tekee töitä maanantaista perjantaihin klo 8-17, ja osien valmistusta tehdään puolestaan kellon ympäri. Helmikuusta maaliskuuhun tuotantoa on myös lauantaisin.

Kawasaki Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Kawasaki-moottoripyörien, -mönkijöiden ja -vesijettien maahantuojana toimii Sumeko Oy joka kuuluu SGN Group -konserniin, joka on tuonti- ja tukkukaupan alalla toimiva perheyritys. Teollisuusrobotteja tuo maahan Orfer Oy.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Jani Kohonen: TEHDASKÄYNTI Vierailu Kawasakin tehtailla Japanissa. MP-Maailma, 2007, 2007. vsk, nro 7, s. 36-45.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]